tiistai 6. lokakuuta 2015

Saaristomeren Örö

Keväällä 2015 yleisölle avattu Örön sotilassaari on noussut kesän hittipaikaksi Saaristomeren kansallispuistossa, eikä ihme, sillä saaren historia ja luonto ovat ainutkertaiset. Lisäksi satamaan on panostettu paljon, on tarjolla palveluja ja majoitusta, yhteydet ovat hyvät, vaikka ei omaisi omaa venettä ja lisäksi saarelle pääsee melko suojaisia reittejä vaikka meloen. Lisätietoja matkoista ja saaresta saa Örön omalta sivulta.

Saarelta löytyy kaksi merkittyä ja opastein varustettua luontopolkua, mitkä kiertämällä saa jo melko hyvän käsityksen saaren luonnosta. Molemmat reitit ovat n. 5 kilometriä pitkiä ja melko helppokulkuisia. Pohjoisen punaiselle reitille kannattaa suojautua punkeilta, sillä se kulkee osittain melko heinikkoisessa maastossa. Eteläinen sininen reitti oli enemmän itselleni mieleinen karun jylhine maisemineen ja hiekkarantoineen, mutta molemmat ovat tutustumisen arvoisia.

Myöhäisen ajankohdan vuoksi jäi saaren harvinaisuudet näkemättä eli lännnenkylmänkukka ja etelänkylmänkukka, jotka kukkivat jo toukokuussa. Syyskuinen saariston luonto ei muutenkaan ole enään vilkkaimillaan, joten tällä erää tutustuminen jäi lähinnä sotilaskohteisiin, vaikuttavampina 305 millinen Obuhov-tykki.

Näkymä saaren pohjoisosasta.

Polkupyörä on nopein tapa tutustua saareen.

Pohjoinen luontopolku kulkee metsäisillä ja heinikkoisella reitillä, joten kannattaa suojautua punkkien varalta.


Örön mukulakivitie.

Monimuotoisen saaren sitä "saaristomaisempaa" näkymää.

Vanha kasarmialue on muuttunut majoitus ja ravintolatiloiksi.

305-millinen Obuhov-tykki.

Obuhovin sisällä.

Örön matkailupalvelut tarjoaa myös kesätöitä n. 30 hengelle. Taru Itälinna on tullut saarelle Helsingistä.

Lähihistorian havinaa.

Örön satamaan mahtuu n. 70 venettä, mutta heinäkuussa saa varautua ruuhkiin.