Luontokuvauksen etiikka

Digikuvaus on tuonut suorastaan räjähdysmäisesti lisää kuvaajia luontokuvauksen pariin. Harrastukseen sijoitetaan uskomattomia summia rahaa, verrattuna esimerkiksi 10 vuoden takaiseen aikaan.  Erityisesti parantuneet ominaisuudet kameroiden herkkyyksissä mahdollistaa aina vaan hienompien kuvien ottamisen myös hämärän aikaan ja pienempi kennoisten kameroiden myötä myös kohteet saadaan helpommin tiukempiin potretteihin, verrattuna filmille kuvattaessa eikä varmasti pidä vähätellä internetin osuutta. Kuvat saadaan nopeasti ja helposti esiin.

Hieno asia, että luonnossa liikkumisen pariin ja sen ikuistamiseen on tullut valtava joukko uusia harrastajia. Aluksi ajattelin näin myös itse, mutta viimeisen parin vuoden aikana on ajatukset muuttuneet melko tavalla.

Luonto tarjoaa kaikkiaan elämyksiä, ei se ole olemassa vain meitä varten. Voimme ja kykenemme riistämään sitä, mutta pidemmän päälle olen varma voittajasta.

Itselleni luontokuvaus on ollut alusta asti luonnon kunnioitusta ja lähtenyt liikkeelle rakkaudesta luontoon. Aluksi luulin sinisilmäisesti, että kaikki luontokuvaajat ovat samalla asialla. Vuosia seuraillen eri sivustojen keskusteluja aloin tajuamaan asian oikean laidan. Monille luontokuvaajille eläimet ja linnut onkin vain objekti, mistä pyritään saamaan mahdollisimman näyttävä kuva hinnalla millä hyvänsä. Oli laji sitten rauhoitettu tai ei, niin niitä voidaan siirrellä tai häiritä eri keinoin. Ainoa pyrkimys on saada se hyvä kuva aikaiseksi.

Kamalimpia esimerkkejä kuvia linnunmunista pesässä ja kysellään, että minkähän lajin munat on kyseessä. Ehkä olisi parempi ottaa itse selville jo etukäteen, jos aikoo pesällä vierailla jostain ihmeen syystä. Minkä lajin pesälle ollaan menossa? Miten emolinnut reagoivat ihmisen vierailusta pesällä? Ja miksi sinne pitää yleensä mennä? Tai jäädään kyttäämään ruokkivaa emoa pesälle liian lähelle ja liian pitkäksi aikaa. Onko oikein tappaa poikaset nälkään vain siksi, että emosta saadaan otettua kuva läheltä? Tai hätistetään emot kauemmaksi pesältä, että röyhkeämmät pesärosvot uskaltautuvat ensin paikalle helpon aterian houkuttelemina?

Pidemmälle mentäessä ja kun halutaan saada esimerkiksi lintu juuri siihen oikeaan paikkaan, on ruuan tarjoaminen varmin keino saada se hyvä kuva. Talvinen linturuokinta on osoittanut, ettei ainakaan lintujen kohdalla synny liiallista siteitä ruokintaan, vaan heti sään lauhduttua linnut katoaa lintulaudoilta nauttimaan luonnon tarjoilemia antimia. Vaan ei taida päteä karhuihin ja susiin, jotka ovat vuosia tottuneet ruokailemaan ilmaisia aterioita piilokojujen lähettyvillä. Ongelmahan ei ole se, etteivät pystyisi hankkimaan ruokaansa enään muulla tavalla, vaan se, että tottuvat liiaksi ihmisen hajuun, mikä leijuu kojujen luona.

Rinnakkaiselon tärkein tekijä on kuitenkin se, että villieläimet osaavat luonnostaan väistää ihmistä erinomaisen hajuaistinsa avulla. Sen vuoksi olemme säästyneet vakavilta yhteentörmäyksiltä jo vuosikymmeniä, jos ei satoja. Kun elintila eläimiltä pienenee, vähenee myös kanta yksinkertaisesti reviirien vähenemisen vuoksi. Siitä huolimatta yhä useammin saadaan lukea uutisia kaupunkeihin eksyneistä villieläimistä. Roskiksia tonkivista karhuista, jotka eivät enään osaa arkailla ihmistä, vaan tulevat hankkimaan ruokansa sieltä, mistä sitä helpoiten löytää. Myös elintilan väheneminen tuo väkisinkin suurpedot aina vaan lähemmäksi ihmistä, eikä se ole eläinten syytä.

Kaupallisten petokojujen tuoma mahdollisuus ikinä edes nähdä tai kuvata karhuja, susia tai ahmoja on omalla tavallaan ainutlaatuista ongelmista huolimatta. Olisi kuitenkin nähtävä asioiden haittapuoletkin ja koska haaskaruokinta on luvanvaraista, niin parempi olisi rajoittaa yhdellä paikalla tapahtuvaa toimintaa ja rajoittaa ajallisesti kojun pitämistä. Tilalle pitäisi tarjota esimerkiksi Metsähallituksen toimesta uusia paikkoja, vaikka varmasti aiheuttaa lisäkuluja alan yrittäjille. Kuitenkin tässäkin olisi hyvä pitää mielessä, että eläinten ehdoilla on mentävä, jos halutaan jatkaa toimintaa. Nyt on jo turhan monta esimerkkiä kaadetuista karhuista, jotka ovat "tunnettuja" haaskakarhuja.

Tietysti on mahdollista uusia haaskakojujen karhukantaa myös sillä, että kun kuitenkin kaatolupia annetaan, niin ammutaan vanhat kojunkävijät pois ja annetaan tilaa nuoremmille. Aika raadollista touhua mutta ehkäpä joidenkin etiikka kestäisi jopa sen.