Utössä jälleen

Toinen kuvausretki ulkosaarille tuli tehtyä 20.-23.3. Alunperin haaveena oli päästä kuvaamaan lumista saaristoa, mutta työkiireet siirsi matkan niin myöhäiseksi, ettei lumesta paljoa ollut tietoa. Tosin heti seuraavana päivänä kun olin palannut saarelta, siellä satoi 38 senttiä lunta vuorokauden aikana! No, toisella kertaa sitten...

Perjantaina yhteysalus lähtikin vasta kuuden jälkeen illalla, joten nyt ei tarvinnut ihailla maisemia kuin ihan alkumatkasta. Onneksi Eivorin ravintolassa oli erittäin maukasta Jägermeisteriä, niin matka sujui rattoisasti! Ja ainahan tuolta löytyy samanhenkistä juttukaveria, ettei tarvitse yksin murjottaa. Lintukuvaajia ja bongareita tais olla suurin osa matkustajista, jos ei saaren asukkaita lasketa.

Kuvauskelit ei tällä kertaa niin suosineet. Aurinko porotti taivaan täydeltä koko lauantain ja myös sunnuntai alkoi samoissa merkeissä. Kylmä pohjoistuuli piti huolen, ettei tullut kamerakalustoa kanniskellessa liian kova hiki... Jägerin maku tuntui vielä suussa, mutta siitähän voi syyttää vain itseään.

Ensimmäisellä reissulla tuli kuvattua paljon kylää ja yleisilmettä. Nyt oli ideana löytää hieman tiukempia yksityiskohtia. Uuden kameran ja fisuoptiikan kanssa oli hauska leikkiä päivällä, kun ei keli muuten oikein kuvaukseen kelvannut. Suunnittelin samalla seuraavan aamun kuvauskohteita valmiiksi, että pystyin hyödyntämään aamun valojen lyhyen hetken mahdollisimman tehokkaasti. Muuttolinnutkin oli hieman hukassa, siitä piti navakka pohjoistuuli huolen. Vuoden ensimmäiset tyllit ja töyhtöhyypät tuli kuitenkin bongattua.

Pääsin myös tutustumaan majakkaan. Hanna Kovanen kertoili myös muuten saaren historiasta sekä kuuluisimmista hylyistä Utön vesillä. Pienellä saarella on mielenkiintoinen ja rikas historiikki! Yövyin tällä kertaa Merihotellin puolella, joten saunamatkakin oli mukavan lyhyt. Tällä kertaa illan viihdykkeeksi vain kipakat löylyt ja pari saunaolutta. Kello herättämään puoli kuudelta ja punkkaan!

Olisi pitänyt hieman paremmin selvittää aamuauringon nousu. Jo herätessä yllätyin, miten valoisaa oli. Aamukahvien jälkeen ehdin kuudeksi ulos ja ihan hyvin ehdin vielä kuvaamaan. Aurinko nousi vasta puolen tunnin päästä ja edellispäivän suunnittelutyöstä oli hyötynsä. Tuossa aamun aikana tuli kuvattua varmaan yhtä paljon kuin edellispäivänä yhteensä.

Lähtö koitti jo 11.15 ja oli aika jättää hyvästit Utölle. Stressi ja kiire oli teillä tietämättömillä parin päivän ajan. Vain tuulen huminaa, upeita maisemia ja raikasta meri-ilmaa. Vielä laiturilla jaksoin ihmetellä vettä. Yhteysaluksen laiturin vieressä oli syvyyttä kuitenkin useita metrejä, mutta siitä huolimatta pohja näkyi aivan selkeästi. Vielä pari kuukautta ja tänne palataan sukellusvälineiden kanssa...

Utö

Pitkäaikainen suunnitelma on nyt toteutettu. Neljä päivää Utön saarella vierähti aivan turhankin nopeasti. Moni saattaa kuvitella, että eihän tuolla voi saada aikaansa kulumaan, mutta mun luonteella varustettu ihminen jäi kovin nälkäiseksi...
Marraskuussa saari oli jo melko hiljainen. Kesäturistit oli jo kaikonneet samoin kuin lintubongarit oli vähissä. Onneksi kauppa toimii myös sesongin ulkopuolella ja on kaiken lisäksi yllättävän hyvä valikoima tavaraa, joten ensikerralla ei tarvitse raijata lähes kaikkea ruokatavaraa mantereelta.
Vaihteleva keli toi mukavaa vaihtelua valokuvaukseen. Kolmannen päivän tuhruinen sumusää harmitti alkuun, mutta syntyi siinäkin kelissä ihan mukavia kuvia. Ehkä juuri nuo kuvat kertookin enemmän saaren ilmeestä. Samalla syttyi kipinä, että olisi mukava päästä saarelle myös talvella. Luminen Utö voisi olla eksoottinen kokemus! Jos lunta vielä talvisin tulee...

Hampaankoloonkin jäi reissulta. Alunperin oli tarkoitus päästä myös sukeltamaan, mutta kun en saanut ketään kaveriksi matkalle, niin välineet jäi kotiin.
Voi hitto, kun näin sen veden. En ole vielä niin kirkasta vettä Suomessa nähnyt!
Joten senkin puolesta pitää päästä sinne vielä uusiksi.
Sain selville, että saarelta löytyisi ilmakompura, joten ei ole pakko vuokrata monen pullon arsenaalia mukaansa. Pitää kuitenkin varmistaa, että tieto pitää paikkansa.
Ne paikalliset, joihin ehdin pikaisesti tutustua, vaikuttivat mukavan välittömiltä. Nauratti jälkikäteen, kun paikallisen koiranulkoiluttajan kanssa ensi kertaa törmättyä, hän kertoi elämänkertansa noin parissakymmenessä minuutissa.
Moinen juttutuokio Mannerheimintiellä johtaisi todennäköisesti pikaiseen ambulanssin paikalle tuloon.
Katon pään päälle vuokrasi Hanna Kovanen. Luotsimäen talo oli oikein siisti ja hyvin varusteltu. Oli pesukone, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Mutta ei onneksi telkkaria!
Aluksi hieman arvellutti, että samoihin tiloihin tulee muitakin asukkaita. Siis keittiö, olohuone ja wc/kylppäri yhteiskäytössä, mutta onneksi sain oikein mukavaa seuraa pimeisiin iltoihin.(kiitokset Eeva-Leenalle ja Timolle!) Uuden korttipelin säännöistä en tosin muista enään mitään. Lienee Vina Maipolla osuutta asiaan.:)
Saunakin järjestyi Merihotellilta kohtuulliseen kahdeksan euron hintaan. Pieni reippailu saunaan tuntui mukavalta. Etäisyydet saarella ei ole suuria.

Kaikkiaan jäi matkasta tosi positiivinen kuva.
Saari on uskommattoman kaunis kanervikkoineen, kivikkoineen puhumattakaan kylämiljööstä!
Ympärillä ärjyvä meri tuo oman tunnelmansa. Ehkä olikin väärin sanoa hiljaisesta saaresta. Meri pitää huolen, ettei saarella ole kaiketi koskaan kovin hiljaista.