Luontokuvauksen etiikka

Digikuvaus on tuonut suorastaan räjähdysmäisesti lisää kuvaajia luontokuvauksen pariin. Harrastukseen sijoitetaan uskomattomia summia rahaa, verrattuna esimerkiksi 10 vuoden takaiseen aikaan.  Erityisesti parantuneet ominaisuudet kameroiden herkkyyksissä mahdollistaa aina vaan hienompien kuvien ottamisen myös hämärän aikaan ja pienempi kennoisten kameroiden myötä myös kohteet saadaan helpommin tiukempiin potretteihin, verrattuna filmille kuvattaessa eikä varmasti pidä vähätellä internetin osuutta. Kuvat saadaan nopeasti ja helposti esiin.

Hieno asia, että luonnossa liikkumisen pariin ja sen ikuistamiseen on tullut valtava joukko uusia harrastajia. Aluksi ajattelin näin myös itse, mutta viimeisen parin vuoden aikana on ajatukset muuttuneet melko tavalla.

Luonto tarjoaa kaikkiaan elämyksiä, ei se ole olemassa vain meitä varten. Voimme ja kykenemme riistämään sitä, mutta pidemmän päälle olen varma voittajasta.

Itselleni luontokuvaus on ollut alusta asti luonnon kunnioitusta ja lähtenyt liikkeelle rakkaudesta luontoon. Aluksi luulin sinisilmäisesti, että kaikki luontokuvaajat ovat samalla asialla. Vuosia seuraillen eri sivustojen keskusteluja aloin tajuamaan asian oikean laidan. Monille luontokuvaajille eläimet ja linnut onkin vain objekti, mistä pyritään saamaan mahdollisimman näyttävä kuva hinnalla millä hyvänsä. Oli laji sitten rauhoitettu tai ei, niin niitä voidaan siirrellä tai häiritä eri keinoin. Ainoa pyrkimys on saada se hyvä kuva aikaiseksi.

Kamalimpia esimerkkejä kuvia linnunmunista pesässä ja kysellään, että minkähän lajin munat on kyseessä. Ehkä olisi parempi ottaa itse selville jo etukäteen, jos aikoo pesällä vierailla jostain ihmeen syystä. Minkä lajin pesälle ollaan menossa? Miten emolinnut reagoivat ihmisen vierailusta pesällä? Ja miksi sinne pitää yleensä mennä? Tai jäädään kyttäämään ruokkivaa emoa pesälle liian lähelle ja liian pitkäksi aikaa. Onko oikein tappaa poikaset nälkään vain siksi, että emosta saadaan otettua kuva läheltä? Tai hätistetään emot kauemmaksi pesältä, että röyhkeämmät pesärosvot uskaltautuvat ensin paikalle helpon aterian houkuttelemina?

Pidemmälle mentäessä ja kun halutaan saada esimerkiksi lintu juuri siihen oikeaan paikkaan, on ruuan tarjoaminen varmin keino saada se hyvä kuva. Talvinen linturuokinta on osoittanut, ettei ainakaan lintujen kohdalla synny liiallista siteitä ruokintaan, vaan heti sään lauhduttua linnut katoaa lintulaudoilta nauttimaan luonnon tarjoilemia antimia. Vaan ei taida päteä karhuihin ja susiin, jotka ovat vuosia tottuneet ruokailemaan ilmaisia aterioita piilokojujen lähettyvillä. Ongelmahan ei ole se, etteivät pystyisi hankkimaan ruokaansa enään muulla tavalla, vaan se, että tottuvat liiaksi ihmisen hajuun, mikä leijuu kojujen luona.

Rinnakkaiselon tärkein tekijä on kuitenkin se, että villieläimet osaavat luonnostaan väistää ihmistä erinomaisen hajuaistinsa avulla. Sen vuoksi olemme säästyneet vakavilta yhteentörmäyksiltä jo vuosikymmeniä, jos ei satoja. Kun elintila eläimiltä pienenee, vähenee myös kanta yksinkertaisesti reviirien vähenemisen vuoksi. Siitä huolimatta yhä useammin saadaan lukea uutisia kaupunkeihin eksyneistä villieläimistä. Roskiksia tonkivista karhuista, jotka eivät enään osaa arkailla ihmistä, vaan tulevat hankkimaan ruokansa sieltä, mistä sitä helpoiten löytää. Myös elintilan väheneminen tuo väkisinkin suurpedot aina vaan lähemmäksi ihmistä, eikä se ole eläinten syytä.

Kaupallisten petokojujen tuoma mahdollisuus ikinä edes nähdä tai kuvata karhuja, susia tai ahmoja on omalla tavallaan ainutlaatuista ongelmista huolimatta. Olisi kuitenkin nähtävä asioiden haittapuoletkin ja koska haaskaruokinta on luvanvaraista, niin parempi olisi rajoittaa yhdellä paikalla tapahtuvaa toimintaa ja rajoittaa ajallisesti kojun pitämistä. Tilalle pitäisi tarjota esimerkiksi Metsähallituksen toimesta uusia paikkoja, vaikka varmasti aiheuttaa lisäkuluja alan yrittäjille. Kuitenkin tässäkin olisi hyvä pitää mielessä, että eläinten ehdoilla on mentävä, jos halutaan jatkaa toimintaa. Nyt on jo turhan monta esimerkkiä kaadetuista karhuista, jotka ovat "tunnettuja" haaskakarhuja.

Tietysti on mahdollista uusia haaskakojujen karhukantaa myös sillä, että kun kuitenkin kaatolupia annetaan, niin ammutaan vanhat kojunkävijät pois ja annetaan tilaa nuoremmille. Aika raadollista touhua mutta ehkäpä joidenkin etiikka kestäisi jopa sen.

Vuoden eka!

Kauden ensimmäinen sukellusreissu suuntautui tutulle paikalle Hangon Varisniemeen. Paikka on osoittautunut varsin hyväksi sukelluspaikaksi näkyvyyden ollessa hyvä ollakseen Suomen rannikkovesiä. Hangonniemen kuiva ja karu maaperä kun ei sovellu viljelyyn ja se näkyy myös positiivisesti vedenlaadussa, niin nykyään se on ollut varmimpia sukelluspaikkoja juuri näkyvyyden suhteen.

Varisniemi on paikkana mukavan vaihtelevaa pohjaltaan ja kun pääsee pois niemen matalasta, niin syvyyttäkin riittää todella hyvin rantakohteeksi. Itse olen mennyt veteen aallonmurtajan kupeessa olevalta pieneltä hiekkarannalta, mistä sujuu varsin näppärästi. Ainoa miinus on pieni kahlailu matalassa vedessä ennenkuin löytyy edes pari metriä vettä. Varsinkin kesäaikaan kannattaa varoa veneliikennettä, sekä rantakallioilla kalastavien vieheitä.

Nyt (24.4) pienenä yllätyksenä tuli, että lahti oli vielä osittain jäässä, joten jäiden lähtö tapahtuu hiukan myöhemmin, kuin esimerkiksi niemen toisella puolella sijaitsevasta "laguunista", mikä on myös sukeltajien suosima rantapaikka. Huhtikuun loppuun osunut lämpöaalto ei ollut tavoittanut Hankoniemeä, vaan lämpötila oli kymmenen asteen nurkille. Aurinkoisessa paikassa tarkeni sentään pukeutua kohtuudella.

Keväiset sukellukset ovat osoittautuneet aina hiukan pettymyksiksi, kun merenpohjan luonto on vasta heräilemässä. Niinpä odotukset eivät luontoelämyksenä olleet suuret ja kuvattavaa olikin melkoisen vähän. Pieni kivinilkka oli ainoa kala, minkä näin ja kasvillisuus ei ollut oikein kukoistuksessaan. Hiukan veden lämmettyä meriajokasniityt ja rakkolevämetsät tarjoaa paljon enemmän nähtävää ja elämää. Näkyvyys oli melko heikko tavanomaiseen verrattuna, joten ei Varisniemi aina tarjoa suuria elämyksiä. Jos ei nyt lasketa pientä seikkailua jääkannen alla.

Veden lämpötila oli kolme astetta, mutta hyvinhän tuolla tarkeni kolme varttia pulikoida. Vuoden ensimmäisellä sukelluksella ei pieni vilu niin haittaa. Pinnan alle pääsy pitkän talven jälkeen lämmittää mukavasti.

 

 

Pintakuvat © Eeva Heikkinen

Vihreä notkahdus

Vaalien jälkeen on ehditty jo kuulemaan ensimmäiset analyysit ja meriselitykset vihreiden melko surkeaan vaalimenestykseen. Tai eihän tuo -1.2% nyt mikään jättiromahdus ollut, mutta laskennallisesti osui paikkamäärään pahasti vihreiden kannalta. Kun ottaa huomioon, että nuorissa uusissa äänestäjissä on hyvin paljon vihreämielisiä, niin tulos on huono. Nyt ei heitä saatu tulemaan uurnille vai oliko kyseessä vanhojen äänestäjien joukkopako?

Kovasti on tarjottu selitystä hallitusvastuusta, mutta vaikka puolue on mukana hallituksessa, niin eihän se automaattisesti voi tarkoittaa, että kannatus laskee. Oikealla tavalla asioita hoitaen pysyy äänestäjäkunta varmasti tyytyväisenä, vaikka joistain asioista jouduttaisiin tekemään kompromisseja. Jokainen varmasti ymmärtää, että on mahdotonta pitää tiukasti kiinni kaikista omista päämääristään, kun demokratiaa noudatetaan. Tämän vaalituloksen jälkeenkin hyvä pitää tämä mielessä.

Melko apupuolueeksi vihreät hallituksessa jäi, sillä yli jyrättiin niin ydinvoima- kuin ympäristöasioissa. Olisi varmasti kannattanut hieman päättäväiseimmin puolustaa omia päälinjojaan silläkin uhalla, että hallituspaikka menetetään. Parempi sekin vaihtoehto olisi ollut vihreiden kannalta, kuin nyt menetetyt kansanedustajan paikat.

Yli jyrääminen jatkui myös vaalikampanjoinnin yhteydessä. Puheenjohtaja Sinnemäen ja vihreiden asia ei vain tullut selväksi tv:n vaalikeskusteluissa. Melko omituista oli keskittyä perussuomalaisten kampanjan arvosteluun, koska ei sieltä persujen leiristä varmasti kukaan takkiaan kääntänyt ja suuren valaistuksen koettuaan äänestänyt vihreitä. Ehkä olisi kannattanut tuoda vain esiin niitä vihreitä arvoja ja ohittaa persujen hyökkäykset nopeilla kommenteilla.

Vai onko juuri niiden vihreiden arvojen syy, miksi äänestäjäkunta on etääntynyt puolueesta? Kovin monella tuntuu olevan puolueesta sellaiset käsitykset, kuin Helsinki-keskeisyys ja eliittisyys. Homojen ja kerjäläisten asioiden ajaminen ovat ajaneet muiden edelle. Vai onko vain Timo Soinin puhelahjojen ansiota, että tuollainen käsitys puolueen päällä leijuu?

Ehkä lääkkeksi voisi olla, että vaihdetaan ne puvut takaisin villapaitoihin. Niitä ajatuksia, mistä vihreys on alunperinkin kummunnut ja nappasta hieman taistelutahtoa sieltä suomalaisesta metsästä, minkä vihreät edelleen halunnevat säilyttää. Pääkaupunkiseutu on vahvaa tukialuetta, mutta kannattaisi varmasti yrittää saada lisää äänestäjiä myös muualta.

Seuraavat vaalit ovat tulossa ja tehtävää helpottanee nyt se, että räksyttävien ja erisuuntiin riuhtovien vetäjien kuljettaman valjakon matkassa ei kovin moni halua jatkaa, mutta vaatii myös puolueelta paljon palauttaa usko heihin. Kaikki edellytykset siihen on.

Helsinki suojelee ja sotkee

Helsinki, Itämeren helmeksikin joku kutsunut näyttää melko erikoista mallia omalla toiminnallaan. Kaupunki on viime vuosina näyttävästi osallistunut monenmoisiin kampanjoihin, haasteisiin ja ollut ihan positiivisessa mielessä aktiivinen meren suojelutoimissaan. Sen vuoksi tuntuu omituiselta, että lumenkaatopaikkoja on perustettu mereen.

Aivan ymmärrettävää on, että poikkeuksellisen suuret lumimäärät ovat aiheuttaneet paljon ongelmia. Kun se lumi joudutaan kuitenkin kaivurilla nostamaan kuorma-auton lavalle ja kuljettamaan pois, niin eipä luulisi enään kovin suuri kustannuskysymys olevan, jos ne lumet ajettaisiin hieman kauemmaksi. Samalla olisi säästynyt ne kulut, mitä Hernesaaren lumenkaatopaikan aukipitämiseen on kulunut, kun yötäpäivää on alukset ajaneet ympyrää tuolla pitääkseen paikan jäättömänä.

Edellisenä talvena kaupunki keskeytti samaisen toiminnan, kun siitä älähdettiin. Muisti taitaa olla vain harmillisen lyhyt, kun nyt on turvauduttu samaan keinoon. Valtavien lumimäärien mukana mereen kipataan kaikki saasteet, roskat ja roinat, mitä lumen mukana kulkeutuu kaupungin kaduilta. Lisäksi Lauttasaaren lumenkaatopaikalle on ilmestynyt kaatopaikkajätettä. Kovin yleinen ilmiö, että kun joku heittää rojua jonnekkin, niin sinnehän sitä on ilmeisen luvallista kipata muidenkin.

Pitää toivoa, että Helsinki "hyvittää" meren sotkemisen taas jollain mediassa hyvin näkyvällä hyväntekeväisyys tempauksella. Meren kannalta olisi varmasti parempi, jos se vasen käsikin tietäisi, mitä oikea touhuaa ja vältyttäisiin aina yhtä typerältä näyttävältä kaksinaismoralismilta.

Paska juttu

Homo sapiens kesytti Canis lupuksen palvelemaan omia tarpeitaan. Valitettavasti kesylle Canis lupukselle jäi omat tarpeensa, mikä ei taasen kaikkia Homo sapienseja miellyttänyt.

Mutta onneksi Sapiens suuressa homoudessaan keksi tähänkin ratkaisun ja taas kaikki ovat tyytyväisiä.

2011

Juuri jokaisen toivomaa uutta vuotta kaikille!

Blogin kirjoittaja oli loppuvuoden hyvin laiska ja saamaton, joten uusia tekstejä ei sitten tullut. Vaikka kirjoitettavaa olisi kyllä ollut. Syksyllä ja talvella retkiä Korppooseen, Stora hästölle, Hiittisiin, Utöseen...

Mutta retket jatkuu ja Itämeren kunto ei ole mihinkään parantunut. Ehkä kuvaukseenkin jonkun vinkin keksin, joten lupaan parantaa taas tapani. :)

Viimeistään parin viikon päästä arktisia? tunnelmia Jurmon saarelta. Lunta siellä ainakin nyt on, niinkuin kotoisessa Helsingissäkin.

Keskustelua merimetsoista Ilkka Kanervan kanssa

Hieman sai niskakarvani koholle, kun luin Ilkka Kanervan puheenvuoron eduskunnassa. Lainaus tuosta tekstistä,

"En halua tässä mennä niihin tuhoihin, joita harmaa hylje ja merimetsot tänä päivänä aiheuttavat siellä. Kas, kun satumme tietämään, mitä ne vaikuttavat käytännössä. Menkää niille saarille, katsokaa sitä luontoa ja tulkaa kertomaan sen jälkeen tänne eduskuntaan, kuinka hienoista järjestelyistä tänä päivänä tältä osin on kysymys. Täysin kuollutta koko kasvusto, koko elimistön tappanut merimetsojen ulosteitten vaikutus on niin tyrmistyttävä, että jo kilometrien, meripenikulmien päähän sen vaikutuksen tuntee nenässään, ja mereen valuvat ympäristön kannalta erittäin kriittiset ulosteet vaikuttavat myöskin Itämeren ekosysteemiin erittäin dramaattisella tavalla."

Edustaja Mieto jatkoi samalla asiantuntemuksella,

"Ed. Kanerva otti mun mielestä yhren oleellisen asian esille: nämä merimetsot. Nehän on tuhonnu siellä saaristos mettät täysin. Niitä Tšernobylkään ei tuhonnu niin törkiän näkööseksi, eli mä katton vielä suuremmaksi haitaksi sen ku itte sen saastuttamisen."

Lähetin molemmille herroille samansisältöiset sähköpostit. Juha Mieto ei ilmeisesti halunnut kertoa, mistä hänen näkemyksensä ovat kotoisin, mutta Ilkka Kanervalta sain "selvennöksen" asiasta.

Liitän vielä tämän keskustelun,


"Hyvä kansanedustaja Ilkka Kanerva,
Viitaten eduskunnan puheenvuoroihin tiistaina 7. syyskuuta 2010, kiinnitin huomioni teidän puheenvuoroon merimetso-ongelmasta. 

En tiedä kuinka paljon olette Suomen merialueisiin tutustunut, mutta itse liikun merellä paljon ja vuodessa kertyy useampia retkiviikkoja yhteensä, enkä jostain syystä ole havainnut tätä täydellistä katastrofia. Toki merimetsoja näkee nykyään runsaasti, mutta niiden vaikutus saaristoon on lähes olematon. Pesimäluodot ovat pieniä kallioluotoja, joissa saattaa kasvaa muutama puu. Onhan ne toki pystyyn kuolleita ulosteesta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä saariston ulkomuotoon. 

Birdlifen laskennoissa Suomessa oli 2009 48 merimetsoyhdyskuntaa, siis koko merialueella. 

Rehevöitymisen vaikutuksen olen itse huomannut jo kaksikymmentä vuotta sitten, siis paljon aiemmin merimetsojen saapumista Suomeen. Nykyisin ongelma on vain pahentunut ja konkreettisimmin sen olen havainnut, kun kuvaan vedenalaiskuvia ja videota saaristossa. Näkösyvyys merialueilla on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä ja ehdottomasti varmimmin rannikkoalueilla sen havaitsee jokien suiden läheisyydessä, sekä maatalousvoittoisilla alueilla.
Toivon, että ottaisitte tulevaisuudessa nämä realiteetit huomioon, kun hoidatte työtänne ja kun Itämeren suojelemiseksi tehdään päätöksiä."

"Tervehdys !

En ole lainkaan eri mieltä kanssanne. Johtopäätökset vaan ovat kokolailla erilaiset.

Joten. Jos luonnonsuojeluun suhtauduttaisiin yhtä leväperäisesti, että vain muutama kallioluoto kyseessä, ei se kestäisi yhdenkään suojelijan argumentaatiossa. Ovathan saarten tuhot totaalisia, ei mitään elämää, ei kasvi- eikä eläinkunnassa. Täydellinen aavemaa, kaikkine sivuvaikutuksineen.  Myös ihmiselle monin eri tavoin.

 En hae ääri-ilmiöitä, mutta menkääpä kysymään mitä harmia nämä linnut aiheuttavat paikalliselle väelle, jos meille vain osan elämäänsä siellä viettävistä emme välittäisikään.

Tunnen ilmiön ja toivon, että voimme suhtautua asiaan mahdollisimman avoimin silmin, ottaen huomioon ettei mitään väestöryhmää voi jättää meidän leväperäisyytemme takia maksamaan meidän aiheuttamia kustannuksia.

Ilkka Kanerva"

Hieman alkaa huolestuttamaan, minkälaisella asiantuntemuksella meidän asioista päätetään eduskunnassa. Ilmeisesti voi esiintyä asiantuntijana ilman, että tietää todella asiasta yhtään mitään.