Itämeri-meidän meri

Kymmenen vuotta melko aktiivisesti kuvanneena tuli keväällä mieleen, että voisihan noilla kuvillaan koittaa jotenkin hyötyä. Osallistuin ensimmäistä kertaa kilpailuihin, jos ei kameraseuran sisäisiä lasketa mukaan.
Odottelen muuten edelleen muutaman vuoden takaista palkintoani Tampereen valokuvausseuran kilpailusta, mitä ei lupauksista huolimatta mulle ikinä toimitettu. En valitettavasti voinut jatkaa seuran jäsenenä, koska muutin töiden perässä Helsinkiin, mutta ei se pitäisi olla syynä, ettei jo ansaittua palkintoa anneta...
Takaisin asiaan. Osallistuin siis Canonin järjestämään sekä Itämeri-meidän meri kilpailuihin.
Ja yllätys oli aikamoinen, kun sain Utön matkallani puhelun, että myös menestystä on tullut ja toivoteltiin tervetulleeksi Turun konserttitaloon noutamaan palkintoa.
Erityisen tyytyväinen olen, että juuri tästä kisasta tuli ykköspokaali. Itämeri ja sen hyvinvointi on kovin lähellä sydäntä.
Kiitokset erittäin asiantuntevalle tuomaristolle!;D
Lisää aiheesta:
http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2008-11-11,104:7:575822,1:0:0:0:0:0:

Utö

Pitkäaikainen suunnitelma on nyt toteutettu. Neljä päivää Utön saarella vierähti aivan turhankin nopeasti. Moni saattaa kuvitella, että eihän tuolla voi saada aikaansa kulumaan, mutta mun luonteella varustettu ihminen jäi kovin nälkäiseksi...
Marraskuussa saari oli jo melko hiljainen. Kesäturistit oli jo kaikonneet samoin kuin lintubongarit oli vähissä. Onneksi kauppa toimii myös sesongin ulkopuolella ja on kaiken lisäksi yllättävän hyvä valikoima tavaraa, joten ensikerralla ei tarvitse raijata lähes kaikkea ruokatavaraa mantereelta.
Vaihteleva keli toi mukavaa vaihtelua valokuvaukseen. Kolmannen päivän tuhruinen sumusää harmitti alkuun, mutta syntyi siinäkin kelissä ihan mukavia kuvia. Ehkä juuri nuo kuvat kertookin enemmän saaren ilmeestä. Samalla syttyi kipinä, että olisi mukava päästä saarelle myös talvella. Luminen Utö voisi olla eksoottinen kokemus! Jos lunta vielä talvisin tulee...

Hampaankoloonkin jäi reissulta. Alunperin oli tarkoitus päästä myös sukeltamaan, mutta kun en saanut ketään kaveriksi matkalle, niin välineet jäi kotiin.
Voi hitto, kun näin sen veden. En ole vielä niin kirkasta vettä Suomessa nähnyt!
Joten senkin puolesta pitää päästä sinne vielä uusiksi.
Sain selville, että saarelta löytyisi ilmakompura, joten ei ole pakko vuokrata monen pullon arsenaalia mukaansa. Pitää kuitenkin varmistaa, että tieto pitää paikkansa.
Ne paikalliset, joihin ehdin pikaisesti tutustua, vaikuttivat mukavan välittömiltä. Nauratti jälkikäteen, kun paikallisen koiranulkoiluttajan kanssa ensi kertaa törmättyä, hän kertoi elämänkertansa noin parissakymmenessä minuutissa.
Moinen juttutuokio Mannerheimintiellä johtaisi todennäköisesti pikaiseen ambulanssin paikalle tuloon.
Katon pään päälle vuokrasi Hanna Kovanen. Luotsimäen talo oli oikein siisti ja hyvin varusteltu. Oli pesukone, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Mutta ei onneksi telkkaria!
Aluksi hieman arvellutti, että samoihin tiloihin tulee muitakin asukkaita. Siis keittiö, olohuone ja wc/kylppäri yhteiskäytössä, mutta onneksi sain oikein mukavaa seuraa pimeisiin iltoihin.(kiitokset Eeva-Leenalle ja Timolle!) Uuden korttipelin säännöistä en tosin muista enään mitään. Lienee Vina Maipolla osuutta asiaan.:)
Saunakin järjestyi Merihotellilta kohtuulliseen kahdeksan euron hintaan. Pieni reippailu saunaan tuntui mukavalta. Etäisyydet saarella ei ole suuria.

Kaikkiaan jäi matkasta tosi positiivinen kuva.
Saari on uskommattoman kaunis kanervikkoineen, kivikkoineen puhumattakaan kylämiljööstä!
Ympärillä ärjyvä meri tuo oman tunnelmansa. Ehkä olikin väärin sanoa hiljaisesta saaresta. Meri pitää huolen, ettei saarella ole kaiketi koskaan kovin hiljaista.