Mutta onneksi Sapiens suuressa homoudessaan keksi tähänkin ratkaisun ja taas kaikki ovat tyytyväisiä.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Paska juttu
Homo sapiens kesytti Canis lupuksen palvelemaan omia tarpeitaan. Valitettavasti kesylle Canis lupukselle jäi omat tarpeensa, mikä ei taasen kaikkia Homo sapienseja miellyttänyt.
Mutta onneksi Sapiens suuressa homoudessaan keksi tähänkin ratkaisun ja taas kaikki ovat tyytyväisiä.
Mutta onneksi Sapiens suuressa homoudessaan keksi tähänkin ratkaisun ja taas kaikki ovat tyytyväisiä.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
2011
Juuri jokaisen toivomaa uutta vuotta kaikille!
Blogin kirjoittaja oli loppuvuoden hyvin laiska ja saamaton, joten uusia tekstejä ei sitten tullut. Vaikka kirjoitettavaa olisi kyllä ollut. Syksyllä ja talvella retkiä Korppooseen, Stora hästölle, Hiittisiin, Utöseen...
Mutta retket jatkuu ja Itämeren kunto ei ole mihinkään parantunut. Ehkä kuvaukseenkin jonkun vinkin keksin, joten lupaan parantaa taas tapani. :)
Viimeistään parin viikon päästä arktisia? tunnelmia Jurmon saarelta. Lunta siellä ainakin nyt on, niinkuin kotoisessa Helsingissäkin.
Blogin kirjoittaja oli loppuvuoden hyvin laiska ja saamaton, joten uusia tekstejä ei sitten tullut. Vaikka kirjoitettavaa olisi kyllä ollut. Syksyllä ja talvella retkiä Korppooseen, Stora hästölle, Hiittisiin, Utöseen...
Mutta retket jatkuu ja Itämeren kunto ei ole mihinkään parantunut. Ehkä kuvaukseenkin jonkun vinkin keksin, joten lupaan parantaa taas tapani. :)
Viimeistään parin viikon päästä arktisia? tunnelmia Jurmon saarelta. Lunta siellä ainakin nyt on, niinkuin kotoisessa Helsingissäkin.
tiistai 21. syyskuuta 2010
Keskustelua merimetsoista Ilkka Kanervan kanssa
Hieman sai niskakarvani koholle, kun luin Ilkka Kanervan puheenvuoron eduskunnassa. Lainaus tuosta tekstistä,
"En halua tässä mennä niihin tuhoihin, joita harmaa hylje ja merimetsot tänä päivänä aiheuttavat siellä. Kas, kun satumme tietämään, mitä ne vaikuttavat käytännössä. Menkää niille saarille, katsokaa sitä luontoa ja tulkaa kertomaan sen jälkeen tänne eduskuntaan, kuinka hienoista järjestelyistä tänä päivänä tältä osin on kysymys. Täysin kuollutta koko kasvusto, koko elimistön tappanut merimetsojen ulosteitten vaikutus on niin tyrmistyttävä, että jo kilometrien, meripenikulmien päähän sen vaikutuksen tuntee nenässään, ja mereen valuvat ympäristön kannalta erittäin kriittiset ulosteet vaikuttavat myöskin Itämeren ekosysteemiin erittäin dramaattisella tavalla."
Edustaja Mieto jatkoi samalla asiantuntemuksella,
"Ed. Kanerva otti mun mielestä yhren oleellisen asian esille: nämä merimetsot. Nehän on tuhonnu siellä saaristos mettät täysin. Niitä Tšernobylkään ei tuhonnu niin törkiän näkööseksi, eli mä katton vielä suuremmaksi haitaksi sen ku itte sen saastuttamisen."
Lähetin molemmille herroille samansisältöiset sähköpostit. Juha Mieto ei ilmeisesti halunnut kertoa, mistä hänen näkemyksensä ovat kotoisin, mutta Ilkka Kanervalta sain "selvennöksen" asiasta.
Liitän vielä tämän keskustelun,
"Hyvä kansanedustaja Ilkka Kanerva,
Viitaten eduskunnan puheenvuoroihin tiistaina 7. syyskuuta 2010, kiinnitin huomioni teidän puheenvuoroon merimetso-ongelmasta.
En tiedä kuinka paljon olette Suomen merialueisiin tutustunut, mutta itse liikun merellä paljon ja vuodessa kertyy useampia retkiviikkoja yhteensä, enkä jostain syystä ole havainnut tätä täydellistä katastrofia. Toki merimetsoja näkee nykyään runsaasti, mutta niiden vaikutus saaristoon on lähes olematon. Pesimäluodot ovat pieniä kallioluotoja, joissa saattaa kasvaa muutama puu. Onhan ne toki pystyyn kuolleita ulosteesta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä saariston ulkomuotoon.
Birdlifen laskennoissa Suomessa oli 2009 48 merimetsoyhdyskuntaa, siis koko merialueella.
Rehevöitymisen vaikutuksen olen itse huomannut jo kaksikymmentä vuotta sitten, siis paljon aiemmin merimetsojen saapumista Suomeen. Nykyisin ongelma on vain pahentunut ja konkreettisimmin sen olen havainnut, kun kuvaan vedenalaiskuvia ja videota saaristossa. Näkösyvyys merialueilla on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä ja ehdottomasti varmimmin rannikkoalueilla sen havaitsee jokien suiden läheisyydessä, sekä maatalousvoittoisilla alueilla.
Toivon, että ottaisitte tulevaisuudessa nämä realiteetit huomioon, kun hoidatte työtänne ja kun Itämeren suojelemiseksi tehdään päätöksiä."
Hieman alkaa huolestuttamaan, minkälaisella asiantuntemuksella meidän asioista päätetään eduskunnassa. Ilmeisesti voi esiintyä asiantuntijana ilman, että tietää todella asiasta yhtään mitään.
"En halua tässä mennä niihin tuhoihin, joita harmaa hylje ja merimetsot tänä päivänä aiheuttavat siellä. Kas, kun satumme tietämään, mitä ne vaikuttavat käytännössä. Menkää niille saarille, katsokaa sitä luontoa ja tulkaa kertomaan sen jälkeen tänne eduskuntaan, kuinka hienoista järjestelyistä tänä päivänä tältä osin on kysymys. Täysin kuollutta koko kasvusto, koko elimistön tappanut merimetsojen ulosteitten vaikutus on niin tyrmistyttävä, että jo kilometrien, meripenikulmien päähän sen vaikutuksen tuntee nenässään, ja mereen valuvat ympäristön kannalta erittäin kriittiset ulosteet vaikuttavat myöskin Itämeren ekosysteemiin erittäin dramaattisella tavalla."
Edustaja Mieto jatkoi samalla asiantuntemuksella,
"Ed. Kanerva otti mun mielestä yhren oleellisen asian esille: nämä merimetsot. Nehän on tuhonnu siellä saaristos mettät täysin. Niitä Tšernobylkään ei tuhonnu niin törkiän näkööseksi, eli mä katton vielä suuremmaksi haitaksi sen ku itte sen saastuttamisen."
Lähetin molemmille herroille samansisältöiset sähköpostit. Juha Mieto ei ilmeisesti halunnut kertoa, mistä hänen näkemyksensä ovat kotoisin, mutta Ilkka Kanervalta sain "selvennöksen" asiasta.
Liitän vielä tämän keskustelun,
"Hyvä kansanedustaja Ilkka Kanerva,
Viitaten eduskunnan puheenvuoroihin tiistaina 7. syyskuuta 2010, kiinnitin huomioni teidän puheenvuoroon merimetso-ongelmasta.
En tiedä kuinka paljon olette Suomen merialueisiin tutustunut, mutta itse liikun merellä paljon ja vuodessa kertyy useampia retkiviikkoja yhteensä, enkä jostain syystä ole havainnut tätä täydellistä katastrofia. Toki merimetsoja näkee nykyään runsaasti, mutta niiden vaikutus saaristoon on lähes olematon. Pesimäluodot ovat pieniä kallioluotoja, joissa saattaa kasvaa muutama puu. Onhan ne toki pystyyn kuolleita ulosteesta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä saariston ulkomuotoon.
Birdlifen laskennoissa Suomessa oli 2009 48 merimetsoyhdyskuntaa, siis koko merialueella.
Rehevöitymisen vaikutuksen olen itse huomannut jo kaksikymmentä vuotta sitten, siis paljon aiemmin merimetsojen saapumista Suomeen. Nykyisin ongelma on vain pahentunut ja konkreettisimmin sen olen havainnut, kun kuvaan vedenalaiskuvia ja videota saaristossa. Näkösyvyys merialueilla on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä ja ehdottomasti varmimmin rannikkoalueilla sen havaitsee jokien suiden läheisyydessä, sekä maatalousvoittoisilla alueilla.
Toivon, että ottaisitte tulevaisuudessa nämä realiteetit huomioon, kun hoidatte työtänne ja kun Itämeren suojelemiseksi tehdään päätöksiä."
"Tervehdys !
En ole lainkaan eri mieltä kanssanne. Johtopäätökset vaan ovat kokolailla erilaiset.
Joten. Jos luonnonsuojeluun suhtauduttaisiin yhtä leväperäisesti, että vain muutama kallioluoto kyseessä, ei se kestäisi yhdenkään suojelijan argumentaatiossa. Ovathan saarten tuhot totaalisia, ei mitään elämää, ei kasvi- eikä eläinkunnassa. Täydellinen aavemaa, kaikkine sivuvaikutuksineen. Myös ihmiselle monin eri tavoin.
En hae ääri-ilmiöitä, mutta menkääpä kysymään mitä harmia nämä linnut aiheuttavat paikalliselle väelle, jos meille vain osan elämäänsä siellä viettävistä emme välittäisikään.
Tunnen ilmiön ja toivon, että voimme suhtautua asiaan mahdollisimman avoimin silmin, ottaen huomioon ettei mitään väestöryhmää voi jättää meidän leväperäisyytemme takia maksamaan meidän aiheuttamia kustannuksia.
Ilkka Kanerva"
Hieman alkaa huolestuttamaan, minkälaisella asiantuntemuksella meidän asioista päätetään eduskunnassa. Ilmeisesti voi esiintyä asiantuntijana ilman, että tietää todella asiasta yhtään mitään.
maanantai 9. elokuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Kampelaa pyytämässä
Tiistaina aamu valkeni Jurmossa aurinkoisena ja tuulisena. Ilmassa oli myös hieman jännitystä, sillä olin edellisenä päivänä sopinut paikallisen kalastajan kanssa, että pääsen mukaan nostamaan verkkoja. Leiriaamiaisen jälkeen kuvauskalusto kuntoon ja kohti vierasvenesatamaa.
Vielä ennen matkaan lähtöä tuli hiukan huoli kamerakalustosta, kun katselin aallokkoa merellä ja sataman kahvilasta saadulle muovikassille olikin todella käyttöä. Pakkauduttiin veneeseen koko sakki ja matka verkoille alkoi. Ei se ollut kovin pitkä, mutta sitäkin töyssyisempi ja kostea. Onneksi itse verkot olivat melko suojaisessa paikassa, joten verkkojen nosto ja kuvaaminen tapahtui varsin miellyttävissä olosuhteissa.
Verkkoja ei ollut kuin kaksi, mutta heti ensimmäisen kanssa tuli hiukan mutkia matkaan, sillä tuuli oli sekoittanut merivettä reilusti ja kampeloiden sijaan verkko olikin täynnä levää. Lisäksi se oli katkennut kahtia, joten loppupää jäi tarkastamatta ja meren syvyyksiin.
Toinen verkko alkoikin antamaan saalista. Sekin oli hieman levän peitossa, mutta ei niin pahasti, kuin ensimmäinen. Kampelaa alkoi nousta vihdoin veneeseen.
Kauaa ei ammattimiehiltä aikaa kulunut operaatioon ja hetken kuluttua olimmekin jo satamassa, missä kalankäsittely alkoi samantien.
Kun kalat oli otettu talteen verkoista alkoi suolistus ja verkkojen pesu levästä, mikä sujui näppärästi siihen tehdyllä laitteella.
Perkuujätteet katosivat myös ennätysnopeasti rannasta hyvinkin luonnollisella tavalla.
Kampelat päätyivät killumaan vartaisiin ja siitä savustuspönttöön.
Vielä kunnon leppäpölliä pesään ja gourmet-herkku alkoi saamaan kauniin kullanruskean pinnan.
Tuore savukala olikin saarella kysytty herkku. Jo tuntia ennen kypsymistä alkoi mökeiltä ja veneistä pakkautua väkeä jonottamaan kalaa sataman kahvilan ovelle ja enkä sitä ihmettele, kun pääsin itsekkin syömään vastapyydettyä ja savustettua herkkua! Nam!
Vielä ennen matkaan lähtöä tuli hiukan huoli kamerakalustosta, kun katselin aallokkoa merellä ja sataman kahvilasta saadulle muovikassille olikin todella käyttöä. Pakkauduttiin veneeseen koko sakki ja matka verkoille alkoi. Ei se ollut kovin pitkä, mutta sitäkin töyssyisempi ja kostea. Onneksi itse verkot olivat melko suojaisessa paikassa, joten verkkojen nosto ja kuvaaminen tapahtui varsin miellyttävissä olosuhteissa.
Verkkoja ei ollut kuin kaksi, mutta heti ensimmäisen kanssa tuli hiukan mutkia matkaan, sillä tuuli oli sekoittanut merivettä reilusti ja kampeloiden sijaan verkko olikin täynnä levää. Lisäksi se oli katkennut kahtia, joten loppupää jäi tarkastamatta ja meren syvyyksiin.
Toinen verkko alkoikin antamaan saalista. Sekin oli hieman levän peitossa, mutta ei niin pahasti, kuin ensimmäinen. Kampelaa alkoi nousta vihdoin veneeseen.
Kauaa ei ammattimiehiltä aikaa kulunut operaatioon ja hetken kuluttua olimmekin jo satamassa, missä kalankäsittely alkoi samantien.
Kun kalat oli otettu talteen verkoista alkoi suolistus ja verkkojen pesu levästä, mikä sujui näppärästi siihen tehdyllä laitteella.
Perkuujätteet katosivat myös ennätysnopeasti rannasta hyvinkin luonnollisella tavalla.
Kampelat päätyivät killumaan vartaisiin ja siitä savustuspönttöön.
Vielä kunnon leppäpölliä pesään ja gourmet-herkku alkoi saamaan kauniin kullanruskean pinnan.
Tuore savukala olikin saarella kysytty herkku. Jo tuntia ennen kypsymistä alkoi mökeiltä ja veneistä pakkautua väkeä jonottamaan kalaa sataman kahvilan ovelle ja enkä sitä ihmettele, kun pääsin itsekkin syömään vastapyydettyä ja savustettua herkkua! Nam!
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Toden näköistä
Harvoin osuu taidenäyttelyn nimi näin hyvin kohdalleen, kuin Meilahden taidemuseossa parhaillaan olevassa näyttelyssä.
Näyttelyn teokset vievät mielen jonnekkin fantasian ja todellisuuden rajamaille ja teoksiin jää koukkuun. Niiden edestä on suorastaan vaikea jatkaa matkaa. Pidin oikeastaan kaikista töistä, mutta ehkä parhaiten jäi mieleen Markku Laakson Elviksen ja lapinpojan yhdistäminen kansallismaalareidemme, Gallen-Kallelan, Halosen ja Järnefeltin maisemiin. Pidin myös erityisesti Paula Ollikaisen rohkeista rajauksista ja hyvin valokuvamaisesta tyylistä, mutta oikeastaan kenenkään työt eivät jättäneet kylmäksi.
Kuuluu näyttelyihin, jotka käydään katsomassa myös uudelleen.
En voi kuin suositella!
Näyttelyn teokset vievät mielen jonnekkin fantasian ja todellisuuden rajamaille ja teoksiin jää koukkuun. Niiden edestä on suorastaan vaikea jatkaa matkaa. Pidin oikeastaan kaikista töistä, mutta ehkä parhaiten jäi mieleen Markku Laakson Elviksen ja lapinpojan yhdistäminen kansallismaalareidemme, Gallen-Kallelan, Halosen ja Järnefeltin maisemiin. Pidin myös erityisesti Paula Ollikaisen rohkeista rajauksista ja hyvin valokuvamaisesta tyylistä, mutta oikeastaan kenenkään työt eivät jättäneet kylmäksi.
Kuuluu näyttelyihin, jotka käydään katsomassa myös uudelleen.
En voi kuin suositella!
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Muistolle
Joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään, tietää että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.
Tommy Tabermann
Tommy Tabermann
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
