Ikuista tärkeimmät hetkesi

Anna ammattilaisen tallentaa elämäsi tärkeimmät hetkesi tai tapahtumasi.

Kuvaan Hanko Raasepori-seudulla ja sovittaessa myös muualla Etelä-Suomessa.

Ota yhteyttä: studio(at)studiomerelle.fi

Tulliniemi

Hangon ja samalla koko Suomen eteläisimmästä kärjestä löytyy Tulliniemen uskomattoman monimuotoinen alue. Vaikka kaksi satama-aluetta rajaa sitä, eikä alue ole kovin laaja, niin pieneltä alalta löytyy meri, hiekkarantaa kahden kilometrin verran, hiekkadyynejä ja vanhaa mäntymetsää.

Alueelle on helppo saapua autolla, eikä Hangon keskustasta ole pitkä matka myöskään polkupyörällä ja on muutenkin helppokulkuista maastoa. Mihinkään erämaatunnelmaan siellä ei pääse, sillä se on myös auringonottajien, lenkkeilijöiden ja surffaajien suosiossa, mutta varmasti tutustumisen arvoinen kohde.

Tulliniemeen on helppo tulla ja heti pääsee ihailemaan huikeita merimaisemia.

Lännensyyskorento (Sympetrum striolatum), mitä tavataan Suomessa säännöllisesti vain Ahvenanmaalla ja Hangon Tulliniemellä.

Luotsiasema.

Erittäin harvinaisen meriotakilokin (Salsola kali) tapaa Manner-Suomesta ainoastaan Tulliniemestä.

Merisinappi (Cakile maritima) täydessä kukkaloistossa vielä 24.9.

Tulliniemen edustalla sijaitsee Gustavsvärnin linnoitussaari.

Merellisen matalissa vanhoissa männyissä on jykevät rungot.

Maasto on helppokulkuista.

Dyynit.

Sinilevää

Helteinen ja tyyni heinäkuun sää toi taas ikävästi näkösälle sen ongelman, mikä Itämerta vaivaa. Meren ravinnekuorma on valtava ja jos nyt jotain positiivista näistä pintautuneista massaesiintymistä pitää hakea, niin toivottavasti herättelee hieman päättäjiä tekemään asialle jotain.

Kuvia voi ostaa joko suoraan minulta tai STT-lehtikuvan kautta.

Syvällisyyttä valokuvaamiseen

Otsikon voi ymmärtää monella tapaa, eikä tässä ole tarkoitus perehtyä tai kertoa taidekuvaamisesta vaan hieman asiaa syksyn vedenalaiskuvauksista.

Itselläni menossa kolmas syksy Hangossa ja vasta nyt päässyt siihen asiaan, mikä Hangossa veti puoleensa eli rannikon kirkkaimmat vedet tai ainakin kirkkaimmat, mitä itselle on eteen osunut. Ensimmäinen syksy oli hyvin harmaa ja tuulinen, eikä paljoa tarjonnut valoa pinnan alle. Toinen syksy meni sitten totaalisen mönkään sairastelun vuoksi, mutta tämä syksy on ollut sitten sitäkin parempi.

Auringon valoa on riittänyt juuri oikeaan aikaan, nyt kun vesi on kirkkaimmillaan ja soveltuu parhaiten kuvauksiin. Tuuli ei ole niin suuri ongelma, sillä Hankoniemen hyviin puoliin lukeutuu se, että merta on hieman joka suunnassa. Aina voi valita sen tyynemmän puolen. Hangosta löytyy myös useampia paikkoja rantasukelluksiin, jos ei satu olemaan veneen omistaja. Aiemmin olen vältellyt etelän matalia rantoja, mutta vedenalaisen luonnonkuvaamiseen kun ei niin suuria syvyyksiä edes kaipaa, niin hyviä paikkoja on sielläkin useampia.

Juuri nyt vesi on vielä 11-asteista, joten jos vaan poutapäiviä riittää, niin erinomaiset kuvausolosuhteet tulee jatkumaan vielä pitkään. Tässä muutamia tämän syksyn kuvia.

Kivinilkka kutuasussaan vielä näinkin myöhään.

Kampela piilottelee rakkolevän alla.

Korvameduusan kuvausta.

Kurkistus pinnan alle.

Korvameduusa valospotissa.

Vaikka meduusoja ei tänä vuonna ole parveillut ihan edellisten vuosien tapaan, niin onhan noita silti paljon ihan edelleen.

Hyvinvoiva meriajokasniitty.

Rakko ja punalevää.

Vuoden luontokuva 2013

Vuoden kilpailun sarjavoittajat ja samalla finalistit on jälleen valittu ja mikäli olen somen kautta oikein ymmärtänyt, niin hiljaista hyväksymistä tuolta on enimmäkseen havaittavissa. Ihan selvä asiahan tuo ei ole viime vuosina ollut ja kilpailua on nimitelty arpajaisiksi.

Valtava on kuvatulva kilpailuun, eikä käy tuomaristoa lainkaan kateeksi, mutta kun järjestetään jotain näin suurta, niin järjestäjä ei oikeastaan voi siihen vedota. Eikä tietääkseni ole vedonnutkaan, mutta toisinaan on joutunut hämmästelemään sarjavoittajia. Tietenkin on makuasioita, mutta jos kuvasta ei löydy mitään hyvää sanottavaa, niin jää pohtimaan, että miksi?

Mutta käydään käsiksi tämän vuoden sarjavoittajiin, mitkä löytyy linkistä.

A. Kasvit. Uusi alku
Ratkaiseva hetki tulee ensimmäisenä mieleen kuvasta. Kertoo myös, että kuvan ottamiseen on panostettu ja käytetty aikaa, sillä valo on hieno ja osuu juuri oikeaan kohtaan. Saattaa olla, että valaisu on hoidettu kokonaan keinovalolla, koska sitä tulee kahdesta suunnasta, mutta ei vähennä kuvan arvoa millään tavalla. Toisaalta näin rakennetussa kuvassa ei saisi olla häiriötekijöitä, miksikä lasken vasemman reunan vaalean sienen? Sen olisi voinut hyvin voinut poistaa ennen kuvaustilannetta. Metsäinen synkkyys viimeistelee tunnelman ja kuva ansaitsee paikkansa finalistina.

B. Linnut. Helmipöllön katse
Hieno tunnelmapala ja erilainen näkemys lintukuvasta. Kuvan sävymaailma ja fiilis vastaa sitä mystisyyttä, mikä ihmisen mielessä pöllöstä liikkuu. Myös erilainen ja tiukka rajaus vahvistaa tunnelmaa. Kuva saa mielikuvituksen laukkaamaan siitä hetkestä, kun kuvaaja on kuvan ottanut. Mitään negatiivista en pysty tuosta sanomaan, vaikka kuinka yrittäisin keksiä. Omalla arvoasteikolla voittaja-ainesta.

C. Maisemat. Linnavuorella
Ensimmäisenä kiinnittyy huomio kuvaajan taitoon luoda näin monesta elementistä lähes täydellinen sommitelma. Laajakulmalla kuva-alan täyttäminen näin tyylikkäästi on harvinaista ja osoittaa panostamista asiaan. On myös hienoa, että kulttuurimaisemalla pääsee sarjavoittajaksi. Mutta mutta... Kuva kaipaisi jotain potkua todella paljon. Vaikka valo on ihan tyylikäs ja muotoilee maisemaa kauniisti, niin vähempikin riittäisi. Myös aamu-usva olisi voinut sopia kuvaan tuomaan sitä jotain. Parilla sanalla sanottuna taidokas, mutta tylsä. Ihan tällaisena ihmettelen sarjavoittajaksi valintaa.

D. Nisäkkäät. lynx lynx
Ilves on aina yhtä upea kuvauskohde. Vielä kun sen onnistuu tallentamaan hienossa valossa, saalistuksen päätteeksi, niin luulisi kuvan olevan loistavan. Valitettavasti ankea kyntöpelto sopii hyvin huonosti mihinkään luontokuvaan miljööksi. Samainen kuva ja tilanne vaikka metsässä, niin kuva nousisi ihan eri arvoon.

E. Muut eläimet. Elävältä nielty
Vaskitsaa nielevä rantakäärme on varmasti sellainen tapahtuma, mitä harva pääsee näkemään, saati sitten kuvaamaan. Nyt on kuvaaja osunut paikalle juuri oikeaan aikaan ja myös onnistuneesti dokumentoinut kuvan. Valitettavasti lattea valo kuvan ottohetkellä ei tue yhtään tuota luonnossa tapahtunutta dramaattista hetkeä. Myös erilaisella sommittelulla olisi vaskitsan ahdinkoa voinut korostaa. Hieno hetki, mutta visuaalisesti melko tylsä kuva.

F. Taide. Metso
Heti ensimmäisestä katselukerrasta mielenkiintoa herättänyt kuva, mikä loistaa tavanomaisten metsokuvien joukossa. Jo toisella katselukerralla aloin mietiskelemään kuvan rajausta, eikä tuo taivaan näkyminen tuo mitään kuvaan, joten sen olisi voinut rajata kuvasta pois ja olisi myös vähentänyt epäterävänä näkyvän selän osuutta kuvassa. Niillä on turhan suuri osuus kuva-alasta ja kuvan visuaalisuus kärsii. Hienoinen kuvan tummentaminen ja kontrastin nosto olisi myös tuonut potkua, etenkin tuohon myötävalossa olevien sulkien kohdalle. Pienellä viilauksella, mikä olisi voitu tehdä kuvankäsittelyohjelmalla, kuva olisi noussut ihan kärkipäähän.

G. Luonto ja ihminen. Telkkäpoikueen turma
Ilmeisesti luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ei pysty kuvaamaan muuten, kuin että jokin luontokappale joutuu liikenteen ruhjomaksi. Aihe on melkoisen loppuun kaluttu. Kuvan keskipäivän kova valo näyttää harvoin hyvältä, eikä tee tässäkään poikkeusta. En tiedä, onko kaistaviivoitusten mukaan ottamisella haettu visuaalista ilmettä, mutta ei toimi telkkäperheen dramaattisen kohtalon kanssa mitenkään. Kuvan olisi voinut rajata huomattavasti tiukemmaksi, sillä nyt siinä on paljon turhia, itse tapahtumaan kuulumatonta tai sitä tukevaa elementtiä. Onneksi rekisterinumero on muutettu trailerissa, ettei tule turhaa arvailua tapahtuneesta. Sen muokkaamisen sallimisesta tuomaristolle pisteet.

H. Nuoret. Kurre hirrellä
Nuorten sarjan voittaja on varsin mainio oivallus ja heti ensisilmäyksellä kuvasta tuli hyvin kafamainen fiilis. Hieman kurre olisi voinut olla lähempänä vasempaa yläkulmaa tai rajata se niin, että vasemmalta olisi ottanut hieman pois ja alhaalta hiukan reilummin. Näin kurre olisi paremmassa kohtaa kuvaa ja alhaalla oleva vaalea osuus vähentynyt, mikä olisi luonut enemmän hirsiladon hämärää tunnelmaa.

SeaHorse Week 2013 Hanko

Kuvasatoa 28.7.2013

Itämeri ja ilmastonmuutos

Rakkolevää

Itämeri ja sen ekosysteemi tulee kokemaan melkoisen muutoksen ilmastonmuutoksen edetessä. Runsastuneet sateet ja niiden aiheuttamat tulvat joissa tuovat yhä suurempia ravinnekuormia mereen, mikä rehevöittää lisää jo muutenkin reheviä Suomen rannikkovesiä. Samalla merivesi makeutuu entisestään, kun samanaikaisesti suolapulssit Tanskan salmista käyvät yhä harvinaisemmiksi.

Rehevöitymisen seuraukset ovat jo nyt hyvin nähtävissä erityisesti rannikkovesissä, sekä Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Pinnalla kelluvat sinilevälautat, rantakiviä peittävät viherlevät, merenpohjaa valtaavat rihmalevät ja hapettomat, rikkibakteerien valtaamat alueet. Hapettomat alueet ei ole enään ainoastaan syvänteiden ongelma, vaan niitä näkee yleisesti jo ihan matalissa rannikkovesissä. Rehevöityminen vähentää myös Itämeren virkistysarvoa, kun vesi on uimakelvotonta, vettä ei voi käyttää talousvetenä, kesäisten onkiretkien saaliina on lähinnä koukkuun tarttuva vihreä massa.

Rakkolevä ei pärjää kilpailussa elintilasta rihmaleville.

Runsastunut kasviplankton on muuttanut meriveden näkösyvyyden kesällä olemattomaksi, mikä vaikuttaa taas moniin asioihin. Kalojen poikastuotannolle tärkeät rakkolevämetsät kutistuvat entisestään, kun yhteyttäminen ei onnistu valon puutteessa ja heikosti menestyvä rakkolevä joutuu antamaan elinpiiriään kaikkialle levittäytyvälle rihmalevälle. Samentunut vesi suosii vähempiarvoisia kalalajeja, joiden runsastuminen lisää entisestään rehevöitymistä. Kivinilkkojen ja särkikalojen kantojen voimakas kasvu näkyy alkuperäisten lajien vähenemisenä, kun kutistuvilla poikasalueilla särkikalojen poikaset kilpailevat ravinnosta ahvenen poikasten kanssa. Jotkin lajit myös hyötyvät särkikalojen runsastumisesta, mm. merimetso.

Ahvenparvi.

Itämeren suolapitoisuus on noin viidenneksen valtamerien pitoisuudesta ja monilta merellisiltä lajeilta on vaadittu melkoista sopeutumista siihen. Turskakannan vaihtelu on hyvä esimerkki, miten suolapitoisuus vaikuttaa lajistoon. Tulevaisuudessa haaste tulee olemaan suuri monelle lajille ja myös niille lajeille, jotka ovat toisistaan riippuvaisia. Merenrantojemme luonto voi olla hyvinkin erinäköinen ihan  lähitulevaisuudessa.

Meriajokasniityt ja rakkolevämetsät ovat tärkeitä poikastuotantoalueita kaloille. Molemmat ovat merellisiä lajeja, eivätkä tule toimeen makeassa vedessä. Rakkolevä on sopeutunut jo nyt uskomattoman hyvin murtoveteen ja on mahdollista, että se sopeutuu vieläkin makeampiin olosuhteisiin. Molemmat lajit kärsivät kuitenkin jo nyt rehevöitymisestä ja niiden esiintymisalueet ovat supistuneet huomattavasti. Suolapitoisuuden vielä laskiessa, on todennäköistä, että lajit katoavat jos ei koko Itämerestä, niin ainakin Suomen vesialueilta.

Vaikutusta kalakantoihin voi vain arvella, mutta varmastikaan se ei niitä ainakaan kasvata. Rakkolevien suojissa kesäisin viihtyvät kolmi- ja kymmenpiikit ovat merkittävä ravinnonlähde ahvenelle ja hauelle, sekä myös tiirojen pääasiallinen saalis. Myöhemmin syksyllä piikkikalaparvet vaeltavat ulommaksi rannikolta, jolloin ne muodostavat lohikaloille merkittävän ravintolähteen. Todennäköisesti kaikki edellämainitut lajit tulevat vähenemään ainakin joissain määrin, eikä nykyisinkin jo heikentynyt meritaimen- ja merilohikanta ainakaan vahvistu.

Kolmipiikit viihtyvät keväällä ja kesällä rantavesissä.

Sinisimpukalla on hyvin merkittävä osa Suomen merialueen luonnossa. Se siivilöi tehokkaasti pieneliöitä ruuakseen ja on arvioitu, että niiden lävitse suodattuu vuoden aikana koko Itämeren tilavuuden verran vettä samalla puhdistaen sitä. Sinisimpukka on myös merkittävä ravintokohde monille lajeille, kuten haahkoille ja kampeloille. Sinisimpukka vaatii viihtyäkseen ehdottomasti riittävän suolaprosentin, eikä sitä tavata Itämeren vähäsuolaisemmilla alueilla. Veden makeutumisen myötä sinisimpukan katoaminen on varmaa. Sen vaikutus tulee olemaan huomattava sekä vedenlaadulle, että jo moninpaikoin entuudestaankin harvinaistuneen kampelan kannoille, kuin saariston peruslajistoon kuuluvien haahkojen määriin. Ja mitä haahkakannan romahdus vaikuttaa merikotkakantaan? Mieleen jää monta muutakin kysymysmerkkiä.

Sinisimpukat

Onko Itämeren tulevaisuus todella se, että muuttuu rikkikaasulta haisevalle leväpuuroaltaalle, missä vain harva laji pystyy elämään. Rannoilta köyhtyy luonto. Virkistysarvo painuu nollaan.  Onko Itämeren kohtalona muuttua huonoksi esimerkiksi ihmisen piittaamattomuudesta ja hyväksikäytöstä?