Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristomeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristomeri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. marraskuuta 2015

Vedenalaista kuvausta Suomessa

Tovi on vierähtänyt, kun olen kirjoittanut aiheesta mitään, mutta näin sesongin ollessa merellä parhaimmillaan, muutamia huomioita. Myös sen vuoksi, että olen tänä syksynä testannut makrokuvausta luonnon valossa. Aiemmin olen jättänyt kokeilut tekemättä, koska ajatellut sen olevan mahdotonta, mutta hyvissä olosuhteissa tuokin näyttää toimivan.

Suljinaikoja kannattaa pitää silmällä, sillä varsinkin tummissa kohteissa ne saattaavat laskea aivan liian alhaiselle tasolle ja tuloksena joukko tärähtäneitä kuvia.

Toinen syy, miksi en ole aiemmin makrokuvausta harrastanut, ettei minulla ole vedenalaiskoteloon ollut flatporttia, mitä ainakin Ikelite myy makroiluun. Luulin, ettei laajakulmadome toimi touhussa, mutta tuokin olettamus on osoitettu nyt vääräksi. En ainakaan itse ole erottanut kuvissa mitään, mikä heikentäisi kuvan laatua, eikä tarkennuksen kanssa ole ollut pienintäkään ongelmaa. Tärkeintä, että kalusto sopii koteloon, myös tarkennuksen ääripäässä.

Onnistuneiden kuvien edellytyksenä siis ihan perusasiat eli riittävän kirkas vesi, aurinkoinen sää sekä ISO-arvo kannattaa pitää minimissään tuhannessa, koska makroillessa joutuu himmentämään jonkin verran. Itse pidän oletusaukkona f7.1, eikä tuosta kannata paljoa suurentaa.

Kaikki esimerkkikuvat on kuvattu tänä syksynä Hangossa, kahdesta neljään metrin syvyydessä. Canon 5DmkII ja Sigma 50mm 2.8DG Macro objektiivilla Ikeliten kotelossa, missä 8-tuumainen domeport.

Kampela (Platichthys flesus)

Kampela (Platichthys flesus)

Hietatokko (Pomatoschistus minutus)

Särmäneula (Syngnathus typhle)

Rakkolevää (Fucus vesiculosus) ja punalevää (Rhodophyra)

Sinisimpukka (Mytilus edulis) ja merirokko (Amphibalanus improvisus)

Korvameduusa (Aurelia aurita)


tiistai 6. lokakuuta 2015

Saaristomeren Örö

Keväällä 2015 yleisölle avattu Örön sotilassaari on noussut kesän hittipaikaksi Saaristomeren kansallispuistossa, eikä ihme, sillä saaren historia ja luonto ovat ainutkertaiset. Lisäksi satamaan on panostettu paljon, on tarjolla palveluja ja majoitusta, yhteydet ovat hyvät, vaikka ei omaisi omaa venettä ja lisäksi saarelle pääsee melko suojaisia reittejä vaikka meloen. Lisätietoja matkoista ja saaresta saa Örön omalta sivulta.

Saarelta löytyy kaksi merkittyä ja opastein varustettua luontopolkua, mitkä kiertämällä saa jo melko hyvän käsityksen saaren luonnosta. Molemmat reitit ovat n. 5 kilometriä pitkiä ja melko helppokulkuisia. Pohjoisen punaiselle reitille kannattaa suojautua punkeilta, sillä se kulkee osittain melko heinikkoisessa maastossa. Eteläinen sininen reitti oli enemmän itselleni mieleinen karun jylhine maisemineen ja hiekkarantoineen, mutta molemmat ovat tutustumisen arvoisia.

Myöhäisen ajankohdan vuoksi jäi saaren harvinaisuudet näkemättä eli lännnenkylmänkukka ja etelänkylmänkukka, jotka kukkivat jo toukokuussa. Syyskuinen saariston luonto ei muutenkaan ole enään vilkkaimillaan, joten tällä erää tutustuminen jäi lähinnä sotilaskohteisiin, vaikuttavampina 305 millinen Obuhov-tykki.

Näkymä saaren pohjoisosasta.

Polkupyörä on nopein tapa tutustua saareen.

Pohjoinen luontopolku kulkee metsäisillä ja heinikkoisella reitillä, joten kannattaa suojautua punkkien varalta.


Örön mukulakivitie.

Monimuotoisen saaren sitä "saaristomaisempaa" näkymää.

Vanha kasarmialue on muuttunut majoitus ja ravintolatiloiksi.

305-millinen Obuhov-tykki.

Obuhovin sisällä.

Örön matkailupalvelut tarjoaa myös kesätöitä n. 30 hengelle. Taru Itälinna on tullut saarelle Helsingistä.

Lähihistorian havinaa.

Örön satamaan mahtuu n. 70 venettä, mutta heinäkuussa saa varautua ruuhkiin.

maanantai 18. elokuuta 2014

Sinilevää

Helteinen ja tyyni heinäkuun sää toi taas ikävästi näkösälle sen ongelman, mikä Itämerta vaivaa. Meren ravinnekuorma on valtava ja jos nyt jotain positiivista näistä pintautuneista massaesiintymistä pitää hakea, niin toivottavasti herättelee hieman päättäjiä tekemään asialle jotain.










Kuvia voi ostaa joko suoraan minulta tai STT-lehtikuvan kautta.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Korvameduusojen valtakunnassa

Korvameduusat ovat syksyisin yleinen näky Suomenlahden ja Saaristomeren alueella. Tiheät massaesiintymiset eivät jää keneltäkään merenrannoilla viihtyvältä huomaamatta. Meduusat kulkeutuvat lounaisissa ja eteläisissä virtauksissa meidän rannikolle kauempaa Itämereltä, missä ne lisääntyvät runsaammin suolaisemman veden vuoksi.

Parveilua Hangon edustalla 2011.

Korvameduusa (Aurelia aurita) on polttiaiseläin, joka ripsimäisillä lonkeroillaan pyydystää eläinplanktonia, pikkuäyriäisiä ja jopa kalanpoikasia. Se on helppo tunnistaa neljästä sukurauhasesta, mikä muodostaa kellomaisen kuvion. Niistä pystyy myös erottamaan sukupuolet toisistaan. Koiraan sukurauhaset ovat vaalean sinertävät ja naarailla oranssin punertavat.

Vedessä erottuvat myös reunojen rihmamaiset lonkerot.

Satunnaisesti voi tavata yksilöitä, joilla sukusoluja on kuusi. Kyseessä on poikkeama, ei muu laji, vahvistaa Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Maiju Lehtiniemi.

Korvameduusat liikkuvat hitaasti vedessä supistellen ruumistaan. Vain vuoden kestävä elämänkierto päättyy syksyllä, jolloin ne lisääntyvät. Naaras laskee hedelmöittyneet toukat veteen ja ne kiinnittyvät kiinteälle alustalle. Toukista kehittyy polyyppeja ja seuraavina kesinä, vesien lämmetessä niistä kehittyy meduusoja. Polyyppivaihe voi kestää useammankin vuoden. Kovin tarkkaa tietoa lisääntymisestä Suomen aluevesillä ei ole, mutta havaitut polyypit kertovat, että lisääntyminen onnistuu myös täällä.

Korvameduusan rauhallinen liikkuminen on hypnoottisen kaunista.

Syksyisistä massaesiintymisistä on myös haittapuolensa. Ne kilpailevat ravinnosta kalanpoikasten kanssa. Ne sotkevat tehokkaasti kalastajien verkot ja ollaan huolissaan myös siitä, että saattavat tukkia teollisuuden ja voimalaitosten lauhdevedenottamot. Skotlannissa jouduttiin aiemmin kesällä seisauttamaan ydinvoimala heikentyneen veden virtauksen takia, kun järjestelmään kerääntyi paljon meduusoja.

Loviisan voimalaitoksella ei ole tavattu massaesiintymisiä, mutta niihin on varauduttu, vahvistaa Käyttöyksikön päällikkö Timo Eurasto. "Voimalaitoksella on järjestetty kolmiportainen meriveden puhdistus ennen sen johtamista lämmönvaihtimiin. Viimeisen suodatusvaiheen silmäkoko on hyvin pieni, eikä meduusat pysty sitä läpäisemään. Massaesiintymiset voisivat tukkia suodattimia ja vähentää veden virtausta. Siihenkin on laitoksella varauduttu mm. voidaan ottaa jäähdytysvettä poistopuolelta, sekä kierrättämällä. Henkilökunta on ohjeistettu ja koulutettu laitoksen simulaattorilla tämän tapaisiin ongelmiin."

"Massaesiintyminen voisi pahimmillaan aiheuttaa tarpeen laitoksen tehon laskuun tai pysäyttämiseen, mutta laitoksen turvallisuutta ne eivät vaaranna",  jatkaa Eurasto.

Vaarallisista sukulaisistaan poiketen korvameduusa ei polta ihoa.

Korvameduusojen runsastumiseen viime vuosina ei ole löytynyt selkeitä syitä. Laji suosii suolaisempaa vettä, mitä Suomen rannikolla on. Perämeren makeammassa vedessä korvameduusaa ei tavata. Edellisestä voimakkaasta suolapulssista on jo lähes kymmenen vuotta, joten siitä tuskin on kysymys. On arveltu, että rehevöitymisellä ja ilmastonmuutoksella voisi olla ilmiön kanssa tekemistä, mutta aiemminkin on samankaltaisia massaesiintymistä ollut. Todennäköistä kuitenkin on, että korvameduusat tulevat tulevinakin syksyinä valtaamaan rannikon merialueet. Ainakin silmämääräisesti laji on runsastunut vuosi vuodelta.


Korvameduusa.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Saaristomerellä

Kesä alkaa taas olemaan loppupuoliskolla ja blogiin on tullut kirjoiteltua kesän myötä hyvin vähän Retkiä saaristoon on tullut tehtyä useampikin kumiveneellä, mikä onkin osoittautunut mainioksi kulkupeliksi. Melko nopeasti saa ajokuntoon, helppo ottaa mukaan(kun vain on tilava auto), turvallinen ja melko mainio kuvausalusta. Tarkoitan matalia laitoja, minkä ansiosta saa matalia kuvakulmia sekä kameralle saa hyvin tukea pehmeästä laidasta, kun makailee rähmällään pohjalla.

Saaristomeren kansallispuistoon suuntasin retkelle pian juhannuksen jälkeen. Reissussa olin kolme päivää. Matkan aloitin ajamalla autolla Kasnäsiin, Högsåran lossirantan. Siellä laitoin kumiveneen kasaan ja pakkasin kumpparin matkakuntoon. Nelimetrinen vene alkaa käymään yllättävän pieneksi, kun sinne lastaa kolmen päivän tarvikkeet, eikä mulla ollut edes sukelluskamoja mukana. Ilma oli kaunis ja tuulet suotuisat, kun käänsin veneen kokan kohti lounasta ja kun olin melko myöhään liikkeellä, niin ajoin suoraan yöpymispaikaksi valittua Yxskärin saarta, minne matka kesti noin tunnin.

Yxskär on yksi kansallispuiston retkeilysaarista, minne on lupa majoittua. Sieltä löytyy myös tulentekopaikka, polttopuita ja puu-cee. Saarella oli vastassa yllättävän monta purjevenettä ja muutama pienempikin paatti, mutta onhan siinä aika mainio suojaisa ankkurointipaikka myös isommille veneille. Sekaan kuitenkin mahduttiin ja löydettiin ihan kohtuullinen teltanpaikkakin vielä. Enempää ei oikein jaksanutkaan ensimmäiselle päivälle, kun pikaiset grillaukset, muutama valokuva rannasta ja telttaan nukkumaan.

Seuraava aamu valkeni hieman turhankin varhain. Ehkä sitä ei oudoksestaan saanut kunnolla teltassa nukutuksi, mutta silmät rävähti auki neljältä, eikä sitä auttanut muuta, kun napata kamera kantoon ja lähteä tutustumaan saareen. Johan sitä aurinkokin oli jo melko korkealla!
Yllättävästi aamulla alkoi kuitenkin pilvistymään ja keli muuttui tihkusateiseksi. Päätin venyttää matkaa Borstön saarelle hieman myöhemmäksi ja odottelu kävikin mukavasti teltassa nukkuen. Seuraavan kerran, kun tajunta palasi lähempänä puolta päivää, oli keli taas muuttunut kirkkaammaksi. Pieni retkilounas ääntä kohden ja matka Borstölle alkoi mukavan sään vallitessa.
Borstö on hyvin idyllinen asuttu saari. Ylhäältä kallioilta avautui kauniit näköalat, luontopolun varrelta kaikkea mielenkiintoista nähtävää sekä pienen pieni paikallismuseo, missä mukava paikallisopas kertoi saaren elämästä ja esitteli saareen liittyviä esineistöä vuosien varrelta. Borstössä ei kannata missata saaren mielenkiintoisinta nähtävyyttä, kalliolle nostettua vanhan ruotsalaisen sotalaivan keulakuvahahmoa, Borstögummania.
Saarella ollessa alkoi jälleen vettä tihuttaa ja myös tuuli alkoi yltymään, joten tuli aika sanoa sille hyvästit ja lähteä takaisin kohti Yxskäriä. Hetken ajettua keli senkuin huononi, tuuli yltyi ja aallokko kävi yhä isommaksi. Taivaanrannalla näkyvä musta pilviverho kertoikin syyn. Ukkosrintama kulki alueen ohitse ja sai paluumatkasta varsin kostean. Vauhtia ei huvittanut paljoa pitää, koska matkanteko oli muutenkin märkää, koska aallot pärskähteli matalan laidan yli. Melko myllerrystä oli meno ja kävi sitä ihmettelemässä myös meripelastusseuran alus ihan läheltä. Ihmettelivät varmaan, kuka hiton hullu ajelee pienellä kumiveneellä tuollaisessa kelissä, mutta jatkoivat sitten matkaa, kun huomasivat ettei meillä mitään hätää ollut.

Pääsin vihdoin takaisin Yxskärille. Veneet oli vähentyneet saarella yhteen ainoaan purjeveneeseen ja sen väki tuli ihmettelemään meidän rantautumista saarelle. Kyselivät, olinko tosiaan liikkellä tuolla pienellä kumivenellä... Ilta sujui varusteita kuivatellessa ja pieni patikkaretken tein iltagrillaamisien jälkeen.

Vaihdoimme myös teltan paikkaa hieman tasaisemmalle maalle, mutta totesimme samalla, että vaikka paikka vaikutti paremmalta niin myös kyyt viihtyivät todella hyvin samassa ympäristössä. Aina kun teltasta lähti, tuli tarkistettua, ettei saappaissa ollut ylimääräisiä asukkaita. Yxskärissä näki saariston monimuotoisuutta parhaimmillaan. Sieltä löytyy entinen umpeenkasvanut järvi, joka aikoinaan on ollut merta. Sekä myös flada, maankohoamisen myötä samaan lopputulokseen päätyvä pieni lahdenpoukama. Saarella oli myös lampaita laiduntamassa, koska aluetta oltiin kunnostamassa metsähallituksen toimesta entiseen malliinsa.

Seuraavana päivänä oli aika hiljalleen suunnata kohti Kasnäsiä. Päivä alkoikin upeana ja tyynenä. Lähdin hieman eri reittiä paluumatkalle ja löysin hienon "oman" hiekkarannan, minne jäin paistattelemaan päivää, grillailemaan, uimaan, kuvaamaan ja kaikkea mahdollista mukavaa touhuamaan. Upea pikku saari, eikä muita ihmisiä mailla halmeilla, siis saaristoa parhaimmillaan!
 
Tuolta pikku paratiisista kun maltoin lähteä, suuntasin veneen keula kohti Vänöä. Vaikka yleensä hehkutankin useita paikkoja saaristosta, niin Vänön kohdalla siihen ei ole mitään syytä. Hieman huonokuntoista kaikki paikat vierasvenesatamasta lähtien. Joka nurkan takana ihme romuläjiä. Sellaisesta kauniista saaristoidyllistä, mihin olen monessa paikassa tottunut, ei ollut tietoakaan. Saaren visiitti jäi melko lyhyeksi ja oli aika suorittaa viimeinen etappi.
 
 Loppumatka olikin suoraa ajoa lähtösatamaan ilman kommelluksia. Iho oli päivän paahteesta punehtunut, merellä se tapahtuu joka kerta aivan yllättäen! :-) Upeat kolme päivää upeassa saaristossa oli tältä kertaa ohi. Hieno kokemus oli tämäkin reissu, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Onneksi sinne pääsee taas uudelleen!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Vedenalaiskuvausta

Ensimmäinen kausi vedenalaiskuvauksessa alkaa olemaan valitettavasti takana päin. Tai katsotaan nyt, mutta sää on estänyt sukellukset viimeisiltä parilta viikonlopulta, eikä oikein parempaakaan ole luvassa.
Aika monta asiaa on oppinut ekana kautena.
Kuvattavaa on aika hankalaa mereltä löytää. Pääasiassa pohja on tasaista mutaa.
Näkyvyys on myös ainakin kesällä melko heikko. Rehevöityminen valitettavasti näkyy. Parhaiten sen huomaa, kun yrittää käyttää kameran omaa salamaa. Metrin päässä olevasta kohteesta ei näy kuvassa yhtään mitään, vain vedessä leijuvaa huttua.
Mitä ulommas suuntaa merelle, sitä varmemmin näkyvyys paranee. Sisälahtiin ei kannata lähteä edes yrittämään.
Paras sesonki alkaa elokuun lopulta ja jatkuu edelleen lokakuussa. Jossain vaiheessa vesien kylmetessä tulee piilevää veteen, mikä muuttaa sen ruskeaksi ja näkyvyys taas huononee.
Valoa riittää kuvaamiseen n. viiden metrin syvyyteen hyvissä olosuhteissa ilman salamaa. Parhaat kuvat tuli noin parin metrin syvyydessä ja silloinkin aurinkoisella kelillä.
Tärähtäneitä kuvia tuli myös huomattavan paljon. Säädin kameraa käsin ja yritin kuvata vain suurilla aukoilla, mutta en parannusta asiaan oikein löytänyt. Canon powershotin herkkyyden ehdoton katto oli ASA 200, sen jälkeen alkoi syntyä liikaa kohinaa, joten senkään kautta ei suljinaikoja saanut enään lyhyemmiksi.
Syynä voi olla tietysti se, että en ole tottunut pokkarin laukaisuviiveeseen ja saatoin liikuttaa kameraa liian aikaisin. Vedenalaiskotelon istuvuus käteen ei ole ihan paras mahdollinen ja se, ettei tukea voi ottaa kuvatessa mistään(pohja pölähtää, eikä kuvaamisesta tule mitään) ei ainakaan helpottanut yhtään.
Lähelle pitää myös päästä kohdetta, jos aikoo teräviä kuvia ottaa. Sen verran vedessä leijuu tavaraa, että näkyy heti kuvassa pehmeytenä, jos kuvaa kovin kaukaa. Tuosta johtuu myös se, että vedenalla alkaa kaipaamaan hyvin nopeasti laajakulmaa. Siis ihan oikeaa laajista, powershotin laajis tuntui ihan teleltä!
Jotain on siis opittu(muka) ja innolla odottelen jo seuraavaa kautta.
Hieman viisastuneena ja paremmalla kalustolla kuvien ainakin pitäisi parantua.
Isokennoinen 5D mkII ja 15mm/2.8 saattaa alkaa riittää ainakin laajakulman puolesta...

Kuvaaminen veden alla on avannut mulle ihan uudenlaisen maailman. Jo itse sukeltaminen hiljaisuudessa ja painottomuuden tunne on todella rentouttavaa! Vedenalainen luonto on mielenkiintoista ja ainakin osa kaloista uskomattoman kesyjä. Manipulointi on helppoa, kun voi kädellä siirtää kalan mukavamman näköiseen paikkaan!:D