Olin jo jonkin aikaa suunnitellut matkaa hieman ulommas, Vänön eteläpuoleisille saarille. Tuuliennusteita tuli seurattua jo pitkään, mutta jostain syystä kevät ja alkukesä ovat tuntuneet normaalia tuulisemmilta ja matka oli lykkääntynyt aina vaan edemmäs, kunnes juhannusviikolla alkoi näyttämään siltä, että nyt tai ei koskaan.
Torstaina aamusta aloin sullomaan tarvittavia varusteita autoon ja niitä oli melkoisen paljon. Tuuliennuste lupaili jo sunnuntaille kovempaa tuulta ja vaikka tarkoitus oli olla kolme päivää saarilla, varasin varmuuden vuoksi viikon ruuat mukaan, jos tapahtuisi jotain yllättävää.
Autolla matka suuntautui taas Kasnäsiin, Högsåran lossirantaan ja tunnin tuhertamisen jälkeen kumivene oli täytetty ilmalla ja kaikki matkatavarat saatu sopimaan ihmeen kaupalla veneeseen. Moottori pörisemään ja matka kohti Vänöä alkoi ja suunnitelman mukaan matka sujui suotuisissa merkeissä ja ohitin saaren sen länsipuolelta. Matka jatkui tuosta kohti lounasta, mutta nyt hieman varovaisempaan tahtiin, sillä tästä eteenpäin reitti oli huomattavasti matalampaa ja kivisempää, eikä ollut mitään halua rikkoa potkuria noilla vesillä.
Matka jatkui kuitenkin ongelmitta ja yllätyksekseni myös retken tukikohta saareksi valitsemani Gärskär löytyi helposti satojen samankaltaisten kalliosaarten joukosta, mikä oli onni, sillä ilta alkoi olemaan jo käsillä pitkän reissun jälkeen. Kannoin tavarat saarella olevaan pieneen kalastajamajaan, joka nyttemmin toimii Saaristomeren kansallispuiston autiotupana asetuin taloksi.
Hieman myöhäisen lounaan jälkeen lähdin vielä tutkailemaan uutta ympäristöä ja saari vaikuttikin kuvauksellisen kauniilta. Huomasin myös, etten ollutkaan ainoa asukas saarella, vaan toiselta puolelta saarta löytyi lammaskatras hoitamassa perinnemaisemaa.
Pitkän matkan ja päivän uuvuttamana päätin jättää saaren tutkimusmatkailun toiseen päivään ja kömmin matalaan majaani ja mikä myös hieman harmitti, sillä tyyni päivä oli saaneet myös hyttyset samoihin aatoksiin, mutta en kuitenkaan jaksanut enään alkaa pystyttämään telttaa.
Aamulla herätessä tapasin illalla myöhään saapuneet muut matkalaiset. Salolainen kajakein matkaava pariskunta pakkaili tavaroitaan ja olivat matkalla Jurmoon. Tuuleton meri oli houkutellut muutkin pienveneilijät liikkeelle. Kuulumisien jälkeen kuuntelimme yhdessä etäältä kuuluvaa hallinlaulua ja he päättivätkin vielä poiketa reitiltä katsomassa, jos vaikka hylkeet löytyisi. Sovimme, että minä menen pörisevällä veneelläni hieman myöhemmin etsimään niitä.
Aamukahvien jälkeen ehdin myös hetken tutustua lisää saareen. Kalamajasta löytyi myös lyijykynällä seinään kirjailtua kalastuspäiväkirjaa.
Hallien kuoro kuului edelleen ja oli aika suunnata ääntä kohden ja noin parin kilometrin päästä lauma löytyikin. Tyyni meri teki kuvaamisen miellyttäväksi ja taisi vierähtää muutama tunti, kun kelluin ihailemassa niitä, hallien rohkaistuessa samalla aina vaan lähemmäksi kurkistelemaan vierasta matkaajaa.
Taas ehti päivä vierähtämään iltapuolelle ja oli aika hakeutua takaisin majasaarelle. Olin tietysti unohtanut aamulla kompassin saareen, mutta pienen etsinnän jälkeen Gärskär kuitenkin löytyi.
Ehdin lyhyesti vielä kiertämään hieman lisää saarta ja samalla tuskailin tuulitiedotteiden vuoksi, sillä välillä ei kenttää ollut lainkaan ja toisinaan näytti, että myös 3G toimii. Liekö ohikulkevilla matkustajalaivoilla ollut osuutta tuohon.
Vihdoin sain tuuliennusteet ja nyt näytti, että jo iltapäivällä alkaisi puhaltamaan pohjoisesta ja myös reilusti kovempaa. Se jäisi sitten huomisen murheeksi ja siinä illalla keitellessä uusia perunoita ja grillatessa makkaraa huuhtelin ruuat alas pikantisti chileläisellä viinirypälejuomalla termoskannun muovimukista.
Seuraavalle päivälle suunnittelemani sukellukset sai jo aamupäivästä takaiskun. Tuuli oli jo kääntynyt ja puhalteli tuntuvammin, joten ei auttanut muu kuin alkaa pakkaamaan ja suuntaamaan takaisin kohti mannerta. Yritin suunnata suoraa kohti Vänöä ja olin hieman ihmeissäni, kun saarta ei alkanut näkymään. Jouduin hieman laskemaan matkavauhtia veden pärskyessä veneeseen ja ajattelin matkan viivästyksen johtuvan siitä. Jonkin ajan kuluessa alkoi vihdoin edessä näkymään isompi saari, mistä pilkotti masto ja huokaisin helpotuksesta. Löytyihän se viimein.
Lähestyessä saarta aloin ihmettelemään rannassa näkyviä kylttejä ja kiikareilla sain varmistuksen, että saari ei suinkaan ole Vänö vaan jokin armeijan saarista. Tuuli oli painanut venettä paljon oletettua etelämmäksi ja olin tullut suoraan Örön saarelle.
Uusi suuntima nyt kohti pohjoista ja entistä tarkempaa kompassin tuijotusta, mutta jo hetken päästä moottori alkoi oireilemaan sammumista. Tietysti ylimääräiset kiertelyt oli kuluttanut myös ylimääräistä polttoainetta ja nyt ei jäljellä ollut kuin varakanisterin viisi litraa ja matkaa on vielä jäljellä ja sekin vastatuuleen. Onneksi puhelin näytti jo toimivan ongelmitta ja akkuakin oli yhden tolpan verran jäljellä.
Nätisti bensaa säästellen ajelin kohti Högsåran lossirantaa, mutta kun lähestyin Kasnäsin satamaa, niin tankki alkoi tuntua niin kevyeltä, että oli pakko kääntää vielä sinne. Vihdoin satama-altaan tankkaus paikalle saapuessani uskaltauduin kurkistaa säiliöön. Olisi siellä vielä pari-kolme desiä tainnut olla ainetta jäljellä.
Vihdoin saavuin myös määräsatamaan ja päätin ottaa opikseni matkasta. Vaikka sujuikin ihan mahtavissa puitteissa muuten koko matka, niin ylimääräiset jännitysmomentit pitää sulkea pois seuraavalla retkellä.
maanantai 28. kesäkuuta 2010
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Oman näyttelyn ihanuudesta
Toinen henkilökohtainen valokuvanäyttely alkaa olemaan käsillä ja nyt voi alkaa huokaisemaan helpotuksesta. Sitä ei oikein tajua siinä vaiheessa, kun alkaa edes haaveilemaan näyttelystä, mitkä synnytystuskat on edessä. Vast edes yritän muistaa sen!
Aikaa on ollut valmistautua viime syksystä lähtien, kun sain kuulla, että pääsen Villa Elfvikin luontotaloon pitämään näyttelyn. Tapani mukaan kuitenkin vasta pakon edessä piti alkaa tekemään asialle jotain.
Vaikka aiheena on Itämeri ja kuvia löytyy paljon arkistosta, niin kuinka vaikeaa onkaan löytää kolmisenkymmentä kuvaa siitä joukosta. Niiden pitäisi olla kertovia, olla erilaisia keskenään, mutta kuitenkin sopia samaan sarjaan. Tietenkin pitäisi olla vielä edes jotenkin massasta poikkeavia. Onneksi mukana on vedenalaiskuvia Itämereltä ja niitä kun ei niin paljoa ole esillä ollut joten poikkeavat jo sinänsä yleisestä tarjonnasta.
Melko monta päivää olen istunut tietokoneen ääressä aamusta iltaan viimeisten viikkojen aikana, pyöritellyt kuvia, pähkäillyt, miettinyt, harkinnut... Ja tupakkateollisuus vois edes kiittää!
Kun viimein alkoi olemaan kokonaisuus kasassa, niin alkoi alkuperäisten tiedostojen etsiminen. Olikos tämä koneen kovalevyllä vai ulkoisella kovalevyllä vai toisella ulkoisella...
Viimeinen hinkkaaminen kuville photoshopissa, minkä jälkeen vihdoin poltto cd:lle ja pikaisesti postiin Timo Peltomaa Oy:lle vedostettavaksi ja aaahhh, syvä huokaus päälle. Ehdin kuin ehdinkin saamaan ajoissa lähtemään, ettei tarvitse alkamaan siirtään avajaisia. Kutsut oli tietysti jo postitettu.
Vielä pieni ponnistelu, että osasin kertoa itsestäni esittelyä varten. Tai ei sekään ihan pieni ponnistelu ollut. Omista kuvaamisistaan ja tarkoitusperistään kertominen kirjallisesti ei myöskään niin helposti syntynyt, mutta onneksi oli apuna edellisen näyttelyn vastaava teksti, mitä pystyin käyttämään apuna ja sain pohjatiedot esittelytekstiä varten kasaan.
Avajaisiin on vielä reilu viikko ja nyt saa vaan odotella kaikessa rauhassa! Vai pitäisikö hiukan miettiä, mitä aikoo puhua tilaisuudessa. Äh, siihen on vielä aikaa toista viikkoa!
Aikaa on ollut valmistautua viime syksystä lähtien, kun sain kuulla, että pääsen Villa Elfvikin luontotaloon pitämään näyttelyn. Tapani mukaan kuitenkin vasta pakon edessä piti alkaa tekemään asialle jotain.
Vaikka aiheena on Itämeri ja kuvia löytyy paljon arkistosta, niin kuinka vaikeaa onkaan löytää kolmisenkymmentä kuvaa siitä joukosta. Niiden pitäisi olla kertovia, olla erilaisia keskenään, mutta kuitenkin sopia samaan sarjaan. Tietenkin pitäisi olla vielä edes jotenkin massasta poikkeavia. Onneksi mukana on vedenalaiskuvia Itämereltä ja niitä kun ei niin paljoa ole esillä ollut joten poikkeavat jo sinänsä yleisestä tarjonnasta.
Melko monta päivää olen istunut tietokoneen ääressä aamusta iltaan viimeisten viikkojen aikana, pyöritellyt kuvia, pähkäillyt, miettinyt, harkinnut... Ja tupakkateollisuus vois edes kiittää!
Kun viimein alkoi olemaan kokonaisuus kasassa, niin alkoi alkuperäisten tiedostojen etsiminen. Olikos tämä koneen kovalevyllä vai ulkoisella kovalevyllä vai toisella ulkoisella...
Viimeinen hinkkaaminen kuville photoshopissa, minkä jälkeen vihdoin poltto cd:lle ja pikaisesti postiin Timo Peltomaa Oy:lle vedostettavaksi ja aaahhh, syvä huokaus päälle. Ehdin kuin ehdinkin saamaan ajoissa lähtemään, ettei tarvitse alkamaan siirtään avajaisia. Kutsut oli tietysti jo postitettu.
Vielä pieni ponnistelu, että osasin kertoa itsestäni esittelyä varten. Tai ei sekään ihan pieni ponnistelu ollut. Omista kuvaamisistaan ja tarkoitusperistään kertominen kirjallisesti ei myöskään niin helposti syntynyt, mutta onneksi oli apuna edellisen näyttelyn vastaava teksti, mitä pystyin käyttämään apuna ja sain pohjatiedot esittelytekstiä varten kasaan.
Avajaisiin on vielä reilu viikko ja nyt saa vaan odotella kaikessa rauhassa! Vai pitäisikö hiukan miettiä, mitä aikoo puhua tilaisuudessa. Äh, siihen on vielä aikaa toista viikkoa!
tiistai 25. toukokuuta 2010
Valokuvanäyttely
Ehkä maailman nopeimmin??? koottu näyttely. Arkistojen pikainen tonkiminen, kuvan käsittely ja julkaisu netissä noin neljän tunnin kuluttua! Hieman samaa rataa, kuin nykyisissä reality-sarjoissa ja joita suuresti inhoan.
Kuvissa saattaa, siis on varmasti hieman rosoisuutta, mutta tarkoitus olikin koota ja rajata kuvat uudelleen ihan fiilis pohjalta. Muutama kuvista oli jo melkein valmiita ja muutama jäi viime metreillä julkaisematta.
Kuvissa saattaa, siis on varmasti hieman rosoisuutta, mutta tarkoitus olikin koota ja rajata kuvat uudelleen ihan fiilis pohjalta. Muutama kuvista oli jo melkein valmiita ja muutama jäi viime metreillä julkaisematta.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Saaristomeren Sandön
Vuoden ensimmäinen ristiretki Saaristomeren kansallispuistoon suuntautui alueen itärajalle. Sandön saari löytyy noin kymmenen kilometrin venematkan päästä Kasnäsistä luoteeseen.
Tiistai-iltana tavattiin Kosusen Petrin kanssa Kasnäsissä ja etsimme sopivaa paikkaa veneen laskupaikaksi. Lähempänä saarta olevasta Purunpäästä ei kovin hyvin paikkaa löytynyt, joten suuntasimme Högsåran lossirantaa, mistä olen aiemminkin reissuille lähtenyt. Ilta oli vierähtänyt jo sen verran myöhäiseksi, että päätimme yöpyä autossa ja suunnata aamulla vasta vesille. Siinä oli vielä hyvää aikaa tehdä sotasuunnitelmia reissuun, sekä nauttia pimenevässä illassa lintujen laulusta, meren raikkaudesta ja luonnon rauhasta. Parasta mahdollista mielenhoitoa Helsingistä saapuneelle!
Tukevan aamiaisen päälle alkoi kumiveneen täyttö ja hiukan toivottamalta näyttävä retkitavaroiden sovittaminen siihen. Tunnin puuhastelun jälkeen istuttiin kuitenkin kaikkien kamojen seassa ja vielä pieni jännitysmomentti, koska perämoottori sai vuoden ensimmäisen starttinsa. Uskollinen Mercury hörähti heti kolmannella yrittämällä käyntiin ja matka kohti Sandön saarta alkoi melkein tyyneessä kelissä auringon paistaessa jo täydellä terällä.
Tässä vaiheessa olikin hyvä muistaa aurinkovoidepullo, joka perinteisesti oli kotona kylpyhuoneen kaapissa...
Matka sujui nopeasti ihan hissuksiin ajellessakin ja itse kohde alkoi häämöttämään pian edessä. Saari näytti isommalta ja metsäisemmältä, kuin olimme kuvitelleet. Kiersimme vielä ennen rantautumista pitkän hiekkasärkän, mikä lähti saaresta ulottuen yllättävän pitkälle ja rantauduimme saaren "palveluiden" viereen. Palvelut sisälsi penkit ja pöydän, grillin, puuceen sekä puukatoksen, joka oli täynnä valmiiksi pilkottuja polttopuita. Loistavaa palvelua puiston väeltä!
Nopean leirin pystytyksen jälkeen heitettiin kamerat olalle ja aloimme tutustumaan paremmin saareen, sekä Peten mukanaan tuomaan pariin testioptiikkaan. Totesimme melko nopeasti, että Canonin 600mm:stä f4 teleä ei ole tarkoitettu käsivarakuvaukseen, jos ei ole sattunut viettämään edellistä talvea kuntosalilla.
Muuten tuntui ominaisuudet erinomaisiksi noinkin pitkäksi putkeksi. Tarkennus napsahti nopeasti ja varmasti kohdalleen ja myös vakaaja tuntui toimivalta. Myöhemmin kotona kuvia koneelta tarkastellessa ei jäänyt epäselväksi, mitkä kuvista oli otettu tällä telellä, mikä omalla Sigman 80-400mm:llä, kuvan laadussa oli melko masentava ero oman tappioksi.
Tyllit ja meriharakat muodostavat saaren kahlaajakannan. Perinteiset haahkat, lokit, kyhmyjoutsenet, telkät ja isokoskelot tiirojen lisäksi ovat muita saaren rantoja asuttavia lajeja.
Kasvisto oli ainakin vielä näin aikaisin melko niukkaa saarella, mutta jotain sentään taltioitiin.
Mukana oli myös Canonin 100mm:n vakaajamakro, mikä myös testeissä osoittautui varsin toimivaksi peliksi. Vakaaja mahdollistaa käsivarakuvauksen ja himmentämisen, vaikka valoa ei taivaantäydeltä tulisikaan.
Saaren metsä on yllättävän iso ja myös puusto on harvinaisen järeää meren saarelle, sillä vaikka olimme melko lähellä mannerta, niin avomeri näkyy kuitenkin saaren länsipuolelta. Metsässä asustelee korppiparin lisäksi valkohäntäkauriita, joita emme tosin nähneet, mutta rasaukset melko läheltä metsästä paljasti, että meidät oli kyllä havaittu. Jäljet rannan hietikolla paljastivat lajin.
Aamun valjetessa näkymää saarelta.
Saaresta itään pilkoittava hiekkasärkkä on lintujen oleilualuetta.
Sandön leiriytymispaikka on mukavasti itärannalla. Aamuaurinko toimii herätyskellona ja kuivattaa varusteista yön tuoman kosteuden.
Öisin voi nukkua tai yrittää tehdä taidetta pitelemällä kameran laukaisinta pohjassa...
Perjantai aamu koitti yllättävän nopeasti ja aamun valojen hyödyntämisen kuvaamiseen jälkeen oli aika ryhtyä keräämään leiriä kasaan. Päivä valkeni yhtä kirkkaana, kuin muutkin ja vielä paluumatkan ajan piti yrittää suojata ensimmäisenä päivänä poltettua ihoa auringolta. Eikä edes tuuli viilentänyt ihoa. Meri oli vielä tyynenpi, kuin tullessa. Takaisin palatessa poikkesimme vielä Högsåran kylään, jos tuolta olisi löytynyt kahdelle kahvin ystävälle "kruunu" retkelle, kolmen murukahvipäivän päätteeksi. Harmiksemme Farmors cafen ovet avautuvat vasta kesäkuun puolella.
Jälleen kerran on todettava, miten upea saaristo meillä on! Onneksi kansallispuiston alue on jo niinkin iso, kun se tällä hetkellä on ja takaa tulevaisuudessakin luonnonrauhan säilymisen Saaristomerellä. Ja vain kivenheiton päässä ruuhkasuomesta!
Tiistai-iltana tavattiin Kosusen Petrin kanssa Kasnäsissä ja etsimme sopivaa paikkaa veneen laskupaikaksi. Lähempänä saarta olevasta Purunpäästä ei kovin hyvin paikkaa löytynyt, joten suuntasimme Högsåran lossirantaa, mistä olen aiemminkin reissuille lähtenyt. Ilta oli vierähtänyt jo sen verran myöhäiseksi, että päätimme yöpyä autossa ja suunnata aamulla vasta vesille. Siinä oli vielä hyvää aikaa tehdä sotasuunnitelmia reissuun, sekä nauttia pimenevässä illassa lintujen laulusta, meren raikkaudesta ja luonnon rauhasta. Parasta mahdollista mielenhoitoa Helsingistä saapuneelle!
Tukevan aamiaisen päälle alkoi kumiveneen täyttö ja hiukan toivottamalta näyttävä retkitavaroiden sovittaminen siihen. Tunnin puuhastelun jälkeen istuttiin kuitenkin kaikkien kamojen seassa ja vielä pieni jännitysmomentti, koska perämoottori sai vuoden ensimmäisen starttinsa. Uskollinen Mercury hörähti heti kolmannella yrittämällä käyntiin ja matka kohti Sandön saarta alkoi melkein tyyneessä kelissä auringon paistaessa jo täydellä terällä.
Tässä vaiheessa olikin hyvä muistaa aurinkovoidepullo, joka perinteisesti oli kotona kylpyhuoneen kaapissa...
Matka sujui nopeasti ihan hissuksiin ajellessakin ja itse kohde alkoi häämöttämään pian edessä. Saari näytti isommalta ja metsäisemmältä, kuin olimme kuvitelleet. Kiersimme vielä ennen rantautumista pitkän hiekkasärkän, mikä lähti saaresta ulottuen yllättävän pitkälle ja rantauduimme saaren "palveluiden" viereen. Palvelut sisälsi penkit ja pöydän, grillin, puuceen sekä puukatoksen, joka oli täynnä valmiiksi pilkottuja polttopuita. Loistavaa palvelua puiston väeltä!
Nopean leirin pystytyksen jälkeen heitettiin kamerat olalle ja aloimme tutustumaan paremmin saareen, sekä Peten mukanaan tuomaan pariin testioptiikkaan. Totesimme melko nopeasti, että Canonin 600mm:stä f4 teleä ei ole tarkoitettu käsivarakuvaukseen, jos ei ole sattunut viettämään edellistä talvea kuntosalilla.
Tyllit ja meriharakat muodostavat saaren kahlaajakannan. Perinteiset haahkat, lokit, kyhmyjoutsenet, telkät ja isokoskelot tiirojen lisäksi ovat muita saaren rantoja asuttavia lajeja.
Kasvisto oli ainakin vielä näin aikaisin melko niukkaa saarella, mutta jotain sentään taltioitiin.
Mukana oli myös Canonin 100mm:n vakaajamakro, mikä myös testeissä osoittautui varsin toimivaksi peliksi. Vakaaja mahdollistaa käsivarakuvauksen ja himmentämisen, vaikka valoa ei taivaantäydeltä tulisikaan.
Saaren metsä on yllättävän iso ja myös puusto on harvinaisen järeää meren saarelle, sillä vaikka olimme melko lähellä mannerta, niin avomeri näkyy kuitenkin saaren länsipuolelta. Metsässä asustelee korppiparin lisäksi valkohäntäkauriita, joita emme tosin nähneet, mutta rasaukset melko läheltä metsästä paljasti, että meidät oli kyllä havaittu. Jäljet rannan hietikolla paljastivat lajin.
Aamun valjetessa näkymää saarelta.
Saaresta itään pilkoittava hiekkasärkkä on lintujen oleilualuetta.
Sandön leiriytymispaikka on mukavasti itärannalla. Aamuaurinko toimii herätyskellona ja kuivattaa varusteista yön tuoman kosteuden.
Öisin voi nukkua tai yrittää tehdä taidetta pitelemällä kameran laukaisinta pohjassa...
Perjantai aamu koitti yllättävän nopeasti ja aamun valojen hyödyntämisen kuvaamiseen jälkeen oli aika ryhtyä keräämään leiriä kasaan. Päivä valkeni yhtä kirkkaana, kuin muutkin ja vielä paluumatkan ajan piti yrittää suojata ensimmäisenä päivänä poltettua ihoa auringolta. Eikä edes tuuli viilentänyt ihoa. Meri oli vielä tyynenpi, kuin tullessa. Takaisin palatessa poikkesimme vielä Högsåran kylään, jos tuolta olisi löytynyt kahdelle kahvin ystävälle "kruunu" retkelle, kolmen murukahvipäivän päätteeksi. Harmiksemme Farmors cafen ovet avautuvat vasta kesäkuun puolella.
Jälleen kerran on todettava, miten upea saaristo meillä on! Onneksi kansallispuiston alue on jo niinkin iso, kun se tällä hetkellä on ja takaa tulevaisuudessakin luonnonrauhan säilymisen Saaristomerellä. Ja vain kivenheiton päässä ruuhkasuomesta!
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Sivistysvaltio Suomi 2010
Sivistysvaltio Suomi ei vuonna 2010 kykene takaamaan tuotantoeläimille inhimillisiä olosuhteita. Sivistysvaltio Suomi haluaa tuottaa turkiksia, mutta ei kykene suojelemaan uhanalaista saimaannorppaa. Sivistysvaltio Suomi tulee tulevaisuudessakin tuottamaan sähkönsä enimmäkseen uusiutumattomilla luonnonvaroilla. Sivistysvaltio Suomessa on helppo tehdä päätöksiä, koska vastuuta ei tarvitse kantaa.
Sivistysvaltio Suomessa jotkut hölmöläiset jaksavat kinastella vielä valtaoikeuksista. Eihän meitä ole enään aikoihin hallinnut Presidentti, hallitus, eduskunta, eikä edes EU vaan Markkinat!
Markkinat määrää miten meidän on tuotettava sähkömme, miten meidän pitää säästää terveydenhoitokuluista, kouluruokailusta, lähes kaikista mahdollisista julkisista menoista. Markkinat ei ole kuullut ikinä sanoja empatia tai inhimillisyys tai ainakaan tiedä, mitä ihmettä ne tarkoittavat.
Markkinat ratkaisee, kuinka käy Kreikan kansalle.
Markkinat ratkaisee, kuinka käy maapallolle.
Markkinat kehoittaa meitä kuluttamaan. Ostakaa! Shopatkaa! Tuhlatkaa! Lisää! Enemmän!
Markkinat päättää myös, että ei ole oikeutta hypätä pois oravanpyörästä, sillä sehän olisi todella ajattelematonta ja itsekästä. Se aiheuttaa työttömyyttä ja lamaa, kauhistuttavan maailmanlopun. Ei, sitä ei Markkinat hyväksy, eikä meidän pidä Markkinoita suututtaman.
Sivistysvaltio Suomessa jotkut hölmöläiset jaksavat kinastella vielä valtaoikeuksista. Eihän meitä ole enään aikoihin hallinnut Presidentti, hallitus, eduskunta, eikä edes EU vaan Markkinat!
Markkinat määrää miten meidän on tuotettava sähkömme, miten meidän pitää säästää terveydenhoitokuluista, kouluruokailusta, lähes kaikista mahdollisista julkisista menoista. Markkinat ei ole kuullut ikinä sanoja empatia tai inhimillisyys tai ainakaan tiedä, mitä ihmettä ne tarkoittavat.
Markkinat ratkaisee, kuinka käy Kreikan kansalle.
Markkinat ratkaisee, kuinka käy maapallolle.
Markkinat kehoittaa meitä kuluttamaan. Ostakaa! Shopatkaa! Tuhlatkaa! Lisää! Enemmän!
Markkinat päättää myös, että ei ole oikeutta hypätä pois oravanpyörästä, sillä sehän olisi todella ajattelematonta ja itsekästä. Se aiheuttaa työttömyyttä ja lamaa, kauhistuttavan maailmanlopun. Ei, sitä ei Markkinat hyväksy, eikä meidän pidä Markkinoita suututtaman.
torstai 6. toukokuuta 2010
Halpa ja toimiva salamahajoitin
Aika usein joutuu kuvatessa nöyrtymään tilanteen pakottamana käyttämään salamalaitetta suoraan kameraan kytkettynä. Salaman jälki ei paljoa anna aihetta hurraa-huutoihin ja parhaaseen lopputulokseen pääseekin ampumalla salama katon kautta. Erittäin harvoin tuohon on kuitenkaan mahdollisuutta ja silloin pitää turvautua muihin keinoihin.
Vuosien varrella olen testaillut erilaisia omia virityksiä, sekä myös kaupallisia versioita. Useammat toimii huonosti ja toiset vielä huonommin.
Viime talvena aloin kehittelemään uutta viritystä, joka sai koodinimen LL. Lyhenne tulee suoraan sanasta leverlåda. Eikä tuossa niin paljoa kehiteltävää ollut.
Eli lähikaupasta hakemaan kyseistä tuotetta rasiallinen. Leverlåda siirretään ääntä kohti tai hätätapauksessa Mustille, jos ei itselle putoa. Tämän jälkeen on suositeltavaa tiskata folio puhtaaksi, saksilla sopivan muotoinen design ja teipillä kiinni salamaan.
Itse olen käyttänyt kuitenkin hieman reilumpaa vuokaa hajoittimena. Tämä on tehty syvemmän mallisesta (800g.) rasiasta. Etäisyyttä korkeussuunnassa kannattaa testailla, mutta melko kauaksi kannattaa kuitenkin yrittää saada rasia välähdyspäästä.
Ryppyinen alumiini hajottaa yllättävän hyvin valoa. Parasta siinä on kuitenkin säädeltävyys eli sitä voi muokata käsin kuvaustilanteessa, kuinka laajalle tai kapealle alueelle haluaa valoa annettavan. Kamerassa olen käyttänyt manuaaliasetusta ja muutamalla testikuvalla hakenut oikeat arvot.
Kovaa on valo tämänkin kanssa ja pystykuvat jätän ottamatta heittovarjojen takia. Jos niille on tarvetta, niin rajaamalla vaakakuvista on paljon parempi keino, jos tiedostokoot antaa myöden.
Olen käyttänyt kyseistä viritystä työkeikoillakin ja siinä tullut esiin vielä yksi hyvä puoli. LL keventää kummasti tunnelmaa ennen kuvauksia vieden turhat alkujännitykset kuvattavilta.
Vuosien varrella olen testaillut erilaisia omia virityksiä, sekä myös kaupallisia versioita. Useammat toimii huonosti ja toiset vielä huonommin.
Viime talvena aloin kehittelemään uutta viritystä, joka sai koodinimen LL. Lyhenne tulee suoraan sanasta leverlåda. Eikä tuossa niin paljoa kehiteltävää ollut.
Eli lähikaupasta hakemaan kyseistä tuotetta rasiallinen. Leverlåda siirretään ääntä kohti tai hätätapauksessa Mustille, jos ei itselle putoa. Tämän jälkeen on suositeltavaa tiskata folio puhtaaksi, saksilla sopivan muotoinen design ja teipillä kiinni salamaan.
Itse olen käyttänyt kuitenkin hieman reilumpaa vuokaa hajoittimena. Tämä on tehty syvemmän mallisesta (800g.) rasiasta. Etäisyyttä korkeussuunnassa kannattaa testailla, mutta melko kauaksi kannattaa kuitenkin yrittää saada rasia välähdyspäästä.
Ryppyinen alumiini hajottaa yllättävän hyvin valoa. Parasta siinä on kuitenkin säädeltävyys eli sitä voi muokata käsin kuvaustilanteessa, kuinka laajalle tai kapealle alueelle haluaa valoa annettavan. Kamerassa olen käyttänyt manuaaliasetusta ja muutamalla testikuvalla hakenut oikeat arvot.
Kovaa on valo tämänkin kanssa ja pystykuvat jätän ottamatta heittovarjojen takia. Jos niille on tarvetta, niin rajaamalla vaakakuvista on paljon parempi keino, jos tiedostokoot antaa myöden.
Olen käyttänyt kyseistä viritystä työkeikoillakin ja siinä tullut esiin vielä yksi hyvä puoli. LL keventää kummasti tunnelmaa ennen kuvauksia vieden turhat alkujännitykset kuvattavilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















































