Ulkosaaristossa

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut matkaa hieman ulommas, Vänön eteläpuoleisille saarille. Tuuliennusteita tuli seurattua jo pitkään, mutta jostain syystä kevät ja alkukesä ovat tuntuneet normaalia tuulisemmilta ja matka oli lykkääntynyt aina vaan edemmäs, kunnes juhannusviikolla alkoi näyttämään siltä, että nyt tai ei koskaan.

Torstaina aamusta aloin sullomaan tarvittavia varusteita autoon ja niitä oli melkoisen paljon. Tuuliennuste lupaili jo sunnuntaille kovempaa tuulta ja vaikka tarkoitus oli olla kolme päivää saarilla, varasin varmuuden vuoksi viikon ruuat mukaan, jos tapahtuisi jotain yllättävää.

Autolla matka suuntautui taas Kasnäsiin, Högsåran lossirantaan ja tunnin tuhertamisen jälkeen kumivene oli täytetty ilmalla ja kaikki matkatavarat saatu sopimaan ihmeen kaupalla veneeseen. Moottori pörisemään ja matka kohti Vänöä alkoi ja suunnitelman mukaan matka sujui suotuisissa merkeissä ja ohitin  saaren sen länsipuolelta. Matka jatkui tuosta kohti lounasta, mutta nyt hieman varovaisempaan tahtiin, sillä tästä eteenpäin reitti oli huomattavasti matalampaa ja kivisempää, eikä ollut mitään halua rikkoa potkuria noilla vesillä.

Matka jatkui kuitenkin ongelmitta ja yllätyksekseni myös retken tukikohta saareksi valitsemani Gärskär löytyi helposti satojen samankaltaisten kalliosaarten joukosta, mikä oli onni, sillä ilta alkoi olemaan jo käsillä pitkän reissun jälkeen. Kannoin tavarat saarella olevaan pieneen kalastajamajaan, joka nyttemmin toimii Saaristomeren kansallispuiston autiotupana asetuin taloksi.

Hieman myöhäisen lounaan jälkeen lähdin vielä tutkailemaan uutta ympäristöä ja saari vaikuttikin kuvauksellisen kauniilta. Huomasin myös, etten ollutkaan ainoa asukas saarella, vaan toiselta puolelta saarta löytyi lammaskatras hoitamassa perinnemaisemaa.

Pitkän matkan ja päivän uuvuttamana päätin jättää saaren tutkimusmatkailun toiseen päivään ja kömmin matalaan majaani ja mikä myös hieman harmitti, sillä tyyni päivä oli saaneet myös hyttyset samoihin aatoksiin, mutta en kuitenkaan jaksanut enään alkaa pystyttämään telttaa.

Aamulla herätessä tapasin illalla myöhään saapuneet muut matkalaiset. Salolainen kajakein matkaava pariskunta pakkaili tavaroitaan ja olivat matkalla Jurmoon. Tuuleton meri oli houkutellut muutkin pienveneilijät liikkeelle. Kuulumisien jälkeen kuuntelimme yhdessä etäältä kuuluvaa hallinlaulua ja he päättivätkin vielä poiketa reitiltä katsomassa, jos vaikka hylkeet löytyisi. Sovimme, että minä menen pörisevällä veneelläni hieman myöhemmin etsimään niitä.

Aamukahvien jälkeen ehdin myös hetken tutustua lisää saareen. Kalamajasta löytyi myös lyijykynällä seinään kirjailtua kalastuspäiväkirjaa.

Hallien kuoro kuului edelleen ja oli aika suunnata ääntä kohden ja noin parin kilometrin päästä lauma löytyikin. Tyyni meri teki kuvaamisen miellyttäväksi ja taisi vierähtää muutama tunti, kun kelluin ihailemassa niitä, hallien rohkaistuessa samalla aina vaan lähemmäksi kurkistelemaan vierasta matkaajaa.

Taas ehti päivä vierähtämään iltapuolelle ja oli aika hakeutua takaisin majasaarelle. Olin tietysti unohtanut aamulla kompassin saareen, mutta pienen etsinnän jälkeen Gärskär kuitenkin löytyi.

Ehdin lyhyesti vielä kiertämään hieman lisää saarta ja samalla tuskailin tuulitiedotteiden vuoksi, sillä välillä ei kenttää ollut lainkaan ja toisinaan näytti, että myös 3G toimii. Liekö ohikulkevilla matkustajalaivoilla ollut osuutta tuohon.

Vihdoin sain tuuliennusteet ja nyt näytti, että jo iltapäivällä alkaisi puhaltamaan pohjoisesta ja myös reilusti kovempaa. Se jäisi sitten huomisen murheeksi ja siinä illalla keitellessä uusia perunoita ja grillatessa makkaraa  huuhtelin ruuat alas pikantisti chileläisellä viinirypälejuomalla termoskannun muovimukista.

Seuraavalle päivälle suunnittelemani sukellukset sai jo aamupäivästä takaiskun. Tuuli oli jo kääntynyt ja puhalteli tuntuvammin, joten ei auttanut muu kuin alkaa pakkaamaan ja suuntaamaan takaisin kohti mannerta. Yritin suunnata suoraa kohti Vänöä ja olin hieman ihmeissäni, kun saarta ei alkanut näkymään. Jouduin hieman laskemaan matkavauhtia veden pärskyessä veneeseen ja ajattelin matkan viivästyksen johtuvan siitä. Jonkin ajan kuluessa alkoi vihdoin edessä näkymään isompi saari, mistä pilkotti masto ja huokaisin helpotuksesta. Löytyihän se viimein.

Lähestyessä saarta aloin ihmettelemään rannassa näkyviä kylttejä ja kiikareilla sain varmistuksen, että saari ei suinkaan ole Vänö vaan jokin armeijan saarista. Tuuli oli painanut venettä paljon oletettua etelämmäksi ja olin tullut suoraan Örön saarelle.

Uusi suuntima nyt kohti pohjoista ja entistä tarkempaa kompassin tuijotusta, mutta jo hetken päästä moottori alkoi oireilemaan sammumista. Tietysti ylimääräiset kiertelyt oli kuluttanut myös ylimääräistä polttoainetta ja nyt ei jäljellä ollut kuin varakanisterin viisi litraa ja matkaa on vielä jäljellä ja sekin vastatuuleen. Onneksi puhelin näytti jo toimivan ongelmitta ja akkuakin oli yhden tolpan verran jäljellä.

Nätisti bensaa säästellen ajelin kohti Högsåran lossirantaa, mutta kun lähestyin Kasnäsin satamaa, niin tankki alkoi tuntua niin kevyeltä, että oli pakko kääntää vielä sinne. Vihdoin satama-altaan tankkaus paikalle saapuessani uskaltauduin kurkistaa säiliöön. Olisi siellä vielä pari-kolme desiä tainnut olla ainetta jäljellä.

Vihdoin saavuin myös määräsatamaan ja päätin ottaa opikseni matkasta. Vaikka sujuikin ihan mahtavissa puitteissa muuten koko matka, niin ylimääräiset jännitysmomentit pitää sulkea pois seuraavalla retkellä.

Oman näyttelyn ihanuudesta

Toinen henkilökohtainen valokuvanäyttely alkaa olemaan käsillä ja nyt voi alkaa huokaisemaan helpotuksesta. Sitä ei oikein tajua siinä vaiheessa, kun alkaa edes haaveilemaan näyttelystä, mitkä synnytystuskat on edessä. Vast edes yritän muistaa sen!

Aikaa on ollut valmistautua viime syksystä lähtien, kun sain kuulla, että pääsen Villa Elfvikin luontotaloon pitämään näyttelyn. Tapani mukaan kuitenkin vasta pakon edessä piti alkaa tekemään asialle jotain.

Vaikka aiheena on Itämeri ja kuvia löytyy paljon arkistosta, niin kuinka vaikeaa onkaan löytää kolmisenkymmentä kuvaa siitä joukosta. Niiden pitäisi olla kertovia, olla erilaisia keskenään, mutta kuitenkin sopia samaan sarjaan. Tietenkin pitäisi olla vielä edes jotenkin massasta poikkeavia. Onneksi mukana on vedenalaiskuvia Itämereltä ja niitä kun ei niin paljoa ole esillä ollut joten poikkeavat jo sinänsä yleisestä tarjonnasta.

Melko monta päivää olen istunut tietokoneen ääressä aamusta iltaan viimeisten viikkojen aikana, pyöritellyt kuvia, pähkäillyt, miettinyt, harkinnut... Ja tupakkateollisuus vois edes kiittää!

Kun viimein alkoi olemaan kokonaisuus kasassa, niin alkoi alkuperäisten tiedostojen etsiminen. Olikos tämä koneen kovalevyllä vai ulkoisella kovalevyllä vai toisella ulkoisella...

Viimeinen hinkkaaminen kuville photoshopissa, minkä jälkeen vihdoin poltto cd:lle ja pikaisesti postiin Timo Peltomaa Oy:lle vedostettavaksi ja aaahhh, syvä huokaus päälle. Ehdin kuin ehdinkin saamaan ajoissa lähtemään, ettei tarvitse alkamaan siirtään avajaisia. Kutsut oli tietysti jo postitettu.

Vielä pieni ponnistelu, että osasin kertoa itsestäni esittelyä varten. Tai ei sekään ihan pieni ponnistelu ollut. Omista kuvaamisistaan ja tarkoitusperistään kertominen kirjallisesti ei myöskään niin helposti syntynyt, mutta onneksi oli apuna edellisen näyttelyn vastaava teksti, mitä pystyin käyttämään apuna ja sain pohjatiedot esittelytekstiä varten kasaan.

Avajaisiin on vielä reilu viikko ja nyt saa vaan odotella kaikessa rauhassa! Vai pitäisikö hiukan miettiä, mitä aikoo puhua tilaisuudessa. Äh, siihen on vielä aikaa toista viikkoa!