Itämeri ja ilmastonmuutos

Rakkolevää

Itämeri ja sen ekosysteemi tulee kokemaan melkoisen muutoksen ilmastonmuutoksen edetessä. Runsastuneet sateet ja niiden aiheuttamat tulvat joissa tuovat yhä suurempia ravinnekuormia mereen, mikä rehevöittää lisää jo muutenkin reheviä Suomen rannikkovesiä. Samalla merivesi makeutuu entisestään, kun samanaikaisesti suolapulssit Tanskan salmista käyvät yhä harvinaisemmiksi.

Rehevöitymisen seuraukset ovat jo nyt hyvin nähtävissä erityisesti rannikkovesissä, sekä Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Pinnalla kelluvat sinilevälautat, rantakiviä peittävät viherlevät, merenpohjaa valtaavat rihmalevät ja hapettomat, rikkibakteerien valtaamat alueet. Hapettomat alueet ei ole enään ainoastaan syvänteiden ongelma, vaan niitä näkee yleisesti jo ihan matalissa rannikkovesissä. Rehevöityminen vähentää myös Itämeren virkistysarvoa, kun vesi on uimakelvotonta, vettä ei voi käyttää talousvetenä, kesäisten onkiretkien saaliina on lähinnä koukkuun tarttuva vihreä massa.

Rakkolevä ei pärjää kilpailussa elintilasta rihmaleville.

Runsastunut kasviplankton on muuttanut meriveden näkösyvyyden kesällä olemattomaksi, mikä vaikuttaa taas moniin asioihin. Kalojen poikastuotannolle tärkeät rakkolevämetsät kutistuvat entisestään, kun yhteyttäminen ei onnistu valon puutteessa ja heikosti menestyvä rakkolevä joutuu antamaan elinpiiriään kaikkialle levittäytyvälle rihmalevälle. Samentunut vesi suosii vähempiarvoisia kalalajeja, joiden runsastuminen lisää entisestään rehevöitymistä. Kivinilkkojen ja särkikalojen kantojen voimakas kasvu näkyy alkuperäisten lajien vähenemisenä, kun kutistuvilla poikasalueilla särkikalojen poikaset kilpailevat ravinnosta ahvenen poikasten kanssa. Jotkin lajit myös hyötyvät särkikalojen runsastumisesta, mm. merimetso.

Ahvenparvi.

Itämeren suolapitoisuus on noin viidenneksen valtamerien pitoisuudesta ja monilta merellisiltä lajeilta on vaadittu melkoista sopeutumista siihen. Turskakannan vaihtelu on hyvä esimerkki, miten suolapitoisuus vaikuttaa lajistoon. Tulevaisuudessa haaste tulee olemaan suuri monelle lajille ja myös niille lajeille, jotka ovat toisistaan riippuvaisia. Merenrantojemme luonto voi olla hyvinkin erinäköinen ihan  lähitulevaisuudessa.

Meriajokasniityt ja rakkolevämetsät ovat tärkeitä poikastuotantoalueita kaloille. Molemmat ovat merellisiä lajeja, eivätkä tule toimeen makeassa vedessä. Rakkolevä on sopeutunut jo nyt uskomattoman hyvin murtoveteen ja on mahdollista, että se sopeutuu vieläkin makeampiin olosuhteisiin. Molemmat lajit kärsivät kuitenkin jo nyt rehevöitymisestä ja niiden esiintymisalueet ovat supistuneet huomattavasti. Suolapitoisuuden vielä laskiessa, on todennäköistä, että lajit katoavat jos ei koko Itämerestä, niin ainakin Suomen vesialueilta.

Vaikutusta kalakantoihin voi vain arvella, mutta varmastikaan se ei niitä ainakaan kasvata. Rakkolevien suojissa kesäisin viihtyvät kolmi- ja kymmenpiikit ovat merkittävä ravinnonlähde ahvenelle ja hauelle, sekä myös tiirojen pääasiallinen saalis. Myöhemmin syksyllä piikkikalaparvet vaeltavat ulommaksi rannikolta, jolloin ne muodostavat lohikaloille merkittävän ravintolähteen. Todennäköisesti kaikki edellämainitut lajit tulevat vähenemään ainakin joissain määrin, eikä nykyisinkin jo heikentynyt meritaimen- ja merilohikanta ainakaan vahvistu.

Kolmipiikit viihtyvät keväällä ja kesällä rantavesissä.

Sinisimpukalla on hyvin merkittävä osa Suomen merialueen luonnossa. Se siivilöi tehokkaasti pieneliöitä ruuakseen ja on arvioitu, että niiden lävitse suodattuu vuoden aikana koko Itämeren tilavuuden verran vettä samalla puhdistaen sitä. Sinisimpukka on myös merkittävä ravintokohde monille lajeille, kuten haahkoille ja kampeloille. Sinisimpukka vaatii viihtyäkseen ehdottomasti riittävän suolaprosentin, eikä sitä tavata Itämeren vähäsuolaisemmilla alueilla. Veden makeutumisen myötä sinisimpukan katoaminen on varmaa. Sen vaikutus tulee olemaan huomattava sekä vedenlaadulle, että jo moninpaikoin entuudestaankin harvinaistuneen kampelan kannoille, kuin saariston peruslajistoon kuuluvien haahkojen määriin. Ja mitä haahkakannan romahdus vaikuttaa merikotkakantaan? Mieleen jää monta muutakin kysymysmerkkiä.

Sinisimpukat

Onko Itämeren tulevaisuus todella se, että muuttuu rikkikaasulta haisevalle leväpuuroaltaalle, missä vain harva laji pystyy elämään. Rannoilta köyhtyy luonto. Virkistysarvo painuu nollaan.  Onko Itämeren kohtalona muuttua huonoksi esimerkiksi ihmisen piittaamattomuudesta ja hyväksikäytöstä?