Merimetso puhdistaa merta!

Törmäsin hiljan netissä lukuihin, missä kerrottiin merimetson syömästä hirvittävästä kuhamäärästä. Luku oli peräti 290000kg vuodessa. Tuon lukeman oikeellisuudesta en mene sanomaan mitään tai oikeastaan luku perustuu oikeaan prosentuaaliseen määrään, mutta arvio merimetsojen määrästä on hieman umpimähkäinen. Linkki tähän tietoon.

Tuohon merimetsojen määrään vedoten voi myös laskea, paljonko merimetso syö särkikaloja ja kivinilkkoja. Lajithan ovat runsastuneet merellä rehevöitymisen myötä ja omalta osaltaan aiheuttavat lisää rehevöitymistä. Määränä 5 000 000kg ei ole lainkaan vähäpätöinen ajatellen meren hyvinvointia. Ilman merimetsoa runsastuminen olisi siis todella rajua! Roskakalan poistamista ei tietääkseni ole edes muuten harrastettu merellä,  kuten järvialueilla.

Kivinilkka on runsastunut rehevöitymisen myötä.                              

Niin metsä vastaa...jne. Vanha sananlasku pätee edelleen harmittavan hyvin. Itämeren rehevöitymisen myötä tapahtuu muutosta myös lajistossa. Kuha on lisääntynyt voimakkaasti samenevassa vedessä. Tietysti harvenevat suolapulssit ovat myös tuon ilmiön takana. Valitettavasti myös särkikalat ja kivinilkat ovat runsastuneet tuon myötä ja kun luonnossa tapahtumat seuraavat toisiaan, niin myös merimetsot varmasti ilmestyvät paikalle, missä niillä on parhaiten ravintoa.

Mikä on todella merimetson merkitys Suomen merialueen luonnolle ja kalastukselle?

Suomessa ei ehkä ole totuttu merimetsojen tapaan elää kolonioissa. Sen vuoksi tuntuu, että lintuja on paljon, vaikka se onkin paikallista.

Merimetsot eivät tuhoa saaristoa. Pesimäluodot ovat melko kaukana kaikesta ihmisasutuksesta. Menee urbaanilegendojen puolelle jutut siitä, että mökkisaari menee pilalle lintujen ulosteista. Pesimäluodot ovat pääasiassa noin hehtaarin kokoisia kallioluotoja, missä saattaa kasvaa puu. Ne ovat varmasti tuhon omia, mutta puheet koko saariston muutoksesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Ne eivät myöskään tuhoa verkkoja. Tälläisiäkin väitteitä olen lukenut, mutta lintu ei taatusti ole niin vahva, että pystyisi verkoille tuhoa tekemään.

Lohikalakannat ovat kärsineet jo pitkään ennen merimetsojen runsastumisen, joten en näe, että näillä olisi keskenään mitään vaikutusta.

Merimetsoista ei todellisuudessa ole erityistä haittaa. Aiemmin muistan uuden kalastuslain  aiheuttaneen saman itkun. Silloin yksittäiset virvelin viskojat veivät rannikolta kaikki kalat...

Olisi ehkä kalastajien syytä pieneen itsetutkiskeluun. Varmasti kiukuttaa kaikenlainen kilpailu elinkeinosta, mutta sellaista myös muiden yrittäjien elämä on. Ja on tietenkin helpompi vaatia valtiolta korvauksia ansionmenetyksistä, kun oikein pystyy pohjustamaan asiaa. Todellisuudessa linnuilla on mitätön merkitys saaliisiin.

Hyvä esimerkki on Norjan pohjoisrannikko, missä on valtavat määrät kalaa syöviä vesilintuja ja siitä huolimatta alueen kalavarannot ovat maailman runsaimmat. Eikä tietääkseni Varangin vuonon kalastajat ole vaatineet lintujen päätä pölkylle, vaikka niitä on runsaasti ja myös syövät paljon kalaa. Ehkä siellä osataan elää tasapainossa luonnon kanssa.

Alussa jo sivusin aihetta kalakannoista. Merimetso on erittäin tehokas särkikalojen ja kivinilkkojen saalistaja, mistä on vain etua merelle. Ahvenet muodostaa myös merkittävän osan saaliista, mutta ainakaan ammattikalastajien saalistilastoista ei ole havaittavissa mitään notkahdusta, vaan saaliit ovat pysyneet suht tasaisena viimeiset parikymmentä vuotta. Kuhasaaliit ovat vain runsastuneet, mikä kertoo vain surullista tarinaa meren rehevöitymisestä ja näkösyvyyden heikentymisestä.

Myös minä toivon merimetsojen kanta nykyisestä ainakaan nouse, mutta ihan luonnollisin keinoin. Jos meren rehevöityminen loppuisi ja alkaisi päinvastoin vapautumaan ravinteista, niin myös merimetson saaliskalat vähenisi ja sitä myötä myös merimetsot. Luonto kun osaa ihan itse hoitaa nämäkin asiat aivan itse. Kaikkeen ei tarvitse ihmisen puuttua.

Muistelmia nykypäivän saaristosta.

Valtavat vesimassat syöksyvät eteenpäin välillä pärskyen valkoiseksi ilotulitukseksi pimeän, mustanpuhuvan meren ylle.  Meri on päättänyt näyttää taas oikuttelevan luonteensa ja aallot piiskaa armotta joka ikistä saarta ja luotoa. Kevyesti suolaista vettä on ilmassa jopa saaren keskiosissa. Samalla joka kolkassa vinkuu tuulen ujeltava ääni, pienet käppyräiset männyt ja katajat ovat kaartuneet liki maansuuntaisesti sen voimasta. Muutama hölmö puu, jotka ovat ottaneet mallia rannikon isoista, komeista männyistä ja kasvattaneet latvansa liian korkealle, joutuvat antamaan periksi matalamultaisessa, kallion päälle muotoutuneessa maassa. Ryskyen juuristo antaa periksi mahtavalle paineelle ja männyn runko alkaa kallistumaan ja mitä enemmän se kallistuu, sitä enemmän juuristo joutuu antamaan periksi, kunnes tuo liian isoksi kasvanut hölmö mänty makaa pitkin maata.

Aamu valkenee myrskyn jäljiltä oudon hiljaisena. Tuuli ei enään tuiverra ja ainoa muisto yöllisestä myrskystä on rannan kalliota huuhtovat mainingit. Kaikki on niinkuin ennenkin, mutta saari on muuttanut hahmoaan mereltä päin katsottuna. Se näyttää nyt paljon matalammalta, sillä kaikista suurimmat puut makaavat pitkin maata. Tarkemmin katseltuna saaresta löytyy muutakin, mitä siellä ei aiemmin ollut, saksalainen limsapullo, venäläinen maitotölkki, muutamia ruosteisia tynnyreitä siellä täällä, muovia, styroxia, vanhoja puunkappaleita. Pieni musta vana rantakivien ympärillä kertoo tarinaa aluksesta, joka on pumpannut pilssivetensä mereen matkalla jonnekkin kauas. Saaresta on tullut yhdessä yössä globaali!

Mainingitkin alkavat päivän myötä laantua ja saari on suorastaan omituisen tyyni, varsinainen kesäinen paratiisi. Lokit pajattavat taivaalla ja merimetsot liihottavat ohitse välillä länteen, välillä itään. Merikotkakin kunnioittaa paikkaa olemassa olollaan liitelemällä korkealla saaren yllä. Tiirat sahaavat pitkin rantaa aina välillä veteen syöksyen, toisinaan nokassaan herkkupala pesälle vietäväksi ahnaisiin suihin.

Edessäpäin ei näy kuin avointa merta, upea vihreä ulappa. Laivalinjalla kauempana on täysi tohina päällä, matkustajalaiva, kaksi konttialusta ja yksi tankkeri puskee eteenpäin työntäen mustaa savua piipustaan, kohti määräsatamaansa. Kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Tavaran pitää liikkua, polttoainetta pitää saada janoisille menopeleille ja pitäähän ihmisen päästä joskus irroittelemaan ja rentoutumaan pikku risteilylle.

Hieman lähempää puskee eteenpäin myös yksinäinen troolari. Lienee saanut kaiun silakkaparvesta ja vetää nyt troolin armotonta kitaa sitä kohden. Kohta kelpaa taas tarhakettujen, supien ja minkkien nuolaista huuliaan. Pian on Itämeren herkkuja tarjolla! Vaikka joutuvatkin jakamaan saalin kalankasvattamoiden asukkien kanssa. Niin ja päätyyhän tuosta saaliista prosentti tai kaksi myös ihmisravinnoksi. Ja saattaahan saaliina olla ohessa muutama jalokalakin, taimen tai lohi, jotka seuraa tuota pientä silakkaparvea, minkä ovat vielä löytäneet. Mutta todennäköisemmin trooliin tarttuu vaan särjensukulaiset ja pienet kuhat, mistä nyt ei ole kenellekkään iloa. Särkiä ei syö kukaan ja kuhaa ei voi myydä alamitan vuoksi. Heittävät kuitenkin henkensä tuossa rytäkässä, joten ei auta kuin lapota takaisin mereen.

Aiemmin troolareita oli täällä paljon enemmänkin. Saaliit oli aivan eriluokkaa, kuin nykyään. Sitten kun harmaahyljekanta alkoi viimein kasvamaan ympäristömyrkkyjen ja liiallisen metsästyksen aiheuttamasta romahduksesta sekä merimetsot alkoivat yleistymään, niin yksi toisensa jälkeen joutuivat troolarit luopumaan leikistä, sekä osa myytiin ulkomaille. Eivät ne sinne lähteneet, eikä ulkomaalaisia varmaankaan kiinnostaneet edes itse alukset, vaan niiden mukana seuranneet kalastuskiintiöt. Siinä ei niin kalakannat kiinnosta ja niiden kehitys, kun vain saadaan nopeasti paljon ra... kalaa. Vai olisiko kalakantojen vähenemiseen kuitenkin ollut syynä rehevöityminen ja sinileväkukinnot. Tai ylikalastus.

Verkkokalastuskaan ei nykyään kovin paljon houkuttele. Jopa aivan ulkomerellä alkaa limoittumisongelma vaivaamaan. Verkot ei kalasta, jos ei niitä ole päivittäin pesemässä. Kun kalansaaliit näin hupenee ja pyynti vaikeutuu, niin varmaankin olisi hyvä tehdä jotain asialle.

Olisiko vihdoin aika tarttua härkää sarvista? Suomen rannikon luontaisen lohi ja taimenkannasta alkaa olemaan rippeet jäljellä. Samoin nykyään pelkästään rehuksi pyydettävä silakka vähenee, eikä se liene mikään ihme, kun katsoo tuota meren väriä. Rehevöityminen on päässyt aivan liian pitkälle ja tunnetusti varsinkaan lohensukuiset kalat eivät sellaisessa viihdy. Vastaavasti särkikalat ja kuha pitää sameasta ja rehevästä vedestä, joten ei liene ihme, että kuhaa tarttuu verkkoihin nykyään jopa Utössä! Aiemmin kuha olisi ollut todella eksoottinen vieras siellä.

Kun ottaa huomioon vielä petokalojen dioksiinipitoisuuden, niin väkisin alkaa miettimään, että onko täällä juuri nyt pakko kalastaa ammattimaisesti? Miksi ihmeessä?

Jos Suomen vesialueet merellä laitettaisiin kalastuskieltoon vaikkapa edes kolmeksi vuodeksi, niin tilanne paranisi varmasti aivan oleellisesti, mikäli ravinnemäärät saadaan samaan aikaan  pysymään edes nykyisellä tasolla. Ympäristömyrkyt PCB ja DDT sekä raskasmetallit myös liukenee veteen, tosin äärettömän hitaasti, joten parannusta on tulossa hiljalleen myös tuossa suhteessa. Kalastuskiellolla tarkoitan ammattimaista kalastusta, en kotitarve tai virkistyskalastusta.

Suomalaisille ammattikalastajille pitää ehdottomasti korvata heidän ansiomenetyksensä ainakin osan ajasta. Voitaisiin myös tehdä ehdot, että kalastettaisiin tulevaisuudessa ainoastaan ihmisravinnoksi kalaa, mikä vakauttaisi kalakantoja myöhemmin. Mistä sitten turkistarhauksen ja kalankasvattamojen rehu? Toivottavasti ei mistään. Eiköhän nykyinen vaatetusteollisuus ole luonut paljon paremmat ja lämpimämmät vaihtoehdot turkiksille. Löysälihainen, mauton kassikala on melkoinen ravinteiden pistekuormittaja matalassa meressä ja ilmeisesti kannattavuuskaan ei ole hääppöinen norjalaisten puristuksessa, niin varmasti tullaan toimeen ilman tuotakin herkkua.

Arvostan todella paljon meidän upeaa merisaaristoa ja oikeastaan kaikkea siinä. On hienoa löytää koskematonta luontoa näin lähellä ruuhkasuomea ja muutamassa tunnissa voi siirtyä aivan erilaiseen maailmaan.

Saaristossa pidän ja arvostan monia asioita. Olisi hienoa, että ammattikalastajat voisivat elättää itsensä edelleen rankalla ammatillaan. Saaristo pysyisi edelleen asuttuna ja tarkoitan nyt ympärivuotisia asukkaita, enkä mökkiläisiä. Se pitäisi huolen kulttuurimaiseman pysyvyydestä saaristossa, vaikka perinteiset saaristoniityt joudutaan kaiketi hoitamaan tulevaisuudessakin hieman keinotekoisesti niittämällä ja metsähallituksen voimin liikuteltavilla lammaslaumoilla. Ihanteellista olisi, jos tuokin asia hoituisi ihan luonnostaan ja lampaiden kasvattaminen saaristossa olisi kannattavaa.

Saariston vakituinen väki vanhenee ja nuoremmat on jo aikoja sitten muuttanut pois. Tulokkaita varmasti olisi, mutta jostain syystä se on tehty täysin mahdottomaksi. Vanhat tilat muuttuu kesäasunnoiksi ja ne, jotka haluaisivat alueelle muuttaa pysyvästi putoaa pois pelistä, koska loma-asuntoina tiloista saa niin huikean hinnan, ettei tavallisella tallaajalla ole mitään mahdollisuutta muuttaa tuonne. Vuokrausmahdollisuutta ei myöskään ole paitsi muutamia harvoja ja kalliita mökkejä ja kun ottaa huomioon sen, että ansiotulot saaristossa eivät todennäköisesti nousisi mantereen tasolle, niin poissuljettu on sekin vaihtoehto.

Elinkeinoista ainoa mahdollisuus nykyyään nojaa saaristossa turismiin ja varmasti suurin osa vierailijoista haluaa kokea luontoelämyksiä matkallaan. Eipä tuonne kukaan taida lähteä, jos haluaa menoa ja meininkiä matkallaan kokea, vaan iso osa matkailijoista on tullut vain nauttimaan luonnosta, bongareita tai muuten hermoja lepuuttamaan pois vilskeestä ja vilinästä.

Siitä johtuen, tuntuu niin ihmeelliseltä saariston väen mentaliteetti. Miksi ihmeessä pitää metsästää vesilintuja ja hylkeitä? Miksi merimetsot tuhoaa koko saariston heidän mielestään? Heidän elinkeinonsa on kuitenkin sen varassa, että väkeä tulee nauttimaan elämyksistä ja mikä onkaan varmin tapa saada turistit palaamaan, kuin että ovat nähneet jotain ainutlaatuista? Nähdä lintuja, hylkeitä, kokea luontoelämyksiä. Aikoinaan metsästys on ollut tärkeä muoto luontaisen elinkeinojen harjoittajille, mutta se nyt vaan on mennyttä aikaa.

Viimeisellä Utön vierailun paluumatkalla yhteysaluksella ehdottomia kohokohtia oli pari hyljehavaintoa. Harmi, etten päässyt lasten ilmeitä kuvaamaan, kun tuo tapahtui. Voi sitä riemua ja tohketta!

Haaste Itämeren hyväksi

Omalla panoksellani olen parhaani mukaan yrittänyt tuoda niin koko Itämeren kuin rannikon ja saariston merkitystä upeana luonto- ja saaristokulttuuri-matkakohteena ja miten tärkeää olisi huolehtia ainutlaatuisen meren hyvinvoinnista. Onhan se sentään meidän kotimeri!

Rahallista apua voi antaa esimerkiksi tätä kautta:
Puhdas Itämeri
Operaatio Merenneito

Ajattelin lahjoittaa edes pienen summan, joka ei taatusti tunnu tai vaikuta talouteeni, mutta mistä on ehkä edes hieman apua eli 10 euroa. Se on noin promille minun varallisuudesta(hyvä on, olen kauhea liioittelemaan) ja tuolla mitättömällä promillen määrällä omaisuudesta haastan kaikki Itämeren rantavaltioiden asukkaat mukaan!

Erityisesti toivon osallistujiksi Venäjän rikkaimpia mukaan ja laskeskelin tuon pienen osuuden heille valmiiksi,  Vladimir Lisin 1 380 000 euroa, Mihail Prohorov 1 310 000 euroa sekä Roman Abramovitsh 1 250 000 euroa.

Pääministeri Putin lupasi jo, että Kalingradin ja Pietarin vedenpuhdistamot tullaan rakentamaan vihdoin, mutta eiköhän rahalle käyttöä löydy muutenkin. Ja jos kaikesta huolimatta puhdistamot jäisi jostain syystä edelleen tekemättä venäläisiltä, niin näillä rahoilla saataisiin vihdoin nuo valtavat kuormittajat kuriin.

Talvinen Utö

Neljännellä reissullani reilu vuoden sisään se onnistui, Utössä oli lunta! Viime toukokuun sukellusmatkalla en tosin odottanutkaan sitä paljoa näkeväni, mutta muilla talvisilla käynneillä tuonne kaukaiselle pikku saarelle se on ollut haaveena. Ei sitä lunta nytkään paljoa ollut, mutta jotain valkoista sai kuviin.

Matka alkoi tuttuun tapaan Nauvon Pärnäisistä M/S Eivorilla ja koska lähdin jo torstaina matkaan, sai samalla ihastella saaristoa, kun liikkeelle lähdettiin jo aamupäivällä. Matkakin oli hiukan poikkeuksellinen, koska noin puolet siitä mentiin jäiden seassa. Vasta Aspön jälkeen meri velloi vapaana. Jurmo jäi tällä kertaa näkemättä. Merivesi oli niin alhaalla, ettei Eivor Jurmon satamaan päässyt, joten sinne matkanneet tulivat Utöseen asti, mistä heidät vietiin luotsialuksella omalle saarelleen.

Merimatka tulikin vietettyä tällä kertaa enimmäkseen kannella kuvaillen, eikä tavanomaisesti Eivorin ravintolassa... Keli oli hieman synkähkö, mutta eihän saaristossakaan aina voi paistaa. Muuten sitä lunta ei tulisi ikinä! Matkalla huomasin myös ilokseni, että jätehuolto on saaristomerellä parantunut Nötön imutyhjennyslaitteiden myötä. Monet veneilijät kun tuntuvat jaksavan valittaa septisäiliöpakosta ja siitä, ettei tyhjennys mahdollisuuksia ole tarpeeksi.

Jurmo kun jäi matkalla väliin, jo noin kolmen tunnin merimatkan jälkeen alkoi kajostamaan tuttu punavalkoinen majakka horisontissa. Jess! Täällä taas!

  

Topi Kovanen olikin valmiiksi rannassa vastassa, joten matkatavarat mönkijän peräkärrylle ja suunta kohti Luotsimäkeä. Siellä olin majoittautuneena myös ensimmäisellä Utön matkalla, joten reitti ja majapaikka oli tuttuja entuudestaan. Tavarat sisälle ja kylän ainoaan kauppaan tekemään ruokaostoksia. Ilta alkoi jo hämärtään, joten ajattelin viettää kokkailun merkeissä ja tutustua samalla paremmin matkaseuralaiseeni, Torresin Migueliin. Miguel on vasta kymmenestä ikävuodestaan huolimatta erinomainen seuramies! Se ymmärtää, kuuntelee, ei väitä vastaan edes hulluimmista ideoistani, ei nalkuta sekä antaa sisäisen lämmön. Matkaseurana siis parasta a-ryhmää! Miguelin mielestä oli myös loistava aate lähteä vielä illalla ottamaan kuvia oikein piiitkillä suljinajoilla.

Seuraava aamukin koitti ja pitkien yöunien jälkeen oli aika lähteä tutustumaan ympäristöön ja kas kummaa, Utössä ei ollut tapahtunut paljoakaan muutoksia viime näkemän. Ainoastaan erään rantavajan seinään oli ilmestynyt lisää voiton merkkejä hirvittävistä halleista. Metsästyslupia annetaan tietääkseni aika niukasti harmaahylkeelle ja hyvä niin, koska viime vuoden seurannan mukaan kanta on jonkin verran taantunut aiemmasta. Olisiko syynä mahdollisesti edelliset jäättömät talvet. Halli kun mielummin synnyttää jäälautalle. Myös poikaskuolleisuus kasvaa huomattavasti, kun synnytys tapahtuu luodoilla. Mutta asiaan. Utössä ei ole ainuttakaan ammattikalastajaa, joiden saaliin menetyksen vuoksi hylkeitä pitäisi vähentää, eikä siellä varmasti kukaan elä hylkeenpyynnillä, niin hieman ihmetyttää nämä irvokkaat "voitonmerkit"

 

Pilvinen sää jatkui edelleen, vaikka illalla oli näyttänyt jo paremmalta. Jostain syystä myös tuuli oli kadoksissa ja kun lämpömittari näytti neljää pakkasta, edellisaamuna Helsingissä -17!, niin täysvarustuksessa tuli melkein kuuma. Tai sitten se johtui illanvietosta Miguelin kanssa...

 

Päivä sujui mukavasti kiviä ja jäitä kuvaillen, sekä nauttien luonnon rauhasta, merestä ja raikkaasta meri-ilmasta.

 

  

Retken päätteeksi ajattelin varata saunavuoron Merihotellilta, missä on tullut joka kerta käytyä vähintään kerran. Hieman olin ihmeissäni, kun ensimmäiseksi minulta kysyttiin, että kenen vieraana olen saarella. Kun sanoin majailevani Luotsimäellä, niin sanottiin, ettei saunavuoroja ole. Hämmästelin ääneen, että aina olen saunavuoron saanut, olin sitten asustanut Hannan vieraana tai heillä, eikä aiemmin ole edes kysytty asiaa. Tämä sai miehen sentään tarttumaan puhelimeen ja puhelinsoiton jälkeen vuoro myös minulle irtosi, mikä olisikin ollut ihme, koska saarella oli aika vähän vierailijoita vielä silloin. Harmi, jos pienellä saarella kilpailu matkailijoista alkaa käymään niin kiivaana, että menee tuohon suuntaan. Utö kuitenkin elää nykyään hyvin paljon turismista, mikä mahdollistaa taas ympärivuotisen asumisen saarella sekä kaupan ja koulun.

Illalla alkoi taas taivas repeilemään. Nyt oli aika lähteä kuvaamaan majakkaa pimeällä ja yrittää saada majakan valonsäteet myös mukaan kuvaan. Olin tuota jo aiemmin yrittänyt, mutta melko kehnoin tuloksin. Luontotuvassa olin nähnyt juuri aiemmin Kari Leon majakkakuvan, missä säteet näkyi todella selkeästi ja sainkin Karilta vielä puhelimessa viimeiset vinkit kuvauksiin, mutta silti onnistuin olla ottamatta niitä kuvia... Kiitos kuitenkin Karille neuvoista, joita avoimmesti jakeli. Ei kaikki luontokuvaajat olekkaan niin hiton kateita toisilleen!

Lauantai sujuiki jo aurinkoisissa merkeissä heti aamusta. Nautin edelleen raikkaasta meri-ilmasta kuvaillen. Missä sitä voisikaan paremmin irtautua arjen rutiineista, kuin täällä. Ei meteliä, eikä melskettä. Saaren ainoa autokin näytti olevan parkissa koko päivän. Heikko tuuli ja auringon paiste sai ilmankin tuntumaan lähes lämpimältä. Kertakaikkisen rentouttavaa!

Valitettavasti tuli myös kotiin lähdön aika eteen. Sunnuntai aamupäivä meni pakkaillessa ja majapaikkaa järkätessä lähtökuntoon. Perjantai-iltana saapuneet naapurit tiesivät kertoa, että koulun pihalla on havaittu sarvipöllö, joten kuvausreppuani raahatessa kohti lähtölaituria, poikkesin vielä sitä kautta. Siellähän Herra Pöllö nökötti aidantolpalla, ottaen päiväuniaan kaikessa rauhassa. Ja mä sain sentään reissun ainoat lintukuvat. Tai tuli sellaiset pakolliset pöllökuvat matkamuistoksi, kun halvatun korret osui suoraan pöllön naamalle, vaikka kuinka koitin kierrellä ja löytää sopivaa rakoa.

Pöllökin oli kuvattu, eikä auttanut muu, kuin lähteä astelemaan kohti laituria. Loma taas takana, mutta erittäin hyvä sellainen kuitenkin. Eiköhän tällä latauksella jaksa taas eteenpäin! Ja oikeastaan, tätä näin jälkikäteen kirjoitellessa, niin aloin jo suunnittelemaan, että pitäisiköhän käydä katsastamassa myös se Nötö... Mutta varmaa on se, Utöseen palataan vielä uudelleen.

Luontodokumentit

Meikäläisen ei tule paljoa tv:tä tuijoteltua. Ei kiinnosta reality, murhapaikkojen tonkiminen tai ties jo kuinka monta kertaa nähdyt leffat. Lähes ainoastaan tälläiselle luontohippiäiselle kiinnostavia ohjelmia ovat luontodokumentit ja vastaavat muut dokumentit ja asiaohjelmat.

Vielä kun olen mieltynyt sukeltamiseen ja meren pinnanalainen elämä viehättää erityisesti, niin viime tiistai oli todella lupaava päivä tv-elämyksille. Ensin alkoi ykköseltä uusi sarja,  Kiehtova maailma: Seitsemällä merellä. Odotukset olivat korkealla, sillä oli odotettavissa paljon vedenalaiskuvaa ja onhan sarja BBC:n tuottama. Ainakin ensimmäinen jakso, Kalifornian lahdelta oli aikamoinen pettymys ja tuskin tuohon parannusta paljoa ole odotettavissa, sillä sarjan formaatti ärsytti. Enimmäkseen ohjelmassa nähtiin sarjan päähenkilöitä, sekä heidän "suorituksiaan" Kaikki mitä tehtiin, oli ihmeellistä ja ainutlaatuista. Hienot visuaaliset vedenalaiskuvaukset olivat pieniä pätkiä ja informatiivinen anti melko olematon. Ehkä parempi nimi sarjalle olisi vaikka, Neljän sankarin päätähuimaavat seikkailut tai jotain...
Tuo ei ole valitettavasti ainoa esimerkki tämäntyyppisistä luontodokumenteista. Ilmeisesti tämä on jokin uusi buumi.

Mutta en aikonut lannistua! FST5:ltä alkoi melkein heti perään myös uusi sarja, Luonnon ehdoilla Skotlannissa. "Meribiologi ja sukeltaja Monty Halls ja hänen koiransa Reuben saapuvat Skotlannin länsirannikolle elääkseen puoli vuotta luonnon antimilla" kertoi telkun ohjelmatieto. Tuosta aiheesta ei mielestäni mitenkään voi tehdä huonoa sarjaa, vaikka hieman huolestuneena havaitsin, että tässäkin on tuotantoyhtiönä BBC...

Ensimmäisessä jaksossa urhea Meribiologimme Monty huristeli menemään maasturilla pitkin Skotlantia, seuranaan 10 päivää aiemmin hankittu koira. Luonnon antimilla eläminen tarkoittikin paikallisessa pubissa hengailua, merenelävät ostettiin kalastajalta ja nekin kävi mökillä valmistamassa pubin kokki. Mökin kunnosti kylästä hankittu työporukka ja toinen sakki rakensi aidan mökin ympärille, ettei saksanhirvet hypi silmille. Monty osti myös moottoriveneen, että pääsee pöristelemään merellä sekä osti kanoja, jotta voi myydä munia kyläläisille henkensä pitimiksi. Myös lampaita ja sikoja ostettiin, että saa veistellä nasusta herkullisia pekonisiivuja, kunhan nasu hieman kasvaa. Aina välillä Monty muistaa ihailla hienoa skotlantilaista auringonlaskua, kaiken uurastuksen välissä. Omatoimisesti Monty tekee sentään kasvimaan ja istuttaa salaatintaimet siihen, jotta voi sitten elellä omavaraisesti ja luonnon antimilla...

Alussa taisin todeta, että tv:stä tulee aika harvoja katseltavia ohjelmia nykyään. Tarkoitin tietenkin, että koko kapine on aivan turhanpäiväinen rumilus pilaamassa monen olohuoneen sisustusta, imee itseensä pölyä ja se hiton johtosotku siellä takana on aina tiellä siivotessa.

ÄLLiä kuvaamiseen

Canonin EF 70-200mm f2.8 L IS USM antaa ensivaikutelman  melko raskaasta ja uskottavasta optiikasta. Se on selkeästi tehty kovaan ammattikäyttöön, mitä ei enään tarvitse päivittää parempaan.  Speksit antaa odottaa melko paljon ja sitä sietää myös toivoa sijoitettuun hintaan nähden. Kyseessä on kuitenkin polttoväliltään yksi "peruoptiikoista", minkä moni kuvaaja hankkii kuvausharrastuksen alkupäässä. Testiviikolle sattui melko umpiharmaata ja sateista säätä, joten luontokuvaaminen jäi pois ohjelmasta. Ei ehkä optiikan ominaisuuksien, vaan testaajan mukavuuden halun vuoksi. Yritin hankkiutua mahdollisimman haastaviin kuvausolosuhteisiin, jotta optiikasta saisi kaiken mahdollisen irti. Vermon raviradan loppusuora täytti mielestäni nämä olosuhteet eli hämärää ja kovaa vauhtia, 40-50km/h kohti syöksyvät hevoset täytti mielestäni haastavan kuvauspaikan ominaisuudet. Kävin myös testaamassa optiikkaa  messuhallissa, vallitsevassa valossa. Jalustaa en käyttänyt lainkaan, koska ideana oli saada vakaajasta kaikki mahdollinen irti. Testirunkona toimi Canon 5D mkII.

Objektiivi vaikuttaa hyvin jämäkältä. Kaikenlainen muovisuus ja heppoisuus loistaa poissaolollaan. Ensimmäiset testaukset sisätiloissa tuntuvat lupaavilta. Tarkennus on erittäin nopea ja tarkka ja myös hyvin hiljainen, sekä toimii myös melko hämärissä olosuhteissa. Ensimmäiset koekuvat kertoo, että vakaalla otteella pystyy ottamaan terävää kuvaa 1/8 suljinajalla pisimmällä polttovälillä. Mitään moitittavaa en myös löydä kuvan laadusta millään aukolla tai polttovälillä. 200mm ja f/2.8 irroittaa kohteen hyvin taustasta ja bokeh on miellyttävää. On siis aika siirtyä testaamaan haastavampiin olosuhteisiin.

Vermon raviradan ystävällisen henkilökunnan avituksella pääsen kuvaamaan radan sisäpuolelle ja hakemaan mieluisan kuvauspaikan, eli ei mainoksia taustalle sekä ratavalaistukseen nähden vastavaloon. Näin saisi paremmin näkyviin hevosten hengitysten höyryn. Aivan radan viereen en päässyt kuvaamaan turvallisuussyistä, enkä myös voinut kuvata aivan maan rajasta, koska hevoset olisi saattanut säikkyä makaavaa kuvaajaa. Pannaaminen sujuukin helpommin seisten, joten se ei ollut ongelma.

Kuvauksissa ei ongelmia esiinny. Tarkennus toimii edelleen nöyrästi, vaikka valoa ei paljoa ole, kohteet liikkuu hyvin nopeasti ja suoraan kohti. Kuvaan sarjaa kameran AI servo asetuksella, sekä yritän ottaa sekä teräviä kuvia, että kuvia, missä liike näkyy mahdollisimman paljon. Kuvauspaikalla kaikki näyttää hyvältä, mutta tietenkin lopullisen tuloksen näkee vasta tietokoneen ruudulta.

 

Yleensä hämärissä olosuhteissa otetuissa kuvissa joutuu rankasti pettymään. Mikä on kuvatessa näyttänyt todella hyvältä, niin lopputulos on ollutkin jotain aivan muuta. Nyt kuvat oli melko pitkälle sitä, mitä olin hakenutkin. Liike oli taltioitunut erittäin hyvin pysäytettyyn kuvaan ja myös tarvittaessa liikkeen saa pysähtymään, mikä on tässä tapauksessa myös rungon ansiota korkeilla herkkyysarvoilla. Osassa kuvista tarkennus oli hieman takana varsinkin niissä kuvissa, missä hevoset tulivat lähes suoraan kohti, joten ihan moitteetta ei optiikan tarkennus päässyt, mutta hämäryyden huomioon ottaen niin eipä arvosanaksi voi kiitettävää huonompaa antaa.

Kaikenkaikkiaan alkuvaikutelma Canonin zoomista pysyy samana koko testin ajan. Ammattimaisuus ja jämäkkyys on sitä luokkaa, että sitä kelpaa ulkoiluttaa tuulessa ja tuiskussa. Tarkennus toimii kuin junan vessa, eikä kuvan laadussa ole moitittavaa, on sitten vastavaloa tai pimeää. Kuvaaja, joka painaa laukaisijaa, on edelleen hyvien kuvien tuottaja, mutta varsinkin haastavammissa olosuhteissa on myös välineistä apua. Siinä Canonin EF 70-200mm f2.8 L IS USM optiikka tekee tehtävänsä, ken siihen on valmis sijoittaaman. Rajalan päivän hinta näyttäisi olevan 2056 euroa.

Kiitos rohkeasta päätöksestä!

Hallitus sitten painoi vihreää valoa Itämeren kaasuputkelle. Asiastahan ei ole paljoa puhuttu, mutta kaikki kommentit, mitä on viime aikoina on kuultu,  antoikin ymmärtää jotain tälläistä päätöstä.

En olisi kuitenkaan heti uskonut, että vihreiden ollessa mukana hallituksessa, niin näin kakistelematta nieltiin Nord Streamin ympäristöselvitys. Ympäristökysymyshän tämä oli, ainakin kaikki niin vakuutteli. Edellisten eduskuntavaalien alla oli erittäin muodikasta olla Itämerestä ja ilmaston lämpiämisestä hyvin huolissaan. Vaalipuheita kuunnellessa vaikutti, että kaikki ehdokkaat kuuluvat ilmeisesti vihreisiin.

Missä mahtoivat olla nyt nämä Itämeren suuret ystävät? Ainoa peruste, millä olisin tuon päätöksen ymmärtänyt olisi ollut, että Venäjä olisi sitoutunut noudattamaan Helcomin suosituksia, sekä esim. nopealla aikavälillä puhdistamaan mereen laskettavat jätevedet. Kuitenkin niin huomattavat seikat Itämeren kannalta, että ne olisi varmasti kompensoineet kaasuputken rakentamisesta aiheutuneet haitat.

Kuvan ryhmässä vasemmalla näkyy myös median edustajia. Outo hiljaisuus on vallinnut myös tiedotusvälineissä. Lehdistöä tuntuu kiinnostavan enemmän puida BB-Martan ja BB-Pertin kiihkeää suhdetta. Ylen ajankohtaisohjelmat ovat myös tuntuneet täysin unohtaneen koko kaasuputken rakentamisen.

Erityiskiitos pitää antaa Elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle! Välillä hänen lausuntoja kuunnellessa ei oikein tiennyt, onko kyseessä tosiaan ministeri vai oliko Pekkarinen astunut Paavo Lipposen kenkiin kaasuputkilobbariksi. Erityisesti Pekkarista tuntui riepovan ajatus siitä, että Venäjältä voitaisiin myös vaatia jotain vastapainoksi luvalle. Hänen mielestään Nord Streamilla ja Venäjän valtiolla ei ole mitään tekemistä keskenään, eikä vaatimuksia voi/saa esittää! Venäjän valtion omistama Gazprom kuitenkin omistaa tuosta yhtiöstä huomattavan osan ja miksi ihmeessä Pääministeri Putin niin kovasti painosti Suomea antamaan rakennusluvan putkelle, jos ei Venäjän valtio mitenkään liittynyt asiaan.

Mutta loistava päätös on saatu aikaiseksi. Iso susi varmasti hykertelee. Ja varmasti naurahdellen ihmettelee lampaiden kaupantekotaitoja.