torstai 16. maaliskuuta 2017

Yhdessä suojelemme!


Muuttotappio on saatava pysäytetyksi Hangossa. Nykyinen suuntaus on uhka koko itsenäisen kunnan olemassa ololle.
Korkea työttömyys on varmasti suurin syy muuttotappiolle ja siihen tulisi puuttua käytettävissä olevin keinoin.
Yrittäjyyteen tulisi kannustaa. Kaupungin pitäisi tarjota edullisia työ- ja toimitiloja uusille yrittäjille. Myös kursseja ja neuvontaa tulisi antaa uusiksi yrittäjiksi ryhtyville ja sitä aikoville.
Uusia yrittäjiä tulisi myös houkutella Hankoon muualta. Täällä kynnys aloittaa on matalampi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, kiinteät kustannukset ja asuminen on edullisempaa, Hangon ainutlaatuinen sijainti, luonto ja toimiva satama luo myös omia mahdollisuuksia. Nykyään on paljon helpompi toimia myös kehä kolmosen ulkopuolella internetin ja toimivien joukkoliikenneyhteyksien myötä, mitä pitäisi myös kehittää. Juna- ja bussivuorojen lisääminen helpottaa myös muualla opiskelevien arkea.
Kansalaisopintojen kurssit ja erilaiset työpajat pitävät yllä kuntalaisten aktiivisuutta ja sosiaalisuutta, mutta saattaa myös innostaa yrittäjyyteen!
Opiskelumahdollisuuksia tulisi lisätä niin nuorille kuin työttömille. Pitkät koulumatkat ja päivät eivät saa kaikkia peruskoulun päättäneitä innostumaan opiskelusta ja tämä lisää entistä enemmän työttömyyttä ja on suuri uhka syrjäytymiseen. Peruspäivärahalla toimeentulevalle saattaa olla myös taloudellisesti mahdotonta kouluttautua uudelleen toisella paikkakunnalla.
Koulutuksen mahdollistamiseksi tulisi kaupungin tehdä yhteistyötä esimerkiksi Luksian ja Axxellin kanssa.
Nykyisten koulujen ja lukioiden yhdistämiseen tulisi pyrkiä, sillä tämä toisi säästöjä, jotka mahdollistaisi ammatillisen koulutuksen sekä vähentäisi nuorten jakautumista. Kielikylpykoulu ja lukio voisi houkutella tänne jopa muualta opiskelijoita.
Haagapuiston koulun remontointiin budjetoitu 300 000 euroa tuskin tulee riittämään, joten tulevan valtuuston tulee määrätä lisävaroja kunnostukseen. 
Hangon imagon ja yleisen viihtyvyyden lisäämiseksi tulee huolehtia luonnosta, kehittää kuntaa ympäristöystävällisempään suuntaan ja yleisestä siisteydestä kaupungissa. Tällä on suuri merkitys hankolaisten viihtyvyyden kuin matkailun kannalta katsottuna.
Vanhaa rakennuskantaa tulisi vaalia ja pitää kuntoa yllä.
Kevyen liikenteen väyliä tulee kehittää turvallisemmiksi. Junaradan halkoman keskustan yhtenäisyyttä parannetaan kevyen liikenteen tunnelilla Kadermonkadun ja Puistokadun välille ja tähän projektiin on saatu valtioltakin rahaa jo 5 miljoonaa euroa.
Myös siltaa voisi kehittää hyvin pienellä vaivalla siirtämällä jalka/pyörätien vain toiselle puolelle siltaa, leventämällä sen osuutta ja kattamalla sen osittain tuulisuuden vuoksi.
Vilkkaimmille suojateille tulisi tehdä hidasteita, samoin kuin päiväkotien, koulujen ja vanhainkotien läheltä kulkeville teille.
Aluehallintolaki tulee muuttumaan vuoden 2019 alusta lähtien. Se tarkoittaa sitä, että kunnilta lähes loppuu päätäntävalta sote-asioissa. Sen myötä lopetetaan myös nykyiset Ely-keskukset ja päätäntävalta kaavoituksesta siirtyy enenevissä määrin kunnille, samoin kuin valvonta. Tämä valitettavasti luo lisää mahdollisuuksia kaavoittaa rannat nopeasti kotiutettavien voittojen maksimoimiseksi. Rannat tulee pitää säilyttää kuntalaisten vapaana virkistusalueena.
Hangon miljöö on aivan täydellinen erilaisille kulttuuritapahtumille. Jo nyt on kesäistä tarjontaa, mutta sitä tulisi laajentaa myös ympärivuotiseksi. Musiikki, teatteri, elokuvat, tanssi ja kuvataide on virkistystä sekä matkailijoille että hankolaisille. Hyödynnetään tämä ainutlaatuinen rikkaus niin henkisesti kuin taloudellisestikkin!
Näitä asioita tulen ajamaan! Päätös on Sinun!
Teemu Köppä (25), Hangon Vihreät
Voit seurata minua myös https://twitter.com/TeemuKoppa
https://www.facebook.com/teemu.koppa
Ylen vaalikone
#hanko #hangö #kuntavaalit #kommunalval #2017 #ehdokas #kandidat #vihreät #degröna