Luonnon helmassa

Pekka Tarvainen pyysi minua mukaan videoprojektiinsa tehdä pienimuotoinen luontodokumentti. Vietimme ensin kolme päivää Tammisaaren kansallispuiston vesillä, sekä elokuussa vielä toiset kolme päivää Hangon länsipuolen saaristossa. Asiaa tuohon tuli saaristosta, valokuvauksesta, sukeltamisesta sekä Itämeren suojelusta.

Video on kahdessa osassa, koska youtubeen ei pysty lataamaan yli kymmenen minuutin pätkiä. Näyttää rajautuvan osa kuvasta pois täällä blogin puolella, mutta tubesta voi käydä katsomassa hieman isommasta ruudusta kokonaista kuvaa.

Luonnon helmassa - osa1

Luonnon helmassa - osa2

Saaristomerellä

Kesä alkaa taas olemaan loppupuoliskolla ja blogiin on tullut kirjoiteltua kesän myötä hyvin vähän Retkiä saaristoon on tullut tehtyä useampikin kumiveneellä, mikä onkin osoittautunut mainioksi kulkupeliksi. Melko nopeasti saa ajokuntoon, helppo ottaa mukaan(kun vain on tilava auto), turvallinen ja melko mainio kuvausalusta. Tarkoitan matalia laitoja, minkä ansiosta saa matalia kuvakulmia sekä kameralle saa hyvin tukea pehmeästä laidasta, kun makailee rähmällään pohjalla.

Saaristomeren kansallispuistoon suuntasin retkelle pian juhannuksen jälkeen. Reissussa olin kolme päivää. Matkan aloitin ajamalla autolla Kasnäsiin, Högsåran lossirantan. Siellä laitoin kumiveneen kasaan ja pakkasin kumpparin matkakuntoon. Nelimetrinen vene alkaa käymään yllättävän pieneksi, kun sinne lastaa kolmen päivän tarvikkeet, eikä mulla ollut edes sukelluskamoja mukana. Ilma oli kaunis ja tuulet suotuisat, kun käänsin veneen kokan kohti lounasta ja kun olin melko myöhään liikkeellä, niin ajoin suoraan yöpymispaikaksi valittua Yxskärin saarta, minne matka kesti noin tunnin.

Yxskär on yksi kansallispuiston retkeilysaarista, minne on lupa majoittua. Sieltä löytyy myös tulentekopaikka, polttopuita ja puu-cee. Saarella oli vastassa yllättävän monta purjevenettä ja muutama pienempikin paatti, mutta onhan siinä aika mainio suojaisa ankkurointipaikka myös isommille veneille. Sekaan kuitenkin mahduttiin ja löydettiin ihan kohtuullinen teltanpaikkakin vielä. Enempää ei oikein jaksanutkaan ensimmäiselle päivälle, kun pikaiset grillaukset, muutama valokuva rannasta ja telttaan nukkumaan.

Seuraava aamu valkeni hieman turhankin varhain. Ehkä sitä ei oudoksestaan saanut kunnolla teltassa nukutuksi, mutta silmät rävähti auki neljältä, eikä sitä auttanut muuta, kun napata kamera kantoon ja lähteä tutustumaan saareen. Johan sitä aurinkokin oli jo melko korkealla!

Yllättävästi aamulla alkoi kuitenkin pilvistymään ja keli muuttui tihkusateiseksi. Päätin venyttää matkaa Borstön saarelle hieman myöhemmäksi ja odottelu kävikin mukavasti teltassa nukkuen. Seuraavan kerran, kun tajunta palasi lähempänä puolta päivää, oli keli taas muuttunut kirkkaammaksi. Pieni retkilounas ääntä kohden ja matka Borstölle alkoi mukavan sään vallitessa.

Borstö on hyvin idyllinen asuttu saari. Ylhäältä kallioilta avautui kauniit näköalat, luontopolun varrelta kaikkea mielenkiintoista nähtävää sekä pienen pieni paikallismuseo, missä mukava paikallisopas kertoi saaren elämästä ja esitteli saareen liittyviä esineistöä vuosien varrelta. Borstössä ei kannata missata saaren mielenkiintoisinta nähtävyyttä, kalliolle nostettua vanhan ruotsalaisen sotalaivan keulakuvahahmoa, Borstögummania.

Saarella ollessa alkoi jälleen vettä tihuttaa ja myös tuuli alkoi yltymään, joten tuli aika sanoa sille hyvästit ja lähteä takaisin kohti Yxskäriä. Hetken ajettua keli senkuin huononi, tuuli yltyi ja aallokko kävi yhä isommaksi. Taivaanrannalla näkyvä musta pilviverho kertoikin syyn. Ukkosrintama kulki alueen ohitse ja sai paluumatkasta varsin kostean. Vauhtia ei huvittanut paljoa pitää, koska matkanteko oli muutenkin märkää, koska aallot pärskähteli matalan laidan yli. Melko myllerrystä oli meno ja kävi sitä ihmettelemässä myös meripelastusseuran alus ihan läheltä. Ihmettelivät varmaan, kuka hiton hullu ajelee pienellä kumiveneellä tuollaisessa kelissä, mutta jatkoivat sitten matkaa, kun huomasivat ettei meillä mitään hätää ollut.

Pääsin vihdoin takaisin Yxskärille. Veneet oli vähentyneet saarella yhteen ainoaan purjeveneeseen ja sen väki tuli ihmettelemään meidän rantautumista saarelle. Kyselivät, olinko tosiaan liikkellä tuolla pienellä kumivenellä... Ilta sujui varusteita kuivatellessa ja pieni patikkaretken tein iltagrillaamisien jälkeen.

Vaihdoimme myös teltan paikkaa hieman tasaisemmalle maalle, mutta totesimme samalla, että vaikka paikka vaikutti paremmalta niin myös kyyt viihtyivät todella hyvin samassa ympäristössä. Aina kun teltasta lähti, tuli tarkistettua, ettei saappaissa ollut ylimääräisiä asukkaita. Yxskärissä näki saariston monimuotoisuutta parhaimmillaan. Sieltä löytyy entinen umpeenkasvanut järvi, joka aikoinaan on ollut merta. Sekä myös flada, maankohoamisen myötä samaan lopputulokseen päätyvä pieni lahdenpoukama. Saarella oli myös lampaita laiduntamassa, koska aluetta oltiin kunnostamassa metsähallituksen toimesta entiseen malliinsa.

Seuraavana päivänä oli aika hiljalleen suunnata kohti Kasnäsiä. Päivä alkoikin upeana ja tyynenä. Lähdin hieman eri reittiä paluumatkalle ja löysin hienon "oman" hiekkarannan, minne jäin paistattelemaan päivää, grillailemaan, uimaan, kuvaamaan ja kaikkea mahdollista mukavaa touhuamaan. Upea pikku saari, eikä muita ihmisiä mailla halmeilla, siis saaristoa parhaimmillaan!

 

Tuolta pikku paratiisista kun maltoin lähteä, suuntasin veneen keula kohti Vänöä. Vaikka yleensä hehkutankin useita paikkoja saaristosta, niin Vänön kohdalla siihen ei ole mitään syytä. Hieman huonokuntoista kaikki paikat vierasvenesatamasta lähtien. Joka nurkan takana ihme romuläjiä. Sellaisesta kauniista saaristoidyllistä, mihin olen monessa paikassa tottunut, ei ollut tietoakaan. Saaren visiitti jäi melko lyhyeksi ja oli aika suorittaa viimeinen etappi.

 

 Loppumatka olikin suoraa ajoa lähtösatamaan ilman kommelluksia. Iho oli päivän paahteesta punehtunut, merellä se tapahtuu joka kerta aivan yllättäen! :-) Upeat kolme päivää upeassa saaristossa oli tältä kertaa ohi. Hieno kokemus oli tämäkin reissu, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Onneksi sinne pääsee taas uudelleen!

Näkösyvyys Itämerellä

Sukelluskausi on jatkunut jo toista kuukautta tänä vuonna. Huono näkyvyys on vaivannut lähes kaikkia sukelluksia, vaikka kohteet olen valinnut melko ulkomereltä. Kovasti ei ole valoa näköpiirissä eikä pohjassa. Kuvistakin voi jokainen tehdä omat johtopäätelmät rannikkovesien kunnosta. Ylempi kuva on otettu ulkomereltä Utöstä, alempi Inkoon edustalta Haraholm saaren lähettyviltä. Töitä on vielä paljon tehtävä ihan omien päästöjen ja valumien kanssa, jotta saataisiin rannikon rehevöityminen kuriin.

Päiväkirjamerkintöjä tämän vuoden sukelluksilta,
3.5.09 Bromarv, Sandvik näkyvyys 3 metriä. (Tuttu paikka viime kesältä useaan otteeseen. Kertaakaan ei ole näkyvyys ollut näin kehno.)
10.5.09 Helsinki, Uutela 1-3 metriä
17.5.09 Kopparnäs, Inkoo 2-4 metriä
23.5.09 Utö, Korppoo 15 metriä!!!
31.5.09 Brandöhasun, Inkoo 3-4 metriä
31.5.09 Haraholm, Inkoo 1-2 metriä

Kaikki sukellukset on tehty melko aurinkoisella kelillä ja mahdollisimman tuulensuojaisissa olosuhteissa, joten nuo näkösyvyydet ovat varmasti maksimiarvoja noilta paikoilta.
Jatkan tietojen päivittämistä blogiini ja yritän käydä samoilla paikoilla myös tulevaisuudessa, niin voi hieman seurata, mihin suuntaan ollaan menossa. Ei tämä ihan tieteellistä ole, mutta jotain sinne päin!

Kiintopiste - Itämeren äärellä

Olen 43-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja. Olen harrastanut reilut kymmenen vuotta luontokuvausta. 90-luvun lopulla innostuin valokuvauksesta ja kävin useita kuvauskursseja. Olen myös osallistunut aktiivisesti kameraseuratoimintaan. Olen ollut perustamassa kotiseutuni Kangasalan kameraseuraa vuosituhannen vaihteessa. Kuviani on ollut mukana muutamissa kameraseurojen omissa näyttelyissä ja ensimmäiset kilpailuvoitot ovat myös tulleet seurojen omissa kilpailuissa.

Kiintopiste - Itämeren äärellä on ensimmäinen henkilökohtainen valokuvanäyttelyni. Näyttelyssäkin mukana olevalla "Valon pilkahdus" -kuvalla voitin Turun Sanomien 2008 järjestämän valtakunnallisen Itämeri, meidän meri -kilpailun. Voittoisa kuva otettiin Suomenlinnassa kesällä 2006. Vastavalossa kuvattu ranta näyttää kohtalokkaalta - vaaran tuntu viestittää katsojalle, että Itämeri voi huonosti, vaikka se on helppo unohtaa kauniina kesäpäivänä. Toivoa kuitenkin on vielä, ja aurinko pilkottaa pilvien takaa.

Kuvatessani pyrin luovaan sommitteluun pelkän luonnon dokumentoinnin sijaan. Rakennan kuvani pienistä elementeistä, pyrkimyksenäni luoda vähäeleisiä sommitelmia. Tärkeä elementti kuvissani on luonnollisesti valo, joka vaihtelee luonnossa loputtomasti sääolosuhteiden sekä vuoden ja vuorokauden aikojen mukaan. Siksi voin esimerkiksi mennä kuvaamaan yhä uudelleen kotikaupunginosani Lauttasaaren rannoille ja löytää aina jotain uutta. Ajan salliessa suuntaan Helsingistä länteen, vaikkapa Porkkalaan, Hankoon tai Saaristomerelle.

Meri ja saaristo merkitsevät minulle kuvauskohteiden lisäksi pakopaikkaa arjen kiireiltä. Tätä tunnetta yritän välittää myös kuvissani. Toivon, että kuvani saavat mahdollisimman monet huomaamaan, miten upea meri meillä suomalaisilla on. Sen pelastamisen eteen kannattaa tehdä töitä.

Valokuvanäyttelyni Kiintopiste - Itämeren äärellä avautuu huomenna 6.5. Tamminiemessä, Urho Kekkosen museon Café Adjutantissa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se sijaitsee osoitteessa Seurasaarentie 15, Helsinki. Avoinna 15.5. asti ke-su klo 11-17 ja 16.5.-31.8. päivittäin klo 11-17.

Suuri ja mahtava Itämeren uhka

Kaikkia Itämeren rantavaltioita voi osoitella sormella meidän meremme pilaamisesta, eikä oman rannikkomme rehevöitymisestä kannata muita syytellä. Koska Nord Streamin ja Venäjän väkisin haluama kaasuputki Itämeren halki on edelleen ajankohtainen tai oikeastaan ajankohtaisempi kuin kertaakaan aiemmin, enpä malta olla kirjoittamatta aiheesta vielä lisää.

Nord Streamin ympäristöselvitys on edelleen kovin ympäripyöreä ja perustuu olettamuksiin. Miten voi olla mahdollista, että pohjan kaivaminen, räjäytystyöt ja maantäytöt vaikuttavat vain hetkellisesti veden laatuun? Operaatio on niin mittava, että kaikki ne ympäristömyrkyt, typpi ja fosfori mitkä saadaan liikkeelle kaasuputken pohjustamiseksi tulee varmasti vaikuttamaan pitkään. Johan se on koettu, mitä tuhoja dioksiini tekee ravintoketjun huipulla. Ei se dioksiini ole mihinkään sieltä merestä hävinnyt, vaan laskeutunut sedimenttiin ja odottaa siellä pöyhijäänsä. Myös typen ja fosforin sekoittuminen tulee ruokkimaan sinileväkukintoja, eikä kesän puurot tuosta ainakaan vähene.

Kaasuputki ei tosin ole ainoa uhka, mikä Itämerta uhkaa idästä. Yleisestä piittaamattomuudesta viime aikoina on osoituksena Helcomin päätöslausuman laivojen septisäiliöiden tyhjennyksen kieltämiseksi torpedointi viime metreillä.

Krasnyi borin kemikaalien hautausmaa on todellinen aikapommi. Avovesialtaisiin on kuljetettu yli 800 ooo tonnia ympäristömyrkkyjä ja lisää kertyy 30-40 000 tonnia vuodessa lisää. Altaan täydyttyä se peitellään savella. Mikään ei estä sadeveden pääsyä täyttetyihin altaisiin ja vain savinen maaperä toimii esteenä, ettei kemikaalit pääse pohjavesiin. Myös tästä on tehty venäläinen ympäristöselvitys, eikä lähiseudun asukkaille ole kaatopaikasta mitään vaaraa...

Yhä kiihtyvät öljy- sekä uraanijätteen kuljetukset saattaa aiheuttaa katastrofin milloin vaan. Valitettavasti tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Jos kaasuputki kuitenkin jostain syystä rakennetaan, ei pidä unohtaa, miten herkästi Venäjällä on tapana "puolustaa" omia etujaan. Heppoisin perustein on perusteltua lähettää sotalaivasto paikalle turvaamaan maan etuja ja omaisuutta. Ei ihme ettei Viro missään nimessä halunnut putkea omille vesilleen.

Vaikka päätöksen teko kaasuputken rakentamisesta on juuri käsillä, meillä ollaan oudon hiljaa asiasta. Niin poliitikot kuin media tuntuu unohtaneen asian. Ei voi kuin toivoa, että päättäjillä olisi tällä kertaa riittävästi selkärankaa vastustaa putken rakentamista. Kekkosen aikaan oli syytä varoa isoa naapuria, mutta nykyään turhaan hyssyttelyyn ei ole mitään syytä.

Utössä jälleen

Toinen kuvausretki ulkosaarille tuli tehtyä 20.-23.3. Alunperin haaveena oli päästä kuvaamaan lumista saaristoa, mutta työkiireet siirsi matkan niin myöhäiseksi, ettei lumesta paljoa ollut tietoa. Tosin heti seuraavana päivänä kun olin palannut saarelta, siellä satoi 38 senttiä lunta vuorokauden aikana! No, toisella kertaa sitten...

Perjantaina yhteysalus lähtikin vasta kuuden jälkeen illalla, joten nyt ei tarvinnut ihailla maisemia kuin ihan alkumatkasta. Onneksi Eivorin ravintolassa oli erittäin maukasta Jägermeisteriä, niin matka sujui rattoisasti! Ja ainahan tuolta löytyy samanhenkistä juttukaveria, ettei tarvitse yksin murjottaa. Lintukuvaajia ja bongareita tais olla suurin osa matkustajista, jos ei saaren asukkaita lasketa.

Kuvauskelit ei tällä kertaa niin suosineet. Aurinko porotti taivaan täydeltä koko lauantain ja myös sunnuntai alkoi samoissa merkeissä. Kylmä pohjoistuuli piti huolen, ettei tullut kamerakalustoa kanniskellessa liian kova hiki... Jägerin maku tuntui vielä suussa, mutta siitähän voi syyttää vain itseään.

Ensimmäisellä reissulla tuli kuvattua paljon kylää ja yleisilmettä. Nyt oli ideana löytää hieman tiukempia yksityiskohtia. Uuden kameran ja fisuoptiikan kanssa oli hauska leikkiä päivällä, kun ei keli muuten oikein kuvaukseen kelvannut. Suunnittelin samalla seuraavan aamun kuvauskohteita valmiiksi, että pystyin hyödyntämään aamun valojen lyhyen hetken mahdollisimman tehokkaasti. Muuttolinnutkin oli hieman hukassa, siitä piti navakka pohjoistuuli huolen. Vuoden ensimmäiset tyllit ja töyhtöhyypät tuli kuitenkin bongattua.

Pääsin myös tutustumaan majakkaan. Hanna Kovanen kertoili myös muuten saaren historiasta sekä kuuluisimmista hylyistä Utön vesillä. Pienellä saarella on mielenkiintoinen ja rikas historiikki! Yövyin tällä kertaa Merihotellin puolella, joten saunamatkakin oli mukavan lyhyt. Tällä kertaa illan viihdykkeeksi vain kipakat löylyt ja pari saunaolutta. Kello herättämään puoli kuudelta ja punkkaan!

Olisi pitänyt hieman paremmin selvittää aamuauringon nousu. Jo herätessä yllätyin, miten valoisaa oli. Aamukahvien jälkeen ehdin kuudeksi ulos ja ihan hyvin ehdin vielä kuvaamaan. Aurinko nousi vasta puolen tunnin päästä ja edellispäivän suunnittelutyöstä oli hyötynsä. Tuossa aamun aikana tuli kuvattua varmaan yhtä paljon kuin edellispäivänä yhteensä.

Lähtö koitti jo 11.15 ja oli aika jättää hyvästit Utölle. Stressi ja kiire oli teillä tietämättömillä parin päivän ajan. Vain tuulen huminaa, upeita maisemia ja raikasta meri-ilmaa. Vielä laiturilla jaksoin ihmetellä vettä. Yhteysaluksen laiturin vieressä oli syvyyttä kuitenkin useita metrejä, mutta siitä huolimatta pohja näkyi aivan selkeästi. Vielä pari kuukautta ja tänne palataan sukellusvälineiden kanssa...

Uusi kalusto vedenalaiskuvaukseen

Yhden kauden jälkeen pahasti puraisemaan päässyt va-kuvauskärpänen pitää saada tyydytettyä myös ensi kesänä ja aiemmin olin jo päättänyt, että jos oikein innostun asiasta, niin järkkäri on saatava pinnan alle! Eka kausi opetti sen verran, että Itämeren melko heikossa näkyvyydessä mahdollisimman laajakulmainen kalusto toimii parhaiten eli mahdollisimman lähelle kohdetta ja mahdollisimman vähän vettä väliin. Tarkoitus oli myös päivittää kerralla sellainen kalusto, ettei huomenna tee mieli vaihtaa kamoja. Ainakin digirunkojen hinnat tulee niin vauhdikkaasti alas uusien mallien myötä, että ei ainakaan mulla ole varaa vaihtaa kameraa vuosittain. Nykyään tulee kuvattua pääasiassa maisemakuvia, joten isokennoinen runko tuntui itsestäänselvyydeltä palvellen mainiosti molempia kohteita.

Päädyin hankkimaan Canonin 5D mkII rungon vielä parin muunkin seikan johdosta. Veden alla kun ei liikaa valoa ole, niin tällä hetkellä markkinoiden kovimmat käyttökelpoiset iso-herkkyyslukemat tulee olemaan kovaa valuuttaa kesällä hieman hämärimmissäkin olosuhteissa. Myös videointi mahdollisuus tuntui mielenkiintoiselta, joten ensi kesänä olisi odotettavissa myös UW-videota. Julkaisukelpoisuudesta en tiedä mitään, koska pitäis jossain välissä varmaan opetella myös editoimaan...

Ensikokemukset rungosta on lähes pelkästään positiiviset. Ainoa yllätys on kuvatiedostojen koko. Tietenkin olisi pitänyt heti tajuta, että 21 megapikselisen kameran kuvat on ISOJA! Ensimmäisellä kuvausreissulla Utöseen oli pakko kaivella vanhat 512 kortitkin esiin, kun 8 gigan kortti tuli hetkessä täyteen. Pystyyhän kameralla ottamaan myös pienempää raw-kuvaa, mutta kun on tuollaiseen runkoon sijoittanut, niin ei vain huvita alkaa pienentään kuvia... Onneksi tietokone on melko tuore ja tehokas, sillä kuvien käsittely vanhemmalla koneella on aivan varmasti silkkaa tuskaa.

Toistaiseksi ainoaksi optiikaksi vedenalaiskuvaukseen tulee Sigman 15mm/2.8 diagonal fisheye. Tuosta laajemmaksi on kuvaa melko vaikeaa saada, jos ei oteta huomioon aitoja panoraamakameroita. Kuvakulma tuolla yhdistelmällä 180 astetta, joten saa ihan oikeasti katsoa, missä käsiään pitää kuvatessa, jos ei halua niitä kuvaan mukaan. Myös erittäin lyhyt tarkennusetäisyys on hyvä seikka, eikä kohteen tarvitse olla kuin puolentoista sentin päässä kotelosta, kun sen saa tarkaksi. Varo vaan ahven, joka tulit naputtelemaan kamerakoteloa viime kesänä. Ensi kerralla otan susta kuvan! Vaikka optiikka kuinka on diagonal fisheye, niin hirmuiset vääristymät se aiheuttaa, kun hieman kallistaa kameraa, mutta luulen ettei se niin haittaa tuolla vedenalaiskuvaamisessa. Tuosta voin kirjoitella lisää jahka tositoimiin päästään!

Tammikuun alkupuolella sai Ikelite jo kyseiseen kameraan kotelon valmiiksi. Siis paljon aiemmin, kun Canon pystyi runkoja toimittamaan kaikille halukkaille! :) Laitoin heti kotelon tilaukseen lontoolaisesta Cameras Underwaterista, mistä saa hyvää palvelua ihan silkalla suomenkielellä Jussi Hokkaselta. Samalla tietysti tilaukseen myös Sigmaan sopiva port ja dome. Domesta joutuu poistamaan sen alkuperäisen vastavalosuojan tuon optiikan kanssa. Paketti saapuikin jo helmikuun puolella, hieman ennen, kuin sain rungon hommattua.

Käyttökokemusta ei kotelosta oikeassa elementissään vielä ole, mutta muuten vaikuttaa hyvältä. Kaikki oleelliset napit on vivuilla tuotu sormien ulottuville, jotta ei kuvatessa tarvitse irroittaa otetta kahvoista. Aivan joka ikistä nappia ei varmasti kuvatessa tarvitse, eikä kuvia tule vedenalla selailtua, niin kotelon yksinkertaistamiseksi olisi voinut huoletta Ikelite jättää muutaman painikkeen pois. Nyt on hyvää aikaa treenata painikkeiden sijaintia omassa olohuoneessa, ettei tarvitse räpeltää sitten, kun on mahdollisuus kuvata.

Kommentoin lisää asiasta, kunhan käyttökokemusta karttuu.
Jos talvi tästä suostuu helpottamaan.