Kiitos rohkeasta päätöksestä!

Hallitus sitten painoi vihreää valoa Itämeren kaasuputkelle. Asiastahan ei ole paljoa puhuttu, mutta kaikki kommentit, mitä on viime aikoina on kuultu,  antoikin ymmärtää jotain tälläistä päätöstä.

En olisi kuitenkaan heti uskonut, että vihreiden ollessa mukana hallituksessa, niin näin kakistelematta nieltiin Nord Streamin ympäristöselvitys. Ympäristökysymyshän tämä oli, ainakin kaikki niin vakuutteli. Edellisten eduskuntavaalien alla oli erittäin muodikasta olla Itämerestä ja ilmaston lämpiämisestä hyvin huolissaan. Vaalipuheita kuunnellessa vaikutti, että kaikki ehdokkaat kuuluvat ilmeisesti vihreisiin.

Missä mahtoivat olla nyt nämä Itämeren suuret ystävät? Ainoa peruste, millä olisin tuon päätöksen ymmärtänyt olisi ollut, että Venäjä olisi sitoutunut noudattamaan Helcomin suosituksia, sekä esim. nopealla aikavälillä puhdistamaan mereen laskettavat jätevedet. Kuitenkin niin huomattavat seikat Itämeren kannalta, että ne olisi varmasti kompensoineet kaasuputken rakentamisesta aiheutuneet haitat.

Kuvan ryhmässä vasemmalla näkyy myös median edustajia. Outo hiljaisuus on vallinnut myös tiedotusvälineissä. Lehdistöä tuntuu kiinnostavan enemmän puida BB-Martan ja BB-Pertin kiihkeää suhdetta. Ylen ajankohtaisohjelmat ovat myös tuntuneet täysin unohtaneen koko kaasuputken rakentamisen.

Erityiskiitos pitää antaa Elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle! Välillä hänen lausuntoja kuunnellessa ei oikein tiennyt, onko kyseessä tosiaan ministeri vai oliko Pekkarinen astunut Paavo Lipposen kenkiin kaasuputkilobbariksi. Erityisesti Pekkarista tuntui riepovan ajatus siitä, että Venäjältä voitaisiin myös vaatia jotain vastapainoksi luvalle. Hänen mielestään Nord Streamilla ja Venäjän valtiolla ei ole mitään tekemistä keskenään, eikä vaatimuksia voi/saa esittää! Venäjän valtion omistama Gazprom kuitenkin omistaa tuosta yhtiöstä huomattavan osan ja miksi ihmeessä Pääministeri Putin niin kovasti painosti Suomea antamaan rakennusluvan putkelle, jos ei Venäjän valtio mitenkään liittynyt asiaan.

Mutta loistava päätös on saatu aikaiseksi. Iso susi varmasti hykertelee. Ja varmasti naurahdellen ihmettelee lampaiden kaupantekotaitoja.

Saarenmaa

Tuli tutustuttua Itämeren rannikkoon taas hieman eri näkökulmasta. Vietin viikon Saarenmaalla, Üüemöisan kartanon ratsumestarin talossa oli majapaikka ja tuolta käsin koitin saada käsitystä saaresta. Joka on isompi kuin ikinä kuvittelinkaan! Jostain on syöpynyt mieleeni fillariretket Saarenmaalla, mutta pahimmillaan, kun kiertelin saarta, kertyi päivässä auton matkamittariin 330 kilometriä. Melko iso on, jos aikoo pyörällä tutustua kaikkeen, mitä saarella löytyy.

Matka alkoi Helsingistä Viking XPRS aluksella, joka vei auton ja matkustajat kahdessa ja puolessa tunnissa Tallinnaan. Satamasta oli hyvin helppo suunnata autolla nelostielle kohti Pärnua, poikkeaminen siitä ysi-tielle kohti Haapsalua ja Haapsaluntieltä vielä yksi käännös 10-tielle kohti Virtsua.
Siellä tie päättyi satamaan ja hieman ennen satamaan ajoa oikealla puolella näkyi pieni rakennus, missä myytiin lippuja Muhuun menevälle autolautalle. Melko paljon kulki autoja ja väkeä vielä syyskuussa tuolla välillä, joten lomakaudella on varmasti hyväksi varata paikka etukäteen tuolta alukselta. Muhun saari on melko pieni ja sen läpi ajaa hetkessä. Saarenmaalle pääsee jo ilman laivayhteyksiä Muhusta, kun saarten väliin on rakennettu tie kapealle kannakselle.

Saarenmaa on kuin paluu 50-luvulle Suomessa. Ja oikeastaan ihan hyvällä tavalla. Ainoa paikka saarella, missä ilmeisesti tapahtuu yhtään mitään, on pääkaupunki Kuressaare. Muut kylät on melkoisen pieniä, muutamien talojen keskeltä löytyy kauppa tai parhaimmillaan pankki, huoltoasema ja posti.

Itse majapaikka oli jo melkoisen eksoottinen kokemus. 1700-luvun kartanon pihapiiri olkikattoisine rakennuksineen, kissat ja koirat, jotka kuului luontaisetuna majoitukseen. Itse talo puuhelloineen ja hirsiseinineen. Kaikki tuo loi outoa mieltymystä paikkaan. Jos ei huomioida melko askeettista suihku/huusi viritystä, niin täydellinen mun makuun!

 

 

 

Mummo kutoo sukkaa pirtin hämärässä eli matkaseurani äiti.

Hienoja luontokohteita saarelta löytyi paljon, vaikka en ehtinyt matkalla tutustua edes Vilsandin kansallispuistoon. Ninasen jyrkänteet teki vaikutuksen ja Estonian muistomerkki jyrkänteen laidalla.

Pienen matkan päässä Ninasesta oleva Pangan jyrkänne oli suurempi seinämä, parhaimmillaan reilu 21 metriä suoraa pudotusta. Molemmilla jyrkänteillä sai katsoa melko tarkkaan, minne jalkansa laittoi. Varsinkin, kun piti tietenkin päästä mahdollisimman lähelle reunaa kuvia ottamaan. Pangassa pääsi myös jyrkänteeltä alas, kun lähti kävelemään itään sen reunaa.

Saarenmaan rannikko oli aivan toisenlaista, kuin Suomessa. Jyrkänteet sijaitsi tällä yhdellä kohtaa, mutta muuten rannat oli todella matalia, kaislikkoisia ja isoja nummimaisia rantaniittyjä oli kaikkialla. Suomen rannoilta tuttuja laakeita kalliomaisemia ja luotoja ei tuolta löytynyt lainkaan.

Tuolta pohjoisesta matka jatkui kohti saaren eteläisintä kärkeä ja Sörven majakkaa. Matkalla piti tietysti käydä "ihailemassa" neuvostoaikaisia muistomerkkejä. Tämän pömpöösin tekstin tulkitsin hyvin vapaasti omasta hatusta temmaten,  Saarenmaan vapauttajille 1941-1945, ylistys, ylistys...:)

Sörvessä kaikki osui kohdalleen. En tiennyt paikasta oikeastaan mitään muuta kuin, että siellä on majakka. Ympäristö oli varsinainen valokuvaajan unelma eli kaikki oli hiton huonossa kunnossa. Kun siihen yhdistetään vallinnut sää, raskaat tummat pilvet taivaalla, väleistä hieman valoa pilkahdellen, eipä olisi voinut oikein parempaa toivoa.

Paljon jäi mielenkiintoisia kohteita vielä näkemättä, joten hyvinkin mahdollista, että uudelleen tuonne tulee lähdettyä. Saarenmaasta jäi todella miellyttävä ja turvallinen vaikutelma, mutta tietenkin matkaan pitää jotain aina sattuakkin. Paluumatka Tallinnaan sujui mukavasti ja hetki jäi käytettäväksi ennen laivaan ajoa, joten vielä sataman liepeillä olevaan ostoskeskukseen shoppailemaan. Vartti poissa autolta ja takaisin tullessa ihmettelyä, kun avain ei mene millään oven lukkoon. Lukko oli yritetty tällä välin yritetty murtaa, mutta jostain ihmeen syystä vanhan Suzukin lukko ei ollut suostunut avautumaan vai oliko joku tullut pitkäkyntistä häiritsemään kesken kaiken. Hieman kylmäsi ajatus onnistumisesta, sillä autossahan oli tietysti kaiken reissukaman lisäksi kuvauskalusto, pari digirunkoa, objektiivit, läppäri, jalusta... Mutta onnellinen loppu tuli tällekkin reissulle, kun säikähdyksellä pääsi. Ja olihan tuo melko opettavainen tarina, tuskin pääsee toistumaan.

Ja mikä on hyvä huomata Viron matkalla, vaikka puhe nopeasti kuulostaa kotoisan tutulta, niin aina ei sanat tarkoita aivan samaa. Tässä risteyksessä Kuressaaressa jäin hetkeksi miettimään, minne olinkaan menossa...

Luonnon helmassa

Pekka Tarvainen pyysi minua mukaan videoprojektiinsa tehdä pienimuotoinen luontodokumentti. Vietimme ensin kolme päivää Tammisaaren kansallispuiston vesillä, sekä elokuussa vielä toiset kolme päivää Hangon länsipuolen saaristossa. Asiaa tuohon tuli saaristosta, valokuvauksesta, sukeltamisesta sekä Itämeren suojelusta.

Video on kahdessa osassa, koska youtubeen ei pysty lataamaan yli kymmenen minuutin pätkiä. Näyttää rajautuvan osa kuvasta pois täällä blogin puolella, mutta tubesta voi käydä katsomassa hieman isommasta ruudusta kokonaista kuvaa.

Luonnon helmassa - osa1

Luonnon helmassa - osa2

Saaristomerellä

Kesä alkaa taas olemaan loppupuoliskolla ja blogiin on tullut kirjoiteltua kesän myötä hyvin vähän Retkiä saaristoon on tullut tehtyä useampikin kumiveneellä, mikä onkin osoittautunut mainioksi kulkupeliksi. Melko nopeasti saa ajokuntoon, helppo ottaa mukaan(kun vain on tilava auto), turvallinen ja melko mainio kuvausalusta. Tarkoitan matalia laitoja, minkä ansiosta saa matalia kuvakulmia sekä kameralle saa hyvin tukea pehmeästä laidasta, kun makailee rähmällään pohjalla.

Saaristomeren kansallispuistoon suuntasin retkelle pian juhannuksen jälkeen. Reissussa olin kolme päivää. Matkan aloitin ajamalla autolla Kasnäsiin, Högsåran lossirantan. Siellä laitoin kumiveneen kasaan ja pakkasin kumpparin matkakuntoon. Nelimetrinen vene alkaa käymään yllättävän pieneksi, kun sinne lastaa kolmen päivän tarvikkeet, eikä mulla ollut edes sukelluskamoja mukana. Ilma oli kaunis ja tuulet suotuisat, kun käänsin veneen kokan kohti lounasta ja kun olin melko myöhään liikkeellä, niin ajoin suoraan yöpymispaikaksi valittua Yxskärin saarta, minne matka kesti noin tunnin.

Yxskär on yksi kansallispuiston retkeilysaarista, minne on lupa majoittua. Sieltä löytyy myös tulentekopaikka, polttopuita ja puu-cee. Saarella oli vastassa yllättävän monta purjevenettä ja muutama pienempikin paatti, mutta onhan siinä aika mainio suojaisa ankkurointipaikka myös isommille veneille. Sekaan kuitenkin mahduttiin ja löydettiin ihan kohtuullinen teltanpaikkakin vielä. Enempää ei oikein jaksanutkaan ensimmäiselle päivälle, kun pikaiset grillaukset, muutama valokuva rannasta ja telttaan nukkumaan.

Seuraava aamu valkeni hieman turhankin varhain. Ehkä sitä ei oudoksestaan saanut kunnolla teltassa nukutuksi, mutta silmät rävähti auki neljältä, eikä sitä auttanut muuta, kun napata kamera kantoon ja lähteä tutustumaan saareen. Johan sitä aurinkokin oli jo melko korkealla!

Yllättävästi aamulla alkoi kuitenkin pilvistymään ja keli muuttui tihkusateiseksi. Päätin venyttää matkaa Borstön saarelle hieman myöhemmäksi ja odottelu kävikin mukavasti teltassa nukkuen. Seuraavan kerran, kun tajunta palasi lähempänä puolta päivää, oli keli taas muuttunut kirkkaammaksi. Pieni retkilounas ääntä kohden ja matka Borstölle alkoi mukavan sään vallitessa.

Borstö on hyvin idyllinen asuttu saari. Ylhäältä kallioilta avautui kauniit näköalat, luontopolun varrelta kaikkea mielenkiintoista nähtävää sekä pienen pieni paikallismuseo, missä mukava paikallisopas kertoi saaren elämästä ja esitteli saareen liittyviä esineistöä vuosien varrelta. Borstössä ei kannata missata saaren mielenkiintoisinta nähtävyyttä, kalliolle nostettua vanhan ruotsalaisen sotalaivan keulakuvahahmoa, Borstögummania.

Saarella ollessa alkoi jälleen vettä tihuttaa ja myös tuuli alkoi yltymään, joten tuli aika sanoa sille hyvästit ja lähteä takaisin kohti Yxskäriä. Hetken ajettua keli senkuin huononi, tuuli yltyi ja aallokko kävi yhä isommaksi. Taivaanrannalla näkyvä musta pilviverho kertoikin syyn. Ukkosrintama kulki alueen ohitse ja sai paluumatkasta varsin kostean. Vauhtia ei huvittanut paljoa pitää, koska matkanteko oli muutenkin märkää, koska aallot pärskähteli matalan laidan yli. Melko myllerrystä oli meno ja kävi sitä ihmettelemässä myös meripelastusseuran alus ihan läheltä. Ihmettelivät varmaan, kuka hiton hullu ajelee pienellä kumiveneellä tuollaisessa kelissä, mutta jatkoivat sitten matkaa, kun huomasivat ettei meillä mitään hätää ollut.

Pääsin vihdoin takaisin Yxskärille. Veneet oli vähentyneet saarella yhteen ainoaan purjeveneeseen ja sen väki tuli ihmettelemään meidän rantautumista saarelle. Kyselivät, olinko tosiaan liikkellä tuolla pienellä kumivenellä... Ilta sujui varusteita kuivatellessa ja pieni patikkaretken tein iltagrillaamisien jälkeen.

Vaihdoimme myös teltan paikkaa hieman tasaisemmalle maalle, mutta totesimme samalla, että vaikka paikka vaikutti paremmalta niin myös kyyt viihtyivät todella hyvin samassa ympäristössä. Aina kun teltasta lähti, tuli tarkistettua, ettei saappaissa ollut ylimääräisiä asukkaita. Yxskärissä näki saariston monimuotoisuutta parhaimmillaan. Sieltä löytyy entinen umpeenkasvanut järvi, joka aikoinaan on ollut merta. Sekä myös flada, maankohoamisen myötä samaan lopputulokseen päätyvä pieni lahdenpoukama. Saarella oli myös lampaita laiduntamassa, koska aluetta oltiin kunnostamassa metsähallituksen toimesta entiseen malliinsa.

Seuraavana päivänä oli aika hiljalleen suunnata kohti Kasnäsiä. Päivä alkoikin upeana ja tyynenä. Lähdin hieman eri reittiä paluumatkalle ja löysin hienon "oman" hiekkarannan, minne jäin paistattelemaan päivää, grillailemaan, uimaan, kuvaamaan ja kaikkea mahdollista mukavaa touhuamaan. Upea pikku saari, eikä muita ihmisiä mailla halmeilla, siis saaristoa parhaimmillaan!

 

Tuolta pikku paratiisista kun maltoin lähteä, suuntasin veneen keula kohti Vänöä. Vaikka yleensä hehkutankin useita paikkoja saaristosta, niin Vänön kohdalla siihen ei ole mitään syytä. Hieman huonokuntoista kaikki paikat vierasvenesatamasta lähtien. Joka nurkan takana ihme romuläjiä. Sellaisesta kauniista saaristoidyllistä, mihin olen monessa paikassa tottunut, ei ollut tietoakaan. Saaren visiitti jäi melko lyhyeksi ja oli aika suorittaa viimeinen etappi.

 

 Loppumatka olikin suoraa ajoa lähtösatamaan ilman kommelluksia. Iho oli päivän paahteesta punehtunut, merellä se tapahtuu joka kerta aivan yllättäen! :-) Upeat kolme päivää upeassa saaristossa oli tältä kertaa ohi. Hieno kokemus oli tämäkin reissu, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Onneksi sinne pääsee taas uudelleen!

Näkösyvyys Itämerellä

Sukelluskausi on jatkunut jo toista kuukautta tänä vuonna. Huono näkyvyys on vaivannut lähes kaikkia sukelluksia, vaikka kohteet olen valinnut melko ulkomereltä. Kovasti ei ole valoa näköpiirissä eikä pohjassa. Kuvistakin voi jokainen tehdä omat johtopäätelmät rannikkovesien kunnosta. Ylempi kuva on otettu ulkomereltä Utöstä, alempi Inkoon edustalta Haraholm saaren lähettyviltä. Töitä on vielä paljon tehtävä ihan omien päästöjen ja valumien kanssa, jotta saataisiin rannikon rehevöityminen kuriin.

Päiväkirjamerkintöjä tämän vuoden sukelluksilta,
3.5.09 Bromarv, Sandvik näkyvyys 3 metriä. (Tuttu paikka viime kesältä useaan otteeseen. Kertaakaan ei ole näkyvyys ollut näin kehno.)
10.5.09 Helsinki, Uutela 1-3 metriä
17.5.09 Kopparnäs, Inkoo 2-4 metriä
23.5.09 Utö, Korppoo 15 metriä!!!
31.5.09 Brandöhasun, Inkoo 3-4 metriä
31.5.09 Haraholm, Inkoo 1-2 metriä

Kaikki sukellukset on tehty melko aurinkoisella kelillä ja mahdollisimman tuulensuojaisissa olosuhteissa, joten nuo näkösyvyydet ovat varmasti maksimiarvoja noilta paikoilta.
Jatkan tietojen päivittämistä blogiini ja yritän käydä samoilla paikoilla myös tulevaisuudessa, niin voi hieman seurata, mihin suuntaan ollaan menossa. Ei tämä ihan tieteellistä ole, mutta jotain sinne päin!

Kiintopiste - Itämeren äärellä

Olen 43-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja. Olen harrastanut reilut kymmenen vuotta luontokuvausta. 90-luvun lopulla innostuin valokuvauksesta ja kävin useita kuvauskursseja. Olen myös osallistunut aktiivisesti kameraseuratoimintaan. Olen ollut perustamassa kotiseutuni Kangasalan kameraseuraa vuosituhannen vaihteessa. Kuviani on ollut mukana muutamissa kameraseurojen omissa näyttelyissä ja ensimmäiset kilpailuvoitot ovat myös tulleet seurojen omissa kilpailuissa.

Kiintopiste - Itämeren äärellä on ensimmäinen henkilökohtainen valokuvanäyttelyni. Näyttelyssäkin mukana olevalla "Valon pilkahdus" -kuvalla voitin Turun Sanomien 2008 järjestämän valtakunnallisen Itämeri, meidän meri -kilpailun. Voittoisa kuva otettiin Suomenlinnassa kesällä 2006. Vastavalossa kuvattu ranta näyttää kohtalokkaalta - vaaran tuntu viestittää katsojalle, että Itämeri voi huonosti, vaikka se on helppo unohtaa kauniina kesäpäivänä. Toivoa kuitenkin on vielä, ja aurinko pilkottaa pilvien takaa.

Kuvatessani pyrin luovaan sommitteluun pelkän luonnon dokumentoinnin sijaan. Rakennan kuvani pienistä elementeistä, pyrkimyksenäni luoda vähäeleisiä sommitelmia. Tärkeä elementti kuvissani on luonnollisesti valo, joka vaihtelee luonnossa loputtomasti sääolosuhteiden sekä vuoden ja vuorokauden aikojen mukaan. Siksi voin esimerkiksi mennä kuvaamaan yhä uudelleen kotikaupunginosani Lauttasaaren rannoille ja löytää aina jotain uutta. Ajan salliessa suuntaan Helsingistä länteen, vaikkapa Porkkalaan, Hankoon tai Saaristomerelle.

Meri ja saaristo merkitsevät minulle kuvauskohteiden lisäksi pakopaikkaa arjen kiireiltä. Tätä tunnetta yritän välittää myös kuvissani. Toivon, että kuvani saavat mahdollisimman monet huomaamaan, miten upea meri meillä suomalaisilla on. Sen pelastamisen eteen kannattaa tehdä töitä.

Valokuvanäyttelyni Kiintopiste - Itämeren äärellä avautuu huomenna 6.5. Tamminiemessä, Urho Kekkosen museon Café Adjutantissa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se sijaitsee osoitteessa Seurasaarentie 15, Helsinki. Avoinna 15.5. asti ke-su klo 11-17 ja 16.5.-31.8. päivittäin klo 11-17.

Suuri ja mahtava Itämeren uhka

Kaikkia Itämeren rantavaltioita voi osoitella sormella meidän meremme pilaamisesta, eikä oman rannikkomme rehevöitymisestä kannata muita syytellä. Koska Nord Streamin ja Venäjän väkisin haluama kaasuputki Itämeren halki on edelleen ajankohtainen tai oikeastaan ajankohtaisempi kuin kertaakaan aiemmin, enpä malta olla kirjoittamatta aiheesta vielä lisää.

Nord Streamin ympäristöselvitys on edelleen kovin ympäripyöreä ja perustuu olettamuksiin. Miten voi olla mahdollista, että pohjan kaivaminen, räjäytystyöt ja maantäytöt vaikuttavat vain hetkellisesti veden laatuun? Operaatio on niin mittava, että kaikki ne ympäristömyrkyt, typpi ja fosfori mitkä saadaan liikkeelle kaasuputken pohjustamiseksi tulee varmasti vaikuttamaan pitkään. Johan se on koettu, mitä tuhoja dioksiini tekee ravintoketjun huipulla. Ei se dioksiini ole mihinkään sieltä merestä hävinnyt, vaan laskeutunut sedimenttiin ja odottaa siellä pöyhijäänsä. Myös typen ja fosforin sekoittuminen tulee ruokkimaan sinileväkukintoja, eikä kesän puurot tuosta ainakaan vähene.

Kaasuputki ei tosin ole ainoa uhka, mikä Itämerta uhkaa idästä. Yleisestä piittaamattomuudesta viime aikoina on osoituksena Helcomin päätöslausuman laivojen septisäiliöiden tyhjennyksen kieltämiseksi torpedointi viime metreillä.

Krasnyi borin kemikaalien hautausmaa on todellinen aikapommi. Avovesialtaisiin on kuljetettu yli 800 ooo tonnia ympäristömyrkkyjä ja lisää kertyy 30-40 000 tonnia vuodessa lisää. Altaan täydyttyä se peitellään savella. Mikään ei estä sadeveden pääsyä täyttetyihin altaisiin ja vain savinen maaperä toimii esteenä, ettei kemikaalit pääse pohjavesiin. Myös tästä on tehty venäläinen ympäristöselvitys, eikä lähiseudun asukkaille ole kaatopaikasta mitään vaaraa...

Yhä kiihtyvät öljy- sekä uraanijätteen kuljetukset saattaa aiheuttaa katastrofin milloin vaan. Valitettavasti tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Jos kaasuputki kuitenkin jostain syystä rakennetaan, ei pidä unohtaa, miten herkästi Venäjällä on tapana "puolustaa" omia etujaan. Heppoisin perustein on perusteltua lähettää sotalaivasto paikalle turvaamaan maan etuja ja omaisuutta. Ei ihme ettei Viro missään nimessä halunnut putkea omille vesilleen.

Vaikka päätöksen teko kaasuputken rakentamisesta on juuri käsillä, meillä ollaan oudon hiljaa asiasta. Niin poliitikot kuin media tuntuu unohtaneen asian. Ei voi kuin toivoa, että päättäjillä olisi tällä kertaa riittävästi selkärankaa vastustaa putken rakentamista. Kekkosen aikaan oli syytä varoa isoa naapuria, mutta nykyään turhaan hyssyttelyyn ei ole mitään syytä.