Teemu Köppä

Suuntana Berghamn

2011-12-14T11:39:00.000+02:00

Toukokuu lähestyy loppuaan ja kesän merkit on selvästi ilmassa. Päivä on jo pitkä, mutta auringosta huolimatta viileä meri pitää ilman raikkaana. Luonto yrittää puskea vehreyttä puiden silmuista ja karusta maaperästä. Pääskyillä on täysi touhu päällä ja selvästi on valittu jo pesäpaikka sataman laiturin alta. Seisomme Nauvon Pärnäisissä, odotellen yhteysalus Cheriä, joka veisi meidät noin 10 kilometriä etelään, Berghamnin saarelle.

M/S Cheri saapuukin ihan ajallaan satamaan ja lastaamme muutaman päivän retkivarusteemme veneeseen. Tuulta ja aallokkoa on sen verran, että kuivana perille toivotusti saatavat matkatavarat päätyy sisätilaan ja muut keulan avotilaan. Koska muita matkustajia ei näy, lähdemme liikkeelle aivan aikataulun mukaisesti. Aikataulu on hieman harhaanjohtava käsite, sillä veneen kippari soittaa puhelun ennen lähtöä, koska joku muukin oli ilmoittanut lähtevänsä mukaan, mutta kun häntä ei tavoitettu puhelimitse, pääsi matka alkamaan.

M/S Cheri

Cheri on yhteysalukseksi pieni, noin kymmenmetrinen, mutta hyvin sinne olisi enemmänkin matkustajia sopinut. Matkustajien lisäksi se kuljettaa postia ja myös elintarvike-tilaukset saariin Kirjaisten kaupalta kulkee Cherin mukana, joten emme pääse ainakaan nälkään kuolemaan! Matkalla saamme ihastella saaristoa ja kipparimme kertoilee säästä, kalastuksesta, merimetsoista ja kaikesta muusta, mikä saaristossa on oleellista.


Västerbyn laituri

Merimatka Berghamniin ei ole pitkä nopealla veneellä ja kipparimme vei meidät suoraan leiripaikkamme Västerbyn, vanhan kalastajatilan laituriin. Vastaanottajina saarella oli nautakarjaa, jotka olivat laiduntamassa majapaikkamme edustalla. Seuraava vastaanottaja oli kyy, joka paistatteli päivää mökin sokkelin lämmössä, mutta ujona kaverina livahti nopeasti mökin perustusten uumeniin, eikä suostunut meille enään näyttäytymään, vaikka kuinka yritimme kameroiden kanssa etsiskellä. Vieraskirjasta luimme myöhemmin, että kyy oli talon vakioasukas ja piti huolen, ettei jyrsijät vallanneet mökkiä. Saaristolainen kissan korvike siis!

Västerbyn kalastajatilan merimaisemaa

Kun olimme asettautuneet taloksi ja saatuamme ensimmäisen saaristolaisaterian nautittua, ehdimme vielä tutustua Västerbyn ympäristöön. Majapaikkamme pihapiiriin kuului saaristolaisaiheinen näyttely rantavajassa, sekä vanha mökki, joka oli kunnostettu alkuperäiseen asuunsa ja mihin pääsee kesäisin tutustumaan, kun kansallispuiston opas on paikalla. Pihapiiristä lähtee myös saarta kiertävä luontopolku joka vie lehdesniityn halki kohti saaren keskellä olevia korkeita kallioita, mistä avautuu upeat näkymät ympäri saarta. Pihapiiriin kuuluu myös nuotio ja grillauspaikka, missä majaansa vaikutti pitävän rantakäärme. Hän oli lähes yhtä ujo kuin mökkivahtimme, eikä suostunut näyttäytymään kuin vilaukselta paikalle saapuessa. Muita pihan asukkeja olivat isokoskelo, joka oli tehnyt pesänsä huusin kupeeseen ja rantaruovikossa hautova mustakurkku-uikku pariskunta.

Suojaisa grillauspaikka on retkeilijöiden käytössä

Hautova mustakurkku-uikku

Seuraavana päivänä ehdimme tutustua luontopolkuun, kuin koko saareenkin paremmin. Kasveja oli hyvin vähän näkyvissä vielä näin aikaisin keväällä, mikä oli harmi, sillä saaren maaperä on kalkkipitoista ja se vaikuttaa myös kasviston runsauteen ja lajeihin. Aika kuluikin merellisiä maisemia ihaillen ja kuvaten. Saaren korkeimmalta kohdalta, Kummelbergetiltä, on mahtavat näköalat ympäriinsä ja sinne on helppo päästä seuraamalla saaren pidempää luontopolkua.

Keväästä syksyyn kukkiva keto-orvokki värittää saaristoa jo toukokuussa

Luontopolku vie Kummelbergetin laelle

Ehdottoman hieno on myös kulttuurimaisema Berghamnissa. Pieni kalastajakylä tuntuu elävän samalla rytmillä, kuin se on tehnyt jo vuosisatoja, vaikkakin väkimäärä on laskenut 1900-luvun alun 42 hengestä nykyiseen kolmeen ja ammattikalastus on vaihtunut lähinnä kotitarvekalastukseksi. Idylli on kuitenkin säilynyt, eikä ole mikään ihme, että se on nykyään yksi suosituimmista käyntikohteista kansallispuistossa.

Berghamnin idylliä

Päivä vierähti yllättävän nopeasti illan puolelle ja saaressa jäi tutkittavaa myös seuraavalle päivälle. Oli aika palata takaisin mökille ruuanlaittoon ja saunaan pesemään päivän hiet pois ja mikäpä parempi paikka suunnitella seuraavan päivän kuvauksia, kuin kuuman saunan lauteet. Olimme saaneet mökille myös yövieraita, kun merikotkien rengastusryhmä oli päivän päätteeksi saapunut Berghamniin. Ilta kului mukavasti kuulumisia vaihdellen ja pienen tiivistämisen jälkeen mahduimme kuitenkin kaikki helposti yöpymään.

Aamulla rengastusryhmä teki jo lähtöään, kun me hieman hitaammat vasta heräilimme aurinkoiseen päivään. Aamiaisen jälkeen jatkoimme siitä, mihin edellispäivänä olimme jääneet. Kuvaillen ja videoiden saarta ja sen luontoa vierähti päivä taas nopeasti. Ihon saa yllättävän nopeasti punehtumaan keväisessä auringonpaisteessa ja tuulessa ja aurinkovoiteet oli tietenkin perinteisesti kotona. Mökin pihapiiristä havainnoimme keltavästäräkkejä, jotka vipelsivät lehmän läjien ympärillä napsien pörrääviä kärpäsiä. Niitä piti tietenkin kuvata hieman erikoisesta ympäristöstä huolimatta. Ilta kului rannassa lintuja seuraten. Meriharakat ja haahkat tekivät näyttäviä ohilentoja ja viereisellä saarella merikotka yritti kovasti saalistaa, mutta epäonnistuttuaan jäi kallion laelle huilaamaan ja tähystämään mahdollista uutta ateriaa.

Kuivilla kallioilla liikkuminen on helppoa korkeuseroista huolimatta

Illan hämärtyessä palasimme mökille ja oli aika katsastaa päivän kuvasaalista ja laittaa matkatavaroita kasaan, sillä seuraavana aamuna Cheri tulisi hakemaan meidät saaresta vieden takaisin Nauvoon.

Berghamnia voi suositella retkikohteena monipuolisen ympäristönsä vuoksi. Se on kulttuurimaisemaltaan Saaristomeren idyllisimpiä kohteita ja myös kasvilajistoltaan runsas ja näyttävä, kun suuntaa saarelle kesäkuun puolella. Saarelle pääsee helpohkosti kanootilla, jolloin lähtöpaikaksi voi valita Pärnäisten lisäksi Kirjaisen tai Mattnäsin. Myös yhteysalukset M/S Eivor ja Cheri liikennöivät saareen.

Latvustaminen on perinnemaiseman hoitoa saaristossa

Keltavästäräkit viihtyvät lähellä laiduntavaa karjaa

Merenkulun turvallisuudesta

2011-11-14T20:28:00.001+02:00

Viime kuussa yhteen törmänneet bahamalainen rahtialus ja suomalainen kalastaja-alus Florence antoi taas aihetta pohdiskeluun, miten lähellä luonnonkatasrofi on jatkuvasti Suomenlahdella ja yleensäkkin turvallisuus merellä liikkuessa.

En nyt nopeasti löytänyt tietoa rahtialuksen lastista tai edes nimeä ja sehän ei tässä törmäyksessä ollut edes vaarassa upota, mutta kalastaja-aluksen mukana mereen päätyi todennäköisesti muutama tonni polttoöljyä. On tosin oma arvio, sillä myöskään tästä en ole löytänyt mainintaa mistään.

Eniten onnettomuudessa hämmästyttää, etteivät alukset havainneet lainkaan toisiaan. Eikö rahtialuksessa tosiaan kukaan katsonut tutkaa, kun kovassa sumussa eteni? Tapahtumahetkellä vallinneen kovan sumun vuoksi olisi pitänyt myös olla tähystys järjestettynä, mutta ilmeisesti tämäkin oli jäänyt suorittamatta. Syynä voi olla myös tutkan puuttuminen tai ollut epäkunnossa. Juuri Bahaman ja sen lähialueiden maiden lipun alle on siirretty paljon huonokuntoisia rahtialuksia, koska eivät läpäise enään eurooppalaista katsastusta. Siitä huolimatta alukset liikkuvat samoilla vesillä, kuin ennenkin. Aina välillä jäävät kiinni tarkastuksissa ja etenkin navigointilaitteissa on usein havaittu vakavia puutteita. Yhä entisestään vilkastuvilla Suomenlahden väylillä vastaa suurinpirtein samaa, kun lähtisi ajamaan rekalla silmät kiinni muun liikenteen sekaan.

Talviliikenne vaikeissa jääolosuhteissa on vielä huomattavasti vaarallisempaa näille kaukaa tuleville rahtialuksille. Miehistöt on pestattu mahdollisimman halvan työvoiman maista, kuten tässäkin tapauksessa myanmarilaisia ja ukrainalaisia. Ammattitaito ei taida olla se päällimmäinen vaikuttaja pestaamiseen, puhumattakaan kokemuksesta seilata paksun jään peittämällä merellä. Hämmästyttävää on myös se, että rahtialuksella ei huomattu lainkaan törmäystä 23-metriseen kalastusalukseen, vaan se jatkoi matkaansa ja muutamassa minuutissa uponneen Florencen miehistö jäi oman onnensa nojaan. Onneksi kaikki neljä miehistön jäsentä selviytyi pelastuslauttaan ja heidät löydettiin kohtuullisen nopeasti.

Puhtaita papereita tapauksesta ei voi missään nimessä myöskään virolaismiehistöiselle suomalais-alukselle. Ammattikäyttöön rekisteröidystä kalastusaluksesta pitää löytyä tutka ja samainen tähystys olisi pitänyt olla järjestetty myös siellä. Tässä tapauksessa tutkasta ei ollut mitään hyötyä, sillä koko aluksen miehistö osallistui kannella kalastukseen uutisoinnin mukaan. Vaikuttaa, että miehistöä on palkattu melko niukasti alukselle, jos kipparikin joutuu osallistumaan kannella työskentelyyn, eikä ketään jää valvomaan aluksen kulkua.

Tästäkin selvittiin onneksi ilman uhreja tai vakavampaa öljyonnettomuutta. Kuria pitäisi vaan saada meriliikenteeseenkin ja edes ne öljytankkerit asianmukaiseen kuntoon, ennenkuin todella rysähtää. Vaikka kuulunkin WWF:n vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin, en haluaisi tositoimiin joutua.

Canon EF 400/f5.6 L USM kenttätestissä

2011-10-25T12:09:00.000+03:00

Testikamera Canon 5D mkII ja EF 400/f5.6 L USM varustettuna Canonin 25mm loittorenkaalla.

Canonin EF 400/f5.6 L USM objektiivia ei voi missään nimessä nimetä uutuudeksi, sillä se on ollut markkinoilla muuttumattomana jo toistakymmentä vuotta. Oli mielenkiintoista päästä testaamaan, onko tähän jokin syy.

Ensivaikutelmana on keveys noinkin pitkän polttovälin putkeksi. Silti se tuntui hyvin jämäkältä, eikä muovisuudesta ole tietoakaan. Vaikuttaa hyvin ihanteelliselta reissuputkelta, joka ei turhaan niskanikamia rasita. Keveys tuntuu myös miellyttävältä käsivarakuvauksessa. Yhdistelmästä rungon kanssa tulee tasapainoinen ja helposti käsiteltävä. 400-milliä on kuitenkin pitkä polttoväli, joten vakaajan puuttuminen saa hieman arvelemaan sen toimivuutta, mutta kentällähän tuokin selviää. Objektiivin mukana tulee helppokäyttöinen integroitu vastavalosuoja sekä jalustakenkä.

Canon EF 400/f5.6 L USM soveltuu ehdottomasti parhaiten lintukuvaukseen, kun puhutaan luontokuvaamisesta. Pieni pettymys on lähin tarkennusetäisyys, joka on 3,5 metriä. Kovin pienet kohteet jäävät myös kovin pieniksi näytöllä tuolta etäisyydeltä. Jos vertaa 300mm/f4 lasiin, niin käyttöalue on selvästi suppeampi makroilun rajoittuessa pois.

Päätin testata sitä myös Canon EF 25 II extension tuben kera ja nyt tulos olikin jo selvästi parempi. Nyt päästiin jo alle kolmen metrin tarkennusetäisyydelle, mutta ei todellakaan vielä makroiluetäisyydellä ja tarkennuskin on hoidettava manuaalisesti. Yhdistelmä ei kuitenkaan ole mikään paras mahdollinen tähän, sillä pitkä polttoväli lisää helposti myös tärähtäneiden ruutujen määrää. On kuitenkin omin rajoituksineen toimiva yhdistelmä lähikuvaukseen ja ensimmäisenä kuvauskohteeksi mieleen tulee arat käärmeet ja liskot, joita on vaikeampi lähestyä.

f6.3 / 1/500

Lintujen kuvaamisessa tuleekin kaikki hyvät puolet esiin. Tarkennus toimii esimerkillisen tarkasti ja nopeasti, mikä on tärkein ominaisuus lintuja kuvatessa. Keveys tuo myös oman mukavuutensa käsivarakuvaukseen, kuten myös päivän tarpomiseen maastossa.

f6.3 / 1/500

Ehdottomasti paras ominaisuus on kuitenkin kuvien terävyys. Tämän hintaluokan optiikalta jälki on uskomattoman hyvää jopa täydellä aukolla. Pieni himmennys toki on paikallaan mahdollisuuksien mukaan, mutta terävyydeltään yltää, jos ei jopa ylitä monien huomattavasti kalliimpienkin teleobjektiivien tasoa.

f10 / 1/1600

Canon EF 400/f5.6 L USM on omaan hintaluokkaansa erinomainen valinta. Kuvanvakaaja on toki erinomainen apuväline, mutta pärjää tällä myös hämärämässä, sillä nyky kamerarunkojen iso-herkkyydet tuottavat erinomaista jälkeä jo suurillakin arvoilla. Kannattaa myös huomioida, että objektiivilla voi tuottaa laadukasta jälkeä myös täydellä aukolla, joten se on periaatteessa valovoimaisempi, kuin vastaavan polttovälin zoom-objektiivit. Vaikka zoomista löytyisi kuvanvakaaja, niin vakaajan hyöty häviää vaadittavaan himmentämiseen verrattuna tähän. Vakaajan puuttuminen tuo tullessaan myös keveyden ja tasapainoisuuden, mistä on varmasti hyötyä esimerkiksi lentokuvauksessa. Tarkennusnopeudessa se on huomattavasti nopeampi verrattuna zoom-objektiiveihin ja lintukuvauksessa tilanteet ovat usein nopeita. Kohde voi olla jo kaukana, kun hidas tarkennus vielä haeskelee kohdetta. 400-millin polttovälillä pärjää jo erinomaisesti ilman telejatkeita, joten tarkennusta hidastavien, valovoimaa pudottavien ja usein myös kuvanlaadussa selvästi näkyvien jatkeiden käytölle ei ole tarvetta. Vastaahan tuo polttoväliltään jo 640-millistä APS-C kennoisessa kamerassa.

Kokonaisuutena lintukuvaajan erinomainen valinta, joka todella hämmästyttää kuvanlaadullaan ja mitä voi varauksettomasti suositella, jos olet hankkimassa kohtuulliseen hintaluokkaan lintukuvaus optiikkaa ja mikä tuottaa laadukkaita kuvia vaativampaankin makuun.

Korvameduusojen valtakunnassa

2011-10-10T12:37:00.004+03:00

Korvameduusat ovat syksyisin yleinen näky Suomenlahden ja Saaristomeren alueella. Tiheät massaesiintymiset eivät jää keneltäkään merenrannoilla viihtyvältä huomaamatta. Meduusat kulkeutuvat lounaisissa ja eteläisissä virtauksissa meidän rannikolle kauempaa Itämereltä, missä ne lisääntyvät runsaammin suolaisemman veden vuoksi.

Parveilua Hangon edustalla 2011.

Korvameduusa (Aurelia aurita) on polttiaiseläin, joka ripsimäisillä lonkeroillaan pyydystää eläinplanktonia, pikkuäyriäisiä ja jopa kalanpoikasia. Se on helppo tunnistaa neljästä sukurauhasesta, mikä muodostaa kellomaisen kuvion. Niistä pystyy myös erottamaan sukupuolet toisistaan. Koiraan sukurauhaset ovat vaalean sinertävät ja naarailla oranssin punertavat.

Vedessä erottuvat myös reunojen rihmamaiset lonkerot.

Satunnaisesti voi tavata yksilöitä, joilla sukusoluja on kuusi. Kyseessä on poikkeama, ei muu laji, vahvistaa Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Maiju Lehtiniemi.

Korvameduusat liikkuvat hitaasti vedessä supistellen ruumistaan. Vain vuoden kestävä elämänkierto päättyy syksyllä, jolloin ne lisääntyvät. Naaras laskee hedelmöittyneet toukat veteen ja ne kiinnittyvät kiinteälle alustalle. Toukista kehittyy polyyppeja ja seuraavina kesinä, vesien lämmetessä niistä kehittyy meduusoja. Polyyppivaihe voi kestää useammankin vuoden. Kovin tarkkaa tietoa lisääntymisestä Suomen aluevesillä ei ole, mutta havaitut polyypit kertovat, että lisääntyminen onnistuu myös täällä.


Korvameduusan rauhallinen liikkuminen on hypnoottisen kaunista.

Syksyisistä massaesiintymisistä on myös haittapuolensa. Ne kilpailevat ravinnosta kalanpoikasten kanssa. Ne sotkevat tehokkaasti kalastajien verkot ja ollaan huolissaan myös siitä, että saattavat tukkia teollisuuden ja voimalaitosten lauhdevedenottamot. Skotlannissa jouduttiin aiemmin kesällä seisauttamaan ydinvoimala heikentyneen veden virtauksen takia, kun järjestelmään kerääntyi paljon meduusoja.

Loviisan voimalaitoksella ei ole tavattu massaesiintymisiä, mutta niihin on varauduttu, vahvistaa Käyttöyksikön päällikkö Timo Eurasto. "Voimalaitoksella on järjestetty kolmiportainen meriveden puhdistus ennen sen johtamista lämmönvaihtimiin. Viimeisen suodatusvaiheen silmäkoko on hyvin pieni, eikä meduusat pysty sitä läpäisemään. Massaesiintymiset voisivat tukkia suodattimia ja vähentää veden virtausta. Siihenkin on laitoksella varauduttu mm. voidaan ottaa jäähdytysvettä poistopuolelta, sekä kierrättämällä. Henkilökunta on ohjeistettu ja koulutettu laitoksen simulaattorilla tämän tapaisiin ongelmiin."

"Massaesiintyminen voisi pahimmillaan aiheuttaa tarpeen laitoksen tehon laskuun tai pysäyttämiseen, mutta laitoksen turvallisuutta ne eivät vaaranna", jatkaa Eurasto.

Vaarallisista sukulaisistaan poiketen korvameduusa ei polta ihoa.

Korvameduusojen runsastumiseen viime vuosina ei ole löytynyt selkeitä syitä. Laji suosii suolaisempaa vettä, mitä Suomen rannikolla on. Perämeren makeammassa vedessä korvameduusaa ei tavata. Edellisestä voimakkaasta suolapulssista on jo lähes kymmenen vuotta, joten siitä tuskin on kysymys. On arveltu, että rehevöitymisellä ja ilmastonmuutoksella voisi olla ilmiön kanssa tekemistä, mutta aiemminkin on samankaltaisia massaesiintymistä ollut. Todennäköistä kuitenkin on, että korvameduusat tulevat tulevinakin syksyinä valtaamaan rannikon merialueet. Ainakin silmämääräisesti laji on runsastunut vuosi vuodelta.

Korvameduusa.

Ensimmäisiä mieliä ja kuvia Hangosta

2011-09-21T23:33:00.000+03:00

Viisi viikkoa on takana elämää Hangossa ja täytyy sanoa, että muutos on aikamoinen Helsingin jälkeen. Varsinkin, kun kesäasukkaat ja vierailijat ovat jo kaikonneet kaupungista. Omalla tavallaan tulin hiljentymistä hakemaankin, joten sen puolesta Hanko on täyttänyt odotukset, eikä tämä tosiaan kuollut kylä ole tähänkään aikaan. Mutta miellyttävän rauhallinen kylläkin.

Hangossa kaikki on hyvin lähellä, joten polkupyörä on hyvä ja myös suosittu liikkumisväline täällä. Eipä ole tullut aikoihin pyöräiltyä niin paljoa, kuin täällä. Myös kävellen ehtii lähes joka kolkkaan. En vaan ole vieläkään oikein tottunut siihen, että autoilijat antaa suojatiellä tietä. Parempi varmaan niin, sillä saatan jäädä Helsingissä ensimmäiseksi auton alle...

Kuvauksellinen paikka Hanko on kaikessa monimuotoisuudessaan ja kameran kanssa onkin tullut liikuttua vähän siellä täällä. Inspiroiva ympäristö! Ainoastaan vedenalaiskuvaukset eivät ole oikein päässeet käyntiin, kun näkyvyydet ei vielä ihan sitä parasta hankoa ole olleet ja myös säät muuten hiukan oikutelleet.

Ensi talven projektiksi kaavailemani "Talvinen Hanko" on jo siltä osin käynnissä, että yritän katsella kuvauskohteita läpi ja kuvata digikameralla "raakakuvia". Itse projektikuvat on tarkoitus kuvata keskikoon filmikalustolla ja itse vedostaen ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin olisi tarkoitus esitellä kesäsesongin ulkopuolista Hankoa kesävieraille. Tyyliesimerkkinä vaikkapa tämä,

Kaupunkimiljöössä löytyy myös paljon mukavia yksityiskohtia.

Pitkien hiekkarantojen ja dyynien lisäksi rannoilta löytyy lukuisia satamia, paljon kuvattu karuselli sekä muistoja Hangon sotaisasta menneisyydestä.

Sekä syksyisen pimeät näkymät.

Hieno saaristo.

Sekä tietenkin sukellusharrastajille avautuvat upeat näkymät vedenalaisesta luonnosta ja lukuisista hylyistä.

Syksyinen Hanko tarjoaa todella paljon nähtävää ja kokemuksia, ei ehkä niinkään menoa. Ainakin luonnosta, linnuista ja merestä nauttiville paljon hyviä hetkiä on odotettavissa.

Luontokuvauksen etiikka

2011-08-31T23:25:00.000+03:00

Digikuvaus on tuonut suorastaan räjähdysmäisesti lisää kuvaajia luontokuvauksen pariin. Harrastukseen sijoitetaan uskomattomia summia rahaa, verrattuna esimerkiksi 10 vuoden takaiseen aikaan. Erityisesti parantuneet ominaisuudet kameroiden herkkyyksissä mahdollistaa aina vaan hienompien kuvien ottamisen myös hämärän aikaan ja pienempi kennoisten kameroiden myötä myös kohteet saadaan helpommin tiukempiin potretteihin, verrattuna filmille kuvattaessa eikä varmasti pidä vähätellä internetin osuutta. Kuvat saadaan nopeasti ja helposti esiin.

Hieno asia, että luonnossa liikkumisen pariin ja sen ikuistamiseen on tullut valtava joukko uusia harrastajia. Aluksi ajattelin näin myös itse, mutta viimeisen parin vuoden aikana on ajatukset muuttuneet melko tavalla.

Luonto tarjoaa kaikkiaan elämyksiä, ei se ole olemassa vain meitä varten. Voimme ja kykenemme riistämään sitä, mutta pidemmän päälle olen varma voittajasta.

Itselleni luontokuvaus on ollut alusta asti luonnon kunnioitusta ja lähtenyt liikkeelle rakkaudesta luontoon. Aluksi luulin sinisilmäisesti, että kaikki luontokuvaajat ovat samalla asialla. Vuosia seuraillen eri sivustojen keskusteluja aloin tajuamaan asian oikean laidan. Monille luontokuvaajille eläimet ja linnut onkin vain objekti, mistä pyritään saamaan mahdollisimman näyttävä kuva hinnalla millä hyvänsä. Oli laji sitten rauhoitettu tai ei, niin niitä voidaan siirrellä tai häiritä eri keinoin. Ainoa pyrkimys on saada se hyvä kuva aikaiseksi.

Kamalimpia esimerkkejä kuvia linnunmunista pesässä ja kysellään, että minkähän lajin munat on kyseessä. Ehkä olisi parempi ottaa itse selville jo etukäteen, jos aikoo pesällä vierailla jostain ihmeen syystä. Minkä lajin pesälle ollaan menossa? Miten emolinnut reagoivat ihmisen vierailusta pesällä? Ja miksi sinne pitää yleensä mennä? Tai jäädään kyttäämään ruokkivaa emoa pesälle liian lähelle ja liian pitkäksi aikaa. Onko oikein tappaa poikaset nälkään vain siksi, että emosta saadaan otettua kuva läheltä? Tai hätistetään emot kauemmaksi pesältä, että röyhkeämmät pesärosvot uskaltautuvat ensin paikalle helpon aterian houkuttelemina?

Pidemmälle mentäessä ja kun halutaan saada esimerkiksi lintu juuri siihen oikeaan paikkaan, on ruuan tarjoaminen varmin keino saada se hyvä kuva. Talvinen linturuokinta on osoittanut, ettei ainakaan lintujen kohdalla synny liiallista siteitä ruokintaan, vaan heti sään lauhduttua linnut katoaa lintulaudoilta nauttimaan luonnon tarjoilemia antimia. Vaan ei taida päteä karhuihin ja susiin, jotka ovat vuosia tottuneet ruokailemaan ilmaisia aterioita piilokojujen lähettyvillä. Ongelmahan ei ole se, etteivät pystyisi hankkimaan ruokaansa enään muulla tavalla, vaan se, että tottuvat liiaksi ihmisen hajuun, mikä leijuu kojujen luona.

Rinnakkaiselon tärkein tekijä on kuitenkin se, että villieläimet osaavat luonnostaan väistää ihmistä erinomaisen hajuaistinsa avulla. Sen vuoksi olemme säästyneet vakavilta yhteentörmäyksiltä jo vuosikymmeniä, jos ei satoja. Kun elintila eläimiltä pienenee, vähenee myös kanta yksinkertaisesti reviirien vähenemisen vuoksi. Siitä huolimatta yhä useammin saadaan lukea uutisia kaupunkeihin eksyneistä villieläimistä. Roskiksia tonkivista karhuista, jotka eivät enään osaa arkailla ihmistä, vaan tulevat hankkimaan ruokansa sieltä, mistä sitä helpoiten löytää. Myös elintilan väheneminen tuo väkisinkin suurpedot aina vaan lähemmäksi ihmistä, eikä se ole eläinten syytä.

Kaupallisten petokojujen tuoma mahdollisuus ikinä edes nähdä tai kuvata karhuja, susia tai ahmoja on omalla tavallaan ainutlaatuista ongelmista huolimatta. Olisi kuitenkin nähtävä asioiden haittapuoletkin ja koska haaskaruokinta on luvanvaraista, niin parempi olisi rajoittaa yhdellä paikalla tapahtuvaa toimintaa ja rajoittaa ajallisesti kojun pitämistä. Tilalle pitäisi tarjota esimerkiksi Metsähallituksen toimesta uusia paikkoja, vaikka varmasti aiheuttaa lisäkuluja alan yrittäjille. Kuitenkin tässäkin olisi hyvä pitää mielessä, että eläinten ehdoilla on mentävä, jos halutaan jatkaa toimintaa. Nyt on jo turhan monta esimerkkiä kaadetuista karhuista, jotka ovat "tunnettuja" haaskakarhuja.

Tietysti on mahdollista uusia haaskakojujen karhukantaa myös sillä, että kun kuitenkin kaatolupia annetaan, niin ammutaan vanhat kojunkävijät pois ja annetaan tilaa nuoremmille. Aika raadollista touhua mutta ehkäpä joidenkin etiikka kestäisi jopa sen.

Vuoden eka!

2011-05-03T13:08:00.000+03:00

Kauden ensimmäinen sukellusreissu suuntautui tutulle paikalle Hangon Varisniemeen. Paikka on osoittautunut varsin hyväksi sukelluspaikaksi näkyvyyden ollessa hyvä ollakseen Suomen rannikkovesiä. Hangonniemen kuiva ja karu maaperä kun ei sovellu viljelyyn ja se näkyy myös positiivisesti vedenlaadussa, niin nykyään se on ollut varmimpia sukelluspaikkoja juuri näkyvyyden suhteen.

Varisniemi on paikkana mukavan vaihtelevaa pohjaltaan ja kun pääsee pois niemen matalasta, niin syvyyttäkin riittää todella hyvin rantakohteeksi. Itse olen mennyt veteen aallonmurtajan kupeessa olevalta pieneltä hiekkarannalta, mistä sujuu varsin näppärästi. Ainoa miinus on pieni kahlailu matalassa vedessä ennenkuin löytyy edes pari metriä vettä. Varsinkin kesäaikaan kannattaa varoa veneliikennettä, sekä rantakallioilla kalastavien vieheitä.

Nyt (24.4) pienenä yllätyksenä tuli, että lahti oli vielä osittain jäässä, joten jäiden lähtö tapahtuu hiukan myöhemmin, kuin esimerkiksi niemen toisella puolella sijaitsevasta "laguunista", mikä on myös sukeltajien suosima rantapaikka. Huhtikuun loppuun osunut lämpöaalto ei ollut tavoittanut Hankoniemeä, vaan lämpötila oli kymmenen asteen nurkille. Aurinkoisessa paikassa tarkeni sentään pukeutua kohtuudella.

Keväiset sukellukset ovat osoittautuneet aina hiukan pettymyksiksi, kun merenpohjan luonto on vasta heräilemässä. Niinpä odotukset eivät luontoelämyksenä olleet suuret ja kuvattavaa olikin melkoisen vähän. Pieni kivinilkka oli ainoa kala, minkä näin ja kasvillisuus ei ollut oikein kukoistuksessaan. Hiukan veden lämmettyä meriajokasniityt ja rakkolevämetsät tarjoaa paljon enemmän nähtävää ja elämää. Näkyvyys oli melko heikko tavanomaiseen verrattuna, joten ei Varisniemi aina tarjoa suuria elämyksiä. Jos ei nyt lasketa pientä seikkailua jääkannen alla.

Veden lämpötila oli kolme astetta, mutta hyvinhän tuolla tarkeni kolme varttia pulikoida. Vuoden ensimmäisellä sukelluksella ei pieni vilu niin haittaa. Pinnan alle pääsy pitkän talven jälkeen lämmittää mukavasti.

Pintakuvat © Eeva Heikkinen

Vihreä notkahdus

2011-04-20T13:13:00.000+03:00

Vaalien jälkeen on ehditty jo kuulemaan ensimmäiset analyysit ja meriselitykset vihreiden melko surkeaan vaalimenestykseen. Tai eihän tuo -1.2% nyt mikään jättiromahdus ollut, mutta laskennallisesti osui paikkamäärään pahasti vihreiden kannalta. Kun ottaa huomioon, että nuorissa uusissa äänestäjissä on hyvin paljon vihreämielisiä, niin tulos on huono. Nyt ei heitä saatu tulemaan uurnille vai oliko kyseessä vanhojen äänestäjien joukkopako?

Kovasti on tarjottu selitystä hallitusvastuusta, mutta vaikka puolue on mukana hallituksessa, niin eihän se automaattisesti voi tarkoittaa, että kannatus laskee. Oikealla tavalla asioita hoitaen pysyy äänestäjäkunta varmasti tyytyväisenä, vaikka joistain asioista jouduttaisiin tekemään kompromisseja. Jokainen varmasti ymmärtää, että on mahdotonta pitää tiukasti kiinni kaikista omista päämääristään, kun demokratiaa noudatetaan. Tämän vaalituloksen jälkeenkin hyvä pitää tämä mielessä.

Melko apupuolueeksi vihreät hallituksessa jäi, sillä yli jyrättiin niin ydinvoima- kuin ympäristöasioissa. Olisi varmasti kannattanut hieman päättäväiseimmin puolustaa omia päälinjojaan silläkin uhalla, että hallituspaikka menetetään. Parempi sekin vaihtoehto olisi ollut vihreiden kannalta, kuin nyt menetetyt kansanedustajan paikat.

Yli jyrääminen jatkui myös vaalikampanjoinnin yhteydessä. Puheenjohtaja Sinnemäen ja vihreiden asia ei vain tullut selväksi tv:n vaalikeskusteluissa. Melko omituista oli keskittyä perussuomalaisten kampanjan arvosteluun, koska ei sieltä persujen leiristä varmasti kukaan takkiaan kääntänyt ja suuren valaistuksen koettuaan äänestänyt vihreitä. Ehkä olisi kannattanut tuoda vain esiin niitä vihreitä arvoja ja ohittaa persujen hyökkäykset nopeilla kommenteilla.

Vai onko juuri niiden vihreiden arvojen syy, miksi äänestäjäkunta on etääntynyt puolueesta? Kovin monella tuntuu olevan puolueesta sellaiset käsitykset, kuin Helsinki-keskeisyys ja eliittisyys. Homojen ja kerjäläisten asioiden ajaminen ovat ajaneet muiden edelle. Vai onko vain Timo Soinin puhelahjojen ansiota, että tuollainen käsitys puolueen päällä leijuu?

Ehkä lääkkeksi voisi olla, että vaihdetaan ne puvut takaisin villapaitoihin. Niitä ajatuksia, mistä vihreys on alunperinkin kummunnut ja nappasta hieman taistelutahtoa sieltä suomalaisesta metsästä, minkä vihreät edelleen halunnevat säilyttää. Pääkaupunkiseutu on vahvaa tukialuetta, mutta kannattaisi varmasti yrittää saada lisää äänestäjiä myös muualta.

Seuraavat vaalit ovat tulossa ja tehtävää helpottanee nyt se, että räksyttävien ja erisuuntiin riuhtovien vetäjien kuljettaman valjakon matkassa ei kovin moni halua jatkaa, mutta vaatii myös puolueelta paljon palauttaa usko heihin. Kaikki edellytykset siihen on.

Helsinki suojelee ja sotkee

2011-04-07T14:00:00.000+03:00

Helsinki, Itämeren helmeksikin joku kutsunut näyttää melko erikoista mallia omalla toiminnallaan. Kaupunki on viime vuosina näyttävästi osallistunut monenmoisiin kampanjoihin, haasteisiin ja ollut ihan positiivisessa mielessä aktiivinen meren suojelutoimissaan. Sen vuoksi tuntuu omituiselta, että lumenkaatopaikkoja on perustettu mereen.

Aivan ymmärrettävää on, että poikkeuksellisen suuret lumimäärät ovat aiheuttaneet paljon ongelmia. Kun se lumi joudutaan kuitenkin kaivurilla nostamaan kuorma-auton lavalle ja kuljettamaan pois, niin eipä luulisi enään kovin suuri kustannuskysymys olevan, jos ne lumet ajettaisiin hieman kauemmaksi. Samalla olisi säästynyt ne kulut, mitä Hernesaaren lumenkaatopaikan aukipitämiseen on kulunut, kun yötäpäivää on alukset ajaneet ympyrää tuolla pitääkseen paikan jäättömänä.

Edellisenä talvena kaupunki keskeytti samaisen toiminnan, kun siitä älähdettiin. Muisti taitaa olla vain harmillisen lyhyt, kun nyt on turvauduttu samaan keinoon. Valtavien lumimäärien mukana mereen kipataan kaikki saasteet, roskat ja roinat, mitä lumen mukana kulkeutuu kaupungin kaduilta. Lisäksi Lauttasaaren lumenkaatopaikalle on ilmestynyt kaatopaikkajätettä. Kovin yleinen ilmiö, että kun joku heittää rojua jonnekkin, niin sinnehän sitä on ilmeisen luvallista kipata muidenkin.

Pitää toivoa, että Helsinki "hyvittää" meren sotkemisen taas jollain mediassa hyvin näkyvällä hyväntekeväisyys tempauksella. Meren kannalta olisi varmasti parempi, jos se vasen käsikin tietäisi, mitä oikea touhuaa ja vältyttäisiin aina yhtä typerältä näyttävältä kaksinaismoralismilta.

Paska juttu

2011-03-24T15:54:00.001+02:00

Homo sapiens kesytti Canis lupuksen palvelemaan omia tarpeitaan. Valitettavasti kesylle Canis lupukselle jäi omat tarpeensa, mikä ei taasen kaikkia Homo sapienseja miellyttänyt.

Mutta onneksi Sapiens suuressa homoudessaan keksi tähänkin ratkaisun ja taas kaikki ovat tyytyväisiä.

2011

2011-01-05T20:25:00.000+02:00

Juuri jokaisen toivomaa uutta vuotta kaikille!

Blogin kirjoittaja oli loppuvuoden hyvin laiska ja saamaton, joten uusia tekstejä ei sitten tullut. Vaikka kirjoitettavaa olisi kyllä ollut. Syksyllä ja talvella retkiä Korppooseen, Stora hästölle, Hiittisiin, Utöseen...

Mutta retket jatkuu ja Itämeren kunto ei ole mihinkään parantunut. Ehkä kuvaukseenkin jonkun vinkin keksin, joten lupaan parantaa taas tapani. :)

Viimeistään parin viikon päästä arktisia? tunnelmia Jurmon saarelta. Lunta siellä ainakin nyt on, niinkuin kotoisessa Helsingissäkin.

Keskustelua merimetsoista Ilkka Kanervan kanssa

2010-09-21T10:56:00.000+03:00

Hieman sai niskakarvani koholle, kun luin Ilkka Kanervan puheenvuoron eduskunnassa. Lainaus tuosta tekstistä,

"En halua tässä mennä niihin tuhoihin, joita harmaa hylje ja merimetsot tänä päivänä aiheuttavat siellä. Kas, kun satumme tietämään, mitä ne vaikuttavat käytännössä. Menkää niille saarille, katsokaa sitä luontoa ja tulkaa kertomaan sen jälkeen tänne eduskuntaan, kuinka hienoista järjestelyistä tänä päivänä tältä osin on kysymys. Täysin kuollutta koko kasvusto, koko elimistön tappanut merimetsojen ulosteitten vaikutus on niin tyrmistyttävä, että jo kilometrien, meripenikulmien päähän sen vaikutuksen tuntee nenässään, ja mereen valuvat ympäristön kannalta erittäin kriittiset ulosteet vaikuttavat myöskin Itämeren ekosysteemiin erittäin dramaattisella tavalla."

Edustaja Mieto jatkoi samalla asiantuntemuksella,

"Ed. Kanerva otti mun mielestä yhren oleellisen asian esille: nämä merimetsot. Nehän on tuhonnu siellä saaristos mettät täysin. Niitä Tšernobylkään ei tuhonnu niin törkiän näkööseksi, eli mä katton vielä suuremmaksi haitaksi sen ku itte sen saastuttamisen."

Lähetin molemmille herroille samansisältöiset sähköpostit. Juha Mieto ei ilmeisesti halunnut kertoa, mistä hänen näkemyksensä ovat kotoisin, mutta Ilkka Kanervalta sain "selvennöksen" asiasta.

Liitän vielä tämän keskustelun,

"Hyvä kansanedustaja Ilkka Kanerva,
Viitaten eduskunnan puheenvuoroihin tiistaina 7. syyskuuta 2010, kiinnitin huomioni teidän puheenvuoroon merimetso-ongelmasta.

En tiedä kuinka paljon olette Suomen merialueisiin tutustunut, mutta itse liikun merellä paljon ja vuodessa kertyy useampia retkiviikkoja yhteensä, enkä jostain syystä ole havainnut tätä täydellistä katastrofia. Toki merimetsoja näkee nykyään runsaasti, mutta niiden vaikutus saaristoon on lähes olematon. Pesimäluodot ovat pieniä kallioluotoja, joissa saattaa kasvaa muutama puu. Onhan ne toki pystyyn kuolleita ulosteesta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä saariston ulkomuotoon.

Birdlifen laskennoissa Suomessa oli 2009 48 merimetsoyhdyskuntaa, siis koko merialueella.

Rehevöitymisen vaikutuksen olen itse huomannut jo kaksikymmentä vuotta sitten, siis paljon aiemmin merimetsojen saapumista Suomeen. Nykyisin ongelma on vain pahentunut ja konkreettisimmin sen olen havainnut, kun kuvaan vedenalaiskuvia ja videota saaristossa. Näkösyvyys merialueilla on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä ja ehdottomasti varmimmin rannikkoalueilla sen havaitsee jokien suiden läheisyydessä, sekä maatalousvoittoisilla alueilla.
Toivon, että ottaisitte tulevaisuudessa nämä realiteetit huomioon, kun hoidatte työtänne ja kun Itämeren suojelemiseksi tehdään päätöksiä."

"Tervehdys !

En ole lainkaan eri mieltä kanssanne. Johtopäätökset vaan ovat kokolailla erilaiset.

Joten. Jos luonnonsuojeluun suhtauduttaisiin yhtä leväperäisesti, että vain muutama kallioluoto kyseessä, ei se kestäisi yhdenkään suojelijan argumentaatiossa. Ovathan saarten tuhot totaalisia, ei mitään elämää, ei kasvi- eikä eläinkunnassa. Täydellinen aavemaa, kaikkine sivuvaikutuksineen. Myös ihmiselle monin eri tavoin.

En hae ääri-ilmiöitä, mutta menkääpä kysymään mitä harmia nämä linnut aiheuttavat paikalliselle väelle, jos meille vain osan elämäänsä siellä viettävistä emme välittäisikään.

Tunnen ilmiön ja toivon, että voimme suhtautua asiaan mahdollisimman avoimin silmin, ottaen huomioon ettei mitään väestöryhmää voi jättää meidän leväperäisyytemme takia maksamaan meidän aiheuttamia kustannuksia.

Ilkka Kanerva"

Hieman alkaa huolestuttamaan, minkälaisella asiantuntemuksella meidän asioista päätetään eduskunnassa. Ilmeisesti voi esiintyä asiantuntijana ilman, että tietää todella asiasta yhtään mitään.

Ukonilma

2010-08-09T11:18:00.001+03:00

Pieni videoklippi Helsingin yli pyyhkineestä ukkosrintamasta 8.8-2010

Kampelaa pyytämässä

2010-07-25T15:55:00.000+03:00

Tiistaina aamu valkeni Jurmossa aurinkoisena ja tuulisena. Ilmassa oli myös hieman jännitystä, sillä olin edellisenä päivänä sopinut paikallisen kalastajan kanssa, että pääsen mukaan nostamaan verkkoja. Leiriaamiaisen jälkeen kuvauskalusto kuntoon ja kohti vierasvenesatamaa.

Vielä ennen matkaan lähtöä tuli hiukan huoli kamerakalustosta, kun katselin aallokkoa merellä ja sataman kahvilasta saadulle muovikassille olikin todella käyttöä. Pakkauduttiin veneeseen koko sakki ja matka verkoille alkoi. Ei se ollut kovin pitkä, mutta sitäkin töyssyisempi ja kostea. Onneksi itse verkot olivat melko suojaisessa paikassa, joten verkkojen nosto ja kuvaaminen tapahtui varsin miellyttävissä olosuhteissa.

Verkkoja ei ollut kuin kaksi, mutta heti ensimmäisen kanssa tuli hiukan mutkia matkaan, sillä tuuli oli sekoittanut merivettä reilusti ja kampeloiden sijaan verkko olikin täynnä levää. Lisäksi se oli katkennut kahtia, joten loppupää jäi tarkastamatta ja meren syvyyksiin.

Toinen verkko alkoikin antamaan saalista. Sekin oli hieman levän peitossa, mutta ei niin pahasti, kuin ensimmäinen. Kampelaa alkoi nousta vihdoin veneeseen.

Kauaa ei ammattimiehiltä aikaa kulunut operaatioon ja hetken kuluttua olimmekin jo satamassa, missä kalankäsittely alkoi samantien.

Kun kalat oli otettu talteen verkoista alkoi suolistus ja verkkojen pesu levästä, mikä sujui näppärästi siihen tehdyllä laitteella.

Perkuujätteet katosivat myös ennätysnopeasti rannasta hyvinkin luonnollisella tavalla.

Kampelat päätyivät killumaan vartaisiin ja siitä savustuspönttöön.

Vielä kunnon leppäpölliä pesään ja gourmet-herkku alkoi saamaan kauniin kullanruskean pinnan.

Tuore savukala olikin saarella kysytty herkku. Jo tuntia ennen kypsymistä alkoi mökeiltä ja veneistä pakkautua väkeä jonottamaan kalaa sataman kahvilan ovelle ja enkä sitä ihmettele, kun pääsin itsekkin syömään vastapyydettyä ja savustettua herkkua! Nam!

Toden näköistä

2010-07-05T17:43:00.000+03:00

Harvoin osuu taidenäyttelyn nimi näin hyvin kohdalleen, kuin Meilahden taidemuseossa parhaillaan olevassa näyttelyssä.

Näyttelyn teokset vievät mielen jonnekkin fantasian ja todellisuuden rajamaille ja teoksiin jää koukkuun. Niiden edestä on suorastaan vaikea jatkaa matkaa. Pidin oikeastaan kaikista töistä, mutta ehkä parhaiten jäi mieleen Markku Laakson Elviksen ja lapinpojan yhdistäminen kansallismaalareidemme, Gallen-Kallelan, Halosen ja Järnefeltin maisemiin. Pidin myös erityisesti Paula Ollikaisen rohkeista rajauksista ja hyvin valokuvamaisesta tyylistä, mutta oikeastaan kenenkään työt eivät jättäneet kylmäksi.

Kuuluu näyttelyihin, jotka käydään katsomassa myös uudelleen.

En voi kuin suositella!

Muistolle

2010-07-03T12:12:00.000+03:00

Joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään, tietää että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.

Tommy Tabermann

Ulkosaaristossa

2010-06-28T19:18:00.003+03:00

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut matkaa hieman ulommas, Vänön eteläpuoleisille saarille. Tuuliennusteita tuli seurattua jo pitkään, mutta jostain syystä kevät ja alkukesä ovat tuntuneet normaalia tuulisemmilta ja matka oli lykkääntynyt aina vaan edemmäs, kunnes juhannusviikolla alkoi näyttämään siltä, että nyt tai ei koskaan.

Torstaina aamusta aloin sullomaan tarvittavia varusteita autoon ja niitä oli melkoisen paljon. Tuuliennuste lupaili jo sunnuntaille kovempaa tuulta ja vaikka tarkoitus oli olla kolme päivää saarilla, varasin varmuuden vuoksi viikon ruuat mukaan, jos tapahtuisi jotain yllättävää.

Autolla matka suuntautui taas Kasnäsiin, Högsåran lossirantaan ja tunnin tuhertamisen jälkeen kumivene oli täytetty ilmalla ja kaikki matkatavarat saatu sopimaan ihmeen kaupalla veneeseen. Moottori pörisemään ja matka kohti Vänöä alkoi ja suunnitelman mukaan matka sujui suotuisissa merkeissä ja ohitin saaren sen länsipuolelta. Matka jatkui tuosta kohti lounasta, mutta nyt hieman varovaisempaan tahtiin, sillä tästä eteenpäin reitti oli huomattavasti matalampaa ja kivisempää, eikä ollut mitään halua rikkoa potkuria noilla vesillä.

Matka jatkui kuitenkin ongelmitta ja yllätyksekseni myös retken tukikohta saareksi valitsemani Gärskär löytyi helposti satojen samankaltaisten kalliosaarten joukosta, mikä oli onni, sillä ilta alkoi olemaan jo käsillä pitkän reissun jälkeen. Kannoin tavarat saarella olevaan pieneen kalastajamajaan, joka nyttemmin toimii Saaristomeren kansallispuiston autiotupana asetuin taloksi.

Hieman myöhäisen lounaan jälkeen lähdin vielä tutkailemaan uutta ympäristöä ja saari vaikuttikin kuvauksellisen kauniilta. Huomasin myös, etten ollutkaan ainoa asukas saarella, vaan toiselta puolelta saarta löytyi lammaskatras hoitamassa perinnemaisemaa.

Pitkän matkan ja päivän uuvuttamana päätin jättää saaren tutkimusmatkailun toiseen päivään ja kömmin matalaan majaani ja mikä myös hieman harmitti, sillä tyyni päivä oli saaneet myös hyttyset samoihin aatoksiin, mutta en kuitenkaan jaksanut enään alkaa pystyttämään telttaa.

Aamulla herätessä tapasin illalla myöhään saapuneet muut matkalaiset. Salolainen kajakein matkaava pariskunta pakkaili tavaroitaan ja olivat matkalla Jurmoon. Tuuleton meri oli houkutellut muutkin pienveneilijät liikkeelle. Kuulumisien jälkeen kuuntelimme yhdessä etäältä kuuluvaa hallinlaulua ja he päättivätkin vielä poiketa reitiltä katsomassa, jos vaikka hylkeet löytyisi. Sovimme, että minä menen pörisevällä veneelläni hieman myöhemmin etsimään niitä.

Aamukahvien jälkeen ehdin myös hetken tutustua lisää saareen. Kalamajasta löytyi myös lyijykynällä seinään kirjailtua kalastuspäiväkirjaa.

Hallien kuoro kuului edelleen ja oli aika suunnata ääntä kohden ja noin parin kilometrin päästä lauma löytyikin. Tyyni meri teki kuvaamisen miellyttäväksi ja taisi vierähtää muutama tunti, kun kelluin ihailemassa niitä, hallien rohkaistuessa samalla aina vaan lähemmäksi kurkistelemaan vierasta matkaajaa.

Taas ehti päivä vierähtämään iltapuolelle ja oli aika hakeutua takaisin majasaarelle. Olin tietysti unohtanut aamulla kompassin saareen, mutta pienen etsinnän jälkeen Gärskär kuitenkin löytyi.

Ehdin lyhyesti vielä kiertämään hieman lisää saarta ja samalla tuskailin tuulitiedotteiden vuoksi, sillä välillä ei kenttää ollut lainkaan ja toisinaan näytti, että myös 3G toimii. Liekö ohikulkevilla matkustajalaivoilla ollut osuutta tuohon.

Vihdoin sain tuuliennusteet ja nyt näytti, että jo iltapäivällä alkaisi puhaltamaan pohjoisesta ja myös reilusti kovempaa. Se jäisi sitten huomisen murheeksi ja siinä illalla keitellessä uusia perunoita ja grillatessa makkaraa huuhtelin ruuat alas pikantisti chileläisellä viinirypälejuomalla termoskannun muovimukista.

Seuraavalle päivälle suunnittelemani sukellukset sai jo aamupäivästä takaiskun. Tuuli oli jo kääntynyt ja puhalteli tuntuvammin, joten ei auttanut muu kuin alkaa pakkaamaan ja suuntaamaan takaisin kohti mannerta. Yritin suunnata suoraa kohti Vänöä ja olin hieman ihmeissäni, kun saarta ei alkanut näkymään. Jouduin hieman laskemaan matkavauhtia veden pärskyessä veneeseen ja ajattelin matkan viivästyksen johtuvan siitä. Jonkin ajan kuluessa alkoi vihdoin edessä näkymään isompi saari, mistä pilkotti masto ja huokaisin helpotuksesta. Löytyihän se viimein.

Lähestyessä saarta aloin ihmettelemään rannassa näkyviä kylttejä ja kiikareilla sain varmistuksen, että saari ei suinkaan ole Vänö vaan jokin armeijan saarista. Tuuli oli painanut venettä paljon oletettua etelämmäksi ja olin tullut suoraan Örön saarelle.

Uusi suuntima nyt kohti pohjoista ja entistä tarkempaa kompassin tuijotusta, mutta jo hetken päästä moottori alkoi oireilemaan sammumista. Tietysti ylimääräiset kiertelyt oli kuluttanut myös ylimääräistä polttoainetta ja nyt ei jäljellä ollut kuin varakanisterin viisi litraa ja matkaa on vielä jäljellä ja sekin vastatuuleen. Onneksi puhelin näytti jo toimivan ongelmitta ja akkuakin oli yhden tolpan verran jäljellä.

Nätisti bensaa säästellen ajelin kohti Högsåran lossirantaa, mutta kun lähestyin Kasnäsin satamaa, niin tankki alkoi tuntua niin kevyeltä, että oli pakko kääntää vielä sinne. Vihdoin satama-altaan tankkaus paikalle saapuessani uskaltauduin kurkistaa säiliöön. Olisi siellä vielä pari-kolme desiä tainnut olla ainetta jäljellä.

Vihdoin saavuin myös määräsatamaan ja päätin ottaa opikseni matkasta. Vaikka sujuikin ihan mahtavissa puitteissa muuten koko matka, niin ylimääräiset jännitysmomentit pitää sulkea pois seuraavalla retkellä.

Oman näyttelyn ihanuudesta

2010-06-05T21:37:00.001+03:00

Toinen henkilökohtainen valokuvanäyttely alkaa olemaan käsillä ja nyt voi alkaa huokaisemaan helpotuksesta. Sitä ei oikein tajua siinä vaiheessa, kun alkaa edes haaveilemaan näyttelystä, mitkä synnytystuskat on edessä. Vast edes yritän muistaa sen!

Aikaa on ollut valmistautua viime syksystä lähtien, kun sain kuulla, että pääsen Villa Elfvikin luontotaloon pitämään näyttelyn. Tapani mukaan kuitenkin vasta pakon edessä piti alkaa tekemään asialle jotain.

Vaikka aiheena on Itämeri ja kuvia löytyy paljon arkistosta, niin kuinka vaikeaa onkaan löytää kolmisenkymmentä kuvaa siitä joukosta. Niiden pitäisi olla kertovia, olla erilaisia keskenään, mutta kuitenkin sopia samaan sarjaan. Tietenkin pitäisi olla vielä edes jotenkin massasta poikkeavia. Onneksi mukana on vedenalaiskuvia Itämereltä ja niitä kun ei niin paljoa ole esillä ollut joten poikkeavat jo sinänsä yleisestä tarjonnasta.

Melko monta päivää olen istunut tietokoneen ääressä aamusta iltaan viimeisten viikkojen aikana, pyöritellyt kuvia, pähkäillyt, miettinyt, harkinnut... Ja tupakkateollisuus vois edes kiittää!

Kun viimein alkoi olemaan kokonaisuus kasassa, niin alkoi alkuperäisten tiedostojen etsiminen. Olikos tämä koneen kovalevyllä vai ulkoisella kovalevyllä vai toisella ulkoisella...

Viimeinen hinkkaaminen kuville photoshopissa, minkä jälkeen vihdoin poltto cd:lle ja pikaisesti postiin Timo Peltomaa Oy:lle vedostettavaksi ja aaahhh, syvä huokaus päälle. Ehdin kuin ehdinkin saamaan ajoissa lähtemään, ettei tarvitse alkamaan siirtään avajaisia. Kutsut oli tietysti jo postitettu.

Vielä pieni ponnistelu, että osasin kertoa itsestäni esittelyä varten. Tai ei sekään ihan pieni ponnistelu ollut. Omista kuvaamisistaan ja tarkoitusperistään kertominen kirjallisesti ei myöskään niin helposti syntynyt, mutta onneksi oli apuna edellisen näyttelyn vastaava teksti, mitä pystyin käyttämään apuna ja sain pohjatiedot esittelytekstiä varten kasaan.

Avajaisiin on vielä reilu viikko ja nyt saa vaan odotella kaikessa rauhassa! Vai pitäisikö hiukan miettiä, mitä aikoo puhua tilaisuudessa. Äh, siihen on vielä aikaa toista viikkoa!

Valokuvanäyttely

2010-05-25T20:04:00.001+03:00

Ehkä maailman nopeimmin??? koottu näyttely. Arkistojen pikainen tonkiminen, kuvan käsittely ja julkaisu netissä noin neljän tunnin kuluttua! Hieman samaa rataa, kuin nykyisissä reality-sarjoissa ja joita suuresti inhoan.

Kuvissa saattaa, siis on varmasti hieman rosoisuutta, mutta tarkoitus olikin koota ja rajata kuvat uudelleen ihan fiilis pohjalta. Muutama kuvista oli jo melkein valmiita ja muutama jäi viime metreillä julkaisematta.

Saaristomeren Sandön

2010-05-23T14:01:00.000+03:00

Vuoden ensimmäinen ristiretki Saaristomeren kansallispuistoon suuntautui alueen itärajalle. Sandön saari löytyy noin kymmenen kilometrin venematkan päästä Kasnäsistä luoteeseen.

Tiistai-iltana tavattiin Kosusen Petrin kanssa Kasnäsissä ja etsimme sopivaa paikkaa veneen laskupaikaksi. Lähempänä saarta olevasta Purunpäästä ei kovin hyvin paikkaa löytynyt, joten suuntasimme Högsåran lossirantaa, mistä olen aiemminkin reissuille lähtenyt. Ilta oli vierähtänyt jo sen verran myöhäiseksi, että päätimme yöpyä autossa ja suunnata aamulla vasta vesille. Siinä oli vielä hyvää aikaa tehdä sotasuunnitelmia reissuun, sekä nauttia pimenevässä illassa lintujen laulusta, meren raikkaudesta ja luonnon rauhasta. Parasta mahdollista mielenhoitoa Helsingistä saapuneelle!

Tukevan aamiaisen päälle alkoi kumiveneen täyttö ja hiukan toivottamalta näyttävä retkitavaroiden sovittaminen siihen. Tunnin puuhastelun jälkeen istuttiin kuitenkin kaikkien kamojen seassa ja vielä pieni jännitysmomentti, koska perämoottori sai vuoden ensimmäisen starttinsa. Uskollinen Mercury hörähti heti kolmannella yrittämällä käyntiin ja matka kohti Sandön saarta alkoi melkein tyyneessä kelissä auringon paistaessa jo täydellä terällä.

Tässä vaiheessa olikin hyvä muistaa aurinkovoidepullo, joka perinteisesti oli kotona kylpyhuoneen kaapissa...

Matka sujui nopeasti ihan hissuksiin ajellessakin ja itse kohde alkoi häämöttämään pian edessä. Saari näytti isommalta ja metsäisemmältä, kuin olimme kuvitelleet. Kiersimme vielä ennen rantautumista pitkän hiekkasärkän, mikä lähti saaresta ulottuen yllättävän pitkälle ja rantauduimme saaren "palveluiden" viereen. Palvelut sisälsi penkit ja pöydän, grillin, puuceen sekä puukatoksen, joka oli täynnä valmiiksi pilkottuja polttopuita. Loistavaa palvelua puiston väeltä!

Nopean leirin pystytyksen jälkeen heitettiin kamerat olalle ja aloimme tutustumaan paremmin saareen, sekä Peten mukanaan tuomaan pariin testioptiikkaan. Totesimme melko nopeasti, että Canonin 600mm:stä f4 teleä ei ole tarkoitettu käsivarakuvaukseen, jos ei ole sattunut viettämään edellistä talvea kuntosalilla.

Muuten tuntui ominaisuudet erinomaisiksi noinkin pitkäksi putkeksi. Tarkennus napsahti nopeasti ja varmasti kohdalleen ja myös vakaaja tuntui toimivalta. Myöhemmin kotona kuvia koneelta tarkastellessa ei jäänyt epäselväksi, mitkä kuvista oli otettu tällä telellä, mikä omalla Sigman 80-400mm:llä, kuvan laadussa oli melko masentava ero oman tappioksi.

Tyllit ja meriharakat muodostavat saaren kahlaajakannan. Perinteiset haahkat, lokit, kyhmyjoutsenet, telkät ja isokoskelot tiirojen lisäksi ovat muita saaren rantoja asuttavia lajeja.

Kasvisto oli ainakin vielä näin aikaisin melko niukkaa saarella, mutta jotain sentään taltioitiin.

Mukana oli myös Canonin 100mm:n vakaajamakro, mikä myös testeissä osoittautui varsin toimivaksi peliksi. Vakaaja mahdollistaa käsivarakuvauksen ja himmentämisen, vaikka valoa ei taivaantäydeltä tulisikaan.

Saaren metsä on yllättävän iso ja myös puusto on harvinaisen järeää meren saarelle, sillä vaikka olimme melko lähellä mannerta, niin avomeri näkyy kuitenkin saaren länsipuolelta. Metsässä asustelee korppiparin lisäksi valkohäntäkauriita, joita emme tosin nähneet, mutta rasaukset melko läheltä metsästä paljasti, että meidät oli kyllä havaittu. Jäljet rannan hietikolla paljastivat lajin.

Aamun valjetessa näkymää saarelta.

Saaresta itään pilkoittava hiekkasärkkä on lintujen oleilualuetta.

Sandön leiriytymispaikka on mukavasti itärannalla. Aamuaurinko toimii herätyskellona ja kuivattaa varusteista yön tuoman kosteuden.

Öisin voi nukkua tai yrittää tehdä taidetta pitelemällä kameran laukaisinta pohjassa...

Perjantai aamu koitti yllättävän nopeasti ja aamun valojen hyödyntämisen kuvaamiseen jälkeen oli aika ryhtyä keräämään leiriä kasaan. Päivä valkeni yhtä kirkkaana, kuin muutkin ja vielä paluumatkan ajan piti yrittää suojata ensimmäisenä päivänä poltettua ihoa auringolta. Eikä edes tuuli viilentänyt ihoa. Meri oli vielä tyynenpi, kuin tullessa. Takaisin palatessa poikkesimme vielä Högsåran kylään, jos tuolta olisi löytynyt kahdelle kahvin ystävälle "kruunu" retkelle, kolmen murukahvipäivän päätteeksi. Harmiksemme Farmors cafen ovet avautuvat vasta kesäkuun puolella.

Högsåran rantaidylliä.

Jälleen kerran on todettava, miten upea saaristo meillä on! Onneksi kansallispuiston alue on jo niinkin iso, kun se tällä hetkellä on ja takaa tulevaisuudessakin luonnonrauhan säilymisen Saaristomerellä. Ja vain kivenheiton päässä ruuhkasuomesta!

Sivistysvaltio Suomi 2010

2010-05-16T00:56:00.001+03:00

Sivistysvaltio Suomi ei vuonna 2010 kykene takaamaan tuotantoeläimille inhimillisiä olosuhteita. Sivistysvaltio Suomi haluaa tuottaa turkiksia, mutta ei kykene suojelemaan uhanalaista saimaannorppaa. Sivistysvaltio Suomi tulee tulevaisuudessakin tuottamaan sähkönsä enimmäkseen uusiutumattomilla luonnonvaroilla. Sivistysvaltio Suomessa on helppo tehdä päätöksiä, koska vastuuta ei tarvitse kantaa.

Sivistysvaltio Suomessa jotkut hölmöläiset jaksavat kinastella vielä valtaoikeuksista. Eihän meitä ole enään aikoihin hallinnut Presidentti, hallitus, eduskunta, eikä edes EU vaan Markkinat!

Markkinat määrää miten meidän on tuotettava sähkömme, miten meidän pitää säästää terveydenhoitokuluista, kouluruokailusta, lähes kaikista mahdollisista julkisista menoista. Markkinat ei ole kuullut ikinä sanoja empatia tai inhimillisyys tai ainakaan tiedä, mitä ihmettä ne tarkoittavat.

Markkinat ratkaisee, kuinka käy Kreikan kansalle.

Markkinat ratkaisee, kuinka käy maapallolle.

Markkinat kehoittaa meitä kuluttamaan. Ostakaa! Shopatkaa! Tuhlatkaa! Lisää! Enemmän!

Markkinat päättää myös, että ei ole oikeutta hypätä pois oravanpyörästä, sillä sehän olisi todella ajattelematonta ja itsekästä. Se aiheuttaa työttömyyttä ja lamaa, kauhistuttavan maailmanlopun. Ei, sitä ei Markkinat hyväksy, eikä meidän pidä Markkinoita suututtaman.

Halpa ja toimiva salamahajoitin

2010-05-06T17:04:00.000+03:00

Aika usein joutuu kuvatessa nöyrtymään tilanteen pakottamana käyttämään salamalaitetta suoraan kameraan kytkettynä. Salaman jälki ei paljoa anna aihetta hurraa-huutoihin ja parhaaseen lopputulokseen pääseekin ampumalla salama katon kautta. Erittäin harvoin tuohon on kuitenkaan mahdollisuutta ja silloin pitää turvautua muihin keinoihin.

Vuosien varrella olen testaillut erilaisia omia virityksiä, sekä myös kaupallisia versioita. Useammat toimii huonosti ja toiset vielä huonommin.

Viime talvena aloin kehittelemään uutta viritystä, joka sai koodinimen LL. Lyhenne tulee suoraan sanasta leverlåda. Eikä tuossa niin paljoa kehiteltävää ollut.

Eli lähikaupasta hakemaan kyseistä tuotetta rasiallinen. Leverlåda siirretään ääntä kohti tai hätätapauksessa Mustille, jos ei itselle putoa. Tämän jälkeen on suositeltavaa tiskata folio puhtaaksi, saksilla sopivan muotoinen design ja teipillä kiinni salamaan.

Itse olen käyttänyt kuitenkin hieman reilumpaa vuokaa hajoittimena. Tämä on tehty syvemmän mallisesta (800g.) rasiasta. Etäisyyttä korkeussuunnassa kannattaa testailla, mutta melko kauaksi kannattaa kuitenkin yrittää saada rasia välähdyspäästä.

Ryppyinen alumiini hajottaa yllättävän hyvin valoa. Parasta siinä on kuitenkin säädeltävyys eli sitä voi muokata käsin kuvaustilanteessa, kuinka laajalle tai kapealle alueelle haluaa valoa annettavan. Kamerassa olen käyttänyt manuaaliasetusta ja muutamalla testikuvalla hakenut oikeat arvot.

Kovaa on valo tämänkin kanssa ja pystykuvat jätän ottamatta heittovarjojen takia. Jos niille on tarvetta, niin rajaamalla vaakakuvista on paljon parempi keino, jos tiedostokoot antaa myöden.

Olen käyttänyt kyseistä viritystä työkeikoillakin ja siinä tullut esiin vielä yksi hyvä puoli. LL keventää kummasti tunnelmaa ennen kuvauksia vieden turhat alkujännitykset kuvattavilta.

Merimetso puhdistaa merta!

2010-04-10T00:34:00.001+03:00

Törmäsin hiljan netissä lukuihin, missä kerrottiin merimetson syömästä hirvittävästä kuhamäärästä. Luku oli peräti 290000kg vuodessa. Tuon lukeman oikeellisuudesta en mene sanomaan mitään tai oikeastaan luku perustuu oikeaan prosentuaaliseen määrään, mutta arvio merimetsojen määrästä on hieman umpimähkäinen. Linkki tähän tietoon.

Tuohon merimetsojen määrään vedoten voi myös laskea, paljonko merimetso syö särkikaloja ja kivinilkkoja. Lajithan ovat runsastuneet merellä rehevöitymisen myötä ja omalta osaltaan aiheuttavat lisää rehevöitymistä. Määränä 5 000 000kg ei ole lainkaan vähäpätöinen ajatellen meren hyvinvointia. Ilman merimetsoa runsastuminen olisi siis todella rajua! Roskakalan poistamista ei tietääkseni ole edes muuten harrastettu merellä, kuten järvialueilla.

Kivinilkka on runsastunut rehevöitymisen myötä.

Niin metsä vastaa...jne. Vanha sananlasku pätee edelleen harmittavan hyvin. Itämeren rehevöitymisen myötä tapahtuu muutosta myös lajistossa. Kuha on lisääntynyt voimakkaasti samenevassa vedessä. Tietysti harvenevat suolapulssit ovat myös tuon ilmiön takana. Valitettavasti myös särkikalat ja kivinilkat ovat runsastuneet tuon myötä ja kun luonnossa tapahtumat seuraavat toisiaan, niin myös merimetsot varmasti ilmestyvät paikalle, missä niillä on parhaiten ravintoa.

Mikä on todella merimetson merkitys Suomen merialueen luonnolle ja kalastukselle?

Suomessa ei ehkä ole totuttu merimetsojen tapaan elää kolonioissa. Sen vuoksi tuntuu, että lintuja on paljon, vaikka se onkin paikallista.

Merimetsot eivät tuhoa saaristoa. Pesimäluodot ovat melko kaukana kaikesta ihmisasutuksesta. Menee urbaanilegendojen puolelle jutut siitä, että mökkisaari menee pilalle lintujen ulosteista. Pesimäluodot ovat pääasiassa noin hehtaarin kokoisia kallioluotoja, missä saattaa kasvaa puu. Ne ovat varmasti tuhon omia, mutta puheet koko saariston muutoksesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Ne eivät myöskään tuhoa verkkoja. Tälläisiäkin väitteitä olen lukenut, mutta lintu ei taatusti ole niin vahva, että pystyisi verkoille tuhoa tekemään.

Lohikalakannat ovat kärsineet jo pitkään ennen merimetsojen runsastumisen, joten en näe, että näillä olisi keskenään mitään vaikutusta.

Merimetsoista ei todellisuudessa ole erityistä haittaa. Aiemmin muistan uuden kalastuslain aiheuttaneen saman itkun. Silloin yksittäiset virvelin viskojat veivät rannikolta kaikki kalat...

Olisi ehkä kalastajien syytä pieneen itsetutkiskeluun. Varmasti kiukuttaa kaikenlainen kilpailu elinkeinosta, mutta sellaista myös muiden yrittäjien elämä on. Ja on tietenkin helpompi vaatia valtiolta korvauksia ansionmenetyksistä, kun oikein pystyy pohjustamaan asiaa. Todellisuudessa linnuilla on mitätön merkitys saaliisiin.

Hyvä esimerkki on Norjan pohjoisrannikko, missä on valtavat määrät kalaa syöviä vesilintuja ja siitä huolimatta alueen kalavarannot ovat maailman runsaimmat. Eikä tietääkseni Varangin vuonon kalastajat ole vaatineet lintujen päätä pölkylle, vaikka niitä on runsaasti ja myös syövät paljon kalaa. Ehkä siellä osataan elää tasapainossa luonnon kanssa.

Alussa jo sivusin aihetta kalakannoista. Merimetso on erittäin tehokas särkikalojen ja kivinilkkojen saalistaja, mistä on vain etua merelle. Ahvenet muodostaa myös merkittävän osan saaliista, mutta ainakaan ammattikalastajien saalistilastoista ei ole havaittavissa mitään notkahdusta, vaan saaliit ovat pysyneet suht tasaisena viimeiset parikymmentä vuotta. Kuhasaaliit ovat vain runsastuneet, mikä kertoo vain surullista tarinaa meren rehevöitymisestä ja näkösyvyyden heikentymisestä.

Myös minä toivon merimetsojen kanta nykyisestä ainakaan nouse, mutta ihan luonnollisin keinoin. Jos meren rehevöityminen loppuisi ja alkaisi päinvastoin vapautumaan ravinteista, niin myös merimetson saaliskalat vähenisi ja sitä myötä myös merimetsot. Luonto kun osaa ihan itse hoitaa nämäkin asiat aivan itse. Kaikkeen ei tarvitse ihmisen puuttua.

Muistelmia nykypäivän saaristosta.

2010-03-17T01:25:00.007+02:00

Valtavat vesimassat syöksyvät eteenpäin välillä pärskyen valkoiseksi ilotulitukseksi pimeän, mustanpuhuvan meren ylle. Meri on päättänyt näyttää taas oikuttelevan luonteensa ja aallot piiskaa armotta joka ikistä saarta ja luotoa. Kevyesti suolaista vettä on ilmassa jopa saaren keskiosissa. Samalla joka kolkassa vinkuu tuulen ujeltava ääni, pienet käppyräiset männyt ja katajat ovat kaartuneet liki maansuuntaisesti sen voimasta. Muutama hölmö puu, jotka ovat ottaneet mallia rannikon isoista, komeista männyistä ja kasvattaneet latvansa liian korkealle, joutuvat antamaan periksi matalamultaisessa, kallion päälle muotoutuneessa maassa. Ryskyen juuristo antaa periksi mahtavalle paineelle ja männyn runko alkaa kallistumaan ja mitä enemmän se kallistuu, sitä enemmän juuristo joutuu antamaan periksi, kunnes tuo liian isoksi kasvanut hölmö mänty makaa pitkin maata.

Aamu valkenee myrskyn jäljiltä oudon hiljaisena. Tuuli ei enään tuiverra ja ainoa muisto yöllisestä myrskystä on rannan kalliota huuhtovat mainingit. Kaikki on niinkuin ennenkin, mutta saari on muuttanut hahmoaan mereltä päin katsottuna. Se näyttää nyt paljon matalammalta, sillä kaikista suurimmat puut makaavat pitkin maata. Tarkemmin katseltuna saaresta löytyy muutakin, mitä siellä ei aiemmin ollut, saksalainen limsapullo, venäläinen maitotölkki, muutamia ruosteisia tynnyreitä siellä täällä, muovia, styroxia, vanhoja puunkappaleita. Pieni musta vana rantakivien ympärillä kertoo tarinaa aluksesta, joka on pumpannut pilssivetensä mereen matkalla jonnekkin kauas. Saaresta on tullut yhdessä yössä globaali!

Mainingitkin alkavat päivän myötä laantua ja saari on suorastaan omituisen tyyni, varsinainen kesäinen paratiisi. Lokit pajattavat taivaalla ja merimetsot liihottavat ohitse välillä länteen, välillä itään. Merikotkakin kunnioittaa paikkaa olemassa olollaan liitelemällä korkealla saaren yllä. Tiirat sahaavat pitkin rantaa aina välillä veteen syöksyen, toisinaan nokassaan herkkupala pesälle vietäväksi ahnaisiin suihin.

Edessäpäin ei näy kuin avointa merta, upea vihreä ulappa. Laivalinjalla kauempana on täysi tohina päällä, matkustajalaiva, kaksi konttialusta ja yksi tankkeri puskee eteenpäin työntäen mustaa savua piipustaan, kohti määräsatamaansa. Kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Tavaran pitää liikkua, polttoainetta pitää saada janoisille menopeleille ja pitäähän ihmisen päästä joskus irroittelemaan ja rentoutumaan pikku risteilylle.

Hieman lähempää puskee eteenpäin myös yksinäinen troolari. Lienee saanut kaiun silakkaparvesta ja vetää nyt troolin armotonta kitaa sitä kohden. Kohta kelpaa taas tarhakettujen, supien ja minkkien nuolaista huuliaan. Pian on Itämeren herkkuja tarjolla! Vaikka joutuvatkin jakamaan saalin kalankasvattamoiden asukkien kanssa. Niin ja päätyyhän tuosta saaliista prosentti tai kaksi myös ihmisravinnoksi. Ja saattaahan saaliina olla ohessa muutama jalokalakin, taimen tai lohi, jotka seuraa tuota pientä silakkaparvea, minkä ovat vielä löytäneet. Mutta todennäköisemmin trooliin tarttuu vaan särjensukulaiset ja pienet kuhat, mistä nyt ei ole kenellekkään iloa. Särkiä ei syö kukaan ja kuhaa ei voi myydä alamitan vuoksi. Heittävät kuitenkin henkensä tuossa rytäkässä, joten ei auta kuin lapota takaisin mereen.

Aiemmin troolareita oli täällä paljon enemmänkin. Saaliit oli aivan eriluokkaa, kuin nykyään. Sitten kun harmaahyljekanta alkoi viimein kasvamaan ympäristömyrkkyjen ja liiallisen metsästyksen aiheuttamasta romahduksesta sekä merimetsot alkoivat yleistymään, niin yksi toisensa jälkeen joutuivat troolarit luopumaan leikistä, sekä osa myytiin ulkomaille. Eivät ne sinne lähteneet, eikä ulkomaalaisia varmaankaan kiinnostaneet edes itse alukset, vaan niiden mukana seuranneet kalastuskiintiöt. Siinä ei niin kalakannat kiinnosta ja niiden kehitys, kun vain saadaan nopeasti paljon ra... kalaa. Vai olisiko kalakantojen vähenemiseen kuitenkin ollut syynä rehevöityminen ja sinileväkukinnot. Tai ylikalastus.

Verkkokalastuskaan ei nykyään kovin paljon houkuttele. Jopa aivan ulkomerellä alkaa limoittumisongelma vaivaamaan. Verkot ei kalasta, jos ei niitä ole päivittäin pesemässä. Kun kalansaaliit näin hupenee ja pyynti vaikeutuu, niin varmaankin olisi hyvä tehdä jotain asialle.

Olisiko vihdoin aika tarttua härkää sarvista? Suomen rannikon luontaisen lohi ja taimenkannasta alkaa olemaan rippeet jäljellä. Samoin nykyään pelkästään rehuksi pyydettävä silakka vähenee, eikä se liene mikään ihme, kun katsoo tuota meren väriä. Rehevöityminen on päässyt aivan liian pitkälle ja tunnetusti varsinkaan lohensukuiset kalat eivät sellaisessa viihdy. Vastaavasti särkikalat ja kuha pitää sameasta ja rehevästä vedestä, joten ei liene ihme, että kuhaa tarttuu verkkoihin nykyään jopa Utössä! Aiemmin kuha olisi ollut todella eksoottinen vieras siellä.

Kun ottaa huomioon vielä petokalojen dioksiinipitoisuuden, niin väkisin alkaa miettimään, että onko täällä juuri nyt pakko kalastaa ammattimaisesti? Miksi ihmeessä?

Jos Suomen vesialueet merellä laitettaisiin kalastuskieltoon vaikkapa edes kolmeksi vuodeksi, niin tilanne paranisi varmasti aivan oleellisesti, mikäli ravinnemäärät saadaan samaan aikaan pysymään edes nykyisellä tasolla. Ympäristömyrkyt PCB ja DDT sekä raskasmetallit myös liukenee veteen, tosin äärettömän hitaasti, joten parannusta on tulossa hiljalleen myös tuossa suhteessa. Kalastuskiellolla tarkoitan ammattimaista kalastusta, en kotitarve tai virkistyskalastusta.

Suomalaisille ammattikalastajille pitää ehdottomasti korvata heidän ansiomenetyksensä ainakin osan ajasta. Voitaisiin myös tehdä ehdot, että kalastettaisiin tulevaisuudessa ainoastaan ihmisravinnoksi kalaa, mikä vakauttaisi kalakantoja myöhemmin. Mistä sitten turkistarhauksen ja kalankasvattamojen rehu? Toivottavasti ei mistään. Eiköhän nykyinen vaatetusteollisuus ole luonut paljon paremmat ja lämpimämmät vaihtoehdot turkiksille. Löysälihainen, mauton kassikala on melkoinen ravinteiden pistekuormittaja matalassa meressä ja ilmeisesti kannattavuuskaan ei ole hääppöinen norjalaisten puristuksessa, niin varmasti tullaan toimeen ilman tuotakin herkkua.

Arvostan todella paljon meidän upeaa merisaaristoa ja oikeastaan kaikkea siinä. On hienoa löytää koskematonta luontoa näin lähellä ruuhkasuomea ja muutamassa tunnissa voi siirtyä aivan erilaiseen maailmaan.

Saaristossa pidän ja arvostan monia asioita. Olisi hienoa, että ammattikalastajat voisivat elättää itsensä edelleen rankalla ammatillaan. Saaristo pysyisi edelleen asuttuna ja tarkoitan nyt ympärivuotisia asukkaita, enkä mökkiläisiä. Se pitäisi huolen kulttuurimaiseman pysyvyydestä saaristossa, vaikka perinteiset saaristoniityt joudutaan kaiketi hoitamaan tulevaisuudessakin hieman keinotekoisesti niittämällä ja metsähallituksen voimin liikuteltavilla lammaslaumoilla. Ihanteellista olisi, jos tuokin asia hoituisi ihan luonnostaan ja lampaiden kasvattaminen saaristossa olisi kannattavaa.

Saariston vakituinen väki vanhenee ja nuoremmat on jo aikoja sitten muuttanut pois. Tulokkaita varmasti olisi, mutta jostain syystä se on tehty täysin mahdottomaksi. Vanhat tilat muuttuu kesäasunnoiksi ja ne, jotka haluaisivat alueelle muuttaa pysyvästi putoaa pois pelistä, koska loma-asuntoina tiloista saa niin huikean hinnan, ettei tavallisella tallaajalla ole mitään mahdollisuutta muuttaa tuonne. Vuokrausmahdollisuutta ei myöskään ole paitsi muutamia harvoja ja kalliita mökkejä ja kun ottaa huomioon sen, että ansiotulot saaristossa eivät todennäköisesti nousisi mantereen tasolle, niin poissuljettu on sekin vaihtoehto.

Elinkeinoista ainoa mahdollisuus nykyyään nojaa saaristossa turismiin ja varmasti suurin osa vierailijoista haluaa kokea luontoelämyksiä matkallaan. Eipä tuonne kukaan taida lähteä, jos haluaa menoa ja meininkiä matkallaan kokea, vaan iso osa matkailijoista on tullut vain nauttimaan luonnosta, bongareita tai muuten hermoja lepuuttamaan pois vilskeestä ja vilinästä.

Siitä johtuen, tuntuu niin ihmeelliseltä saariston väen mentaliteetti. Miksi ihmeessä pitää metsästää vesilintuja ja hylkeitä? Miksi merimetsot tuhoaa koko saariston heidän mielestään? Heidän elinkeinonsa on kuitenkin sen varassa, että väkeä tulee nauttimaan elämyksistä ja mikä onkaan varmin tapa saada turistit palaamaan, kuin että ovat nähneet jotain ainutlaatuista? Nähdä lintuja, hylkeitä, kokea luontoelämyksiä. Aikoinaan metsästys on ollut tärkeä muoto luontaisen elinkeinojen harjoittajille, mutta se nyt vaan on mennyttä aikaa.

Viimeisellä Utön vierailun paluumatkalla yhteysaluksella ehdottomia kohokohtia oli pari hyljehavaintoa. Harmi, etten päässyt lasten ilmeitä kuvaamaan, kun tuo tapahtui. Voi sitä riemua ja tohketta!

Haaste Itämeren hyväksi

2010-02-20T18:19:00.001+02:00

Omalla panoksellani olen parhaani mukaan yrittänyt tuoda niin koko Itämeren kuin rannikon ja saariston merkitystä upeana luonto- ja saaristokulttuuri-matkakohteena ja miten tärkeää olisi huolehtia ainutlaatuisen meren hyvinvoinnista. Onhan se sentään meidän kotimeri!

Rahallista apua voi antaa esimerkiksi tätä kautta:
Puhdas Itämeri
Operaatio Merenneito

Ajattelin lahjoittaa edes pienen summan, joka ei taatusti tunnu tai vaikuta talouteeni, mutta mistä on ehkä edes hieman apua eli 10 euroa. Se on noin promille minun varallisuudesta(hyvä on, olen kauhea liioittelemaan) ja tuolla mitättömällä promillen määrällä omaisuudesta haastan kaikki Itämeren rantavaltioiden asukkaat mukaan!

Erityisesti toivon osallistujiksi Venäjän rikkaimpia mukaan ja laskeskelin tuon pienen osuuden heille valmiiksi, Vladimir Lisin 1 380 000 euroa, Mihail Prohorov 1 310 000 euroa sekä Roman Abramovitsh 1 250 000 euroa.

Pääministeri Putin lupasi jo, että Kalingradin ja Pietarin vedenpuhdistamot tullaan rakentamaan vihdoin, mutta eiköhän rahalle käyttöä löydy muutenkin. Ja jos kaikesta huolimatta puhdistamot jäisi jostain syystä edelleen tekemättä venäläisiltä, niin näillä rahoilla saataisiin vihdoin nuo valtavat kuormittajat kuriin.

Talvinen Utö

2010-02-02T22:27:00.000+02:00

Neljännellä reissullani reilu vuoden sisään se onnistui, Utössä oli lunta! Viime toukokuun sukellusmatkalla en tosin odottanutkaan sitä paljoa näkeväni, mutta muilla talvisilla käynneillä tuonne kaukaiselle pikku saarelle se on ollut haaveena. Ei sitä lunta nytkään paljoa ollut, mutta jotain valkoista sai kuviin.

Matka alkoi tuttuun tapaan Nauvon Pärnäisistä M/S Eivorilla ja koska lähdin jo torstaina matkaan, sai samalla ihastella saaristoa, kun liikkeelle lähdettiin jo aamupäivällä. Matkakin oli hiukan poikkeuksellinen, koska noin puolet siitä mentiin jäiden seassa. Vasta Aspön jälkeen meri velloi vapaana. Jurmo jäi tällä kertaa näkemättä. Merivesi oli niin alhaalla, ettei Eivor Jurmon satamaan päässyt, joten sinne matkanneet tulivat Utöseen asti, mistä heidät vietiin luotsialuksella omalle saarelleen.

Merimatka tulikin vietettyä tällä kertaa enimmäkseen kannella kuvaillen, eikä tavanomaisesti Eivorin ravintolassa... Keli oli hieman synkähkö, mutta eihän saaristossakaan aina voi paistaa. Muuten sitä lunta ei tulisi ikinä! Matkalla huomasin myös ilokseni, että jätehuolto on saaristomerellä parantunut Nötön imutyhjennyslaitteiden myötä. Monet veneilijät kun tuntuvat jaksavan valittaa septisäiliöpakosta ja siitä, ettei tyhjennys mahdollisuuksia ole tarpeeksi.

Jurmo kun jäi matkalla väliin, jo noin kolmen tunnin merimatkan jälkeen alkoi kajostamaan tuttu punavalkoinen majakka horisontissa. Jess! Täällä taas!

Topi Kovanen olikin valmiiksi rannassa vastassa, joten matkatavarat mönkijän peräkärrylle ja suunta kohti Luotsimäkeä. Siellä olin majoittautuneena myös ensimmäisellä Utön matkalla, joten reitti ja majapaikka oli tuttuja entuudestaan. Tavarat sisälle ja kylän ainoaan kauppaan tekemään ruokaostoksia. Ilta alkoi jo hämärtään, joten ajattelin viettää kokkailun merkeissä ja tutustua samalla paremmin matkaseuralaiseeni, Torresin Migueliin. Miguel on vasta kymmenestä ikävuodestaan huolimatta erinomainen seuramies! Se ymmärtää, kuuntelee, ei väitä vastaan edes hulluimmista ideoistani, ei nalkuta sekä antaa sisäisen lämmön. Matkaseurana siis parasta a-ryhmää! Miguelin mielestä oli myös loistava aate lähteä vielä illalla ottamaan kuvia oikein piiitkillä suljinajoilla.

Seuraava aamukin koitti ja pitkien yöunien jälkeen oli aika lähteä tutustumaan ympäristöön ja kas kummaa, Utössä ei ollut tapahtunut paljoakaan muutoksia viime näkemän. Ainoastaan erään rantavajan seinään oli ilmestynyt lisää voiton merkkejä hirvittävistä halleista. Metsästyslupia annetaan tietääkseni aika niukasti harmaahylkeelle ja hyvä niin, koska viime vuoden seurannan mukaan kanta on jonkin verran taantunut aiemmasta. Olisiko syynä mahdollisesti edelliset jäättömät talvet. Halli kun mielummin synnyttää jäälautalle. Myös poikaskuolleisuus kasvaa huomattavasti, kun synnytys tapahtuu luodoilla. Mutta asiaan. Utössä ei ole ainuttakaan ammattikalastajaa, joiden saaliin menetyksen vuoksi hylkeitä pitäisi vähentää, eikä siellä varmasti kukaan elä hylkeenpyynnillä, niin hieman ihmetyttää nämä irvokkaat "voitonmerkit"

Pilvinen sää jatkui edelleen, vaikka illalla oli näyttänyt jo paremmalta. Jostain syystä myös tuuli oli kadoksissa ja kun lämpömittari näytti neljää pakkasta, edellisaamuna Helsingissä -17!, niin täysvarustuksessa tuli melkein kuuma. Tai sitten se johtui illanvietosta Miguelin kanssa...

Päivä sujui mukavasti kiviä ja jäitä kuvaillen, sekä nauttien luonnon rauhasta, merestä ja raikkaasta meri-ilmasta.

Retken päätteeksi ajattelin varata saunavuoron Merihotellilta, missä on tullut joka kerta käytyä vähintään kerran. Hieman olin ihmeissäni, kun ensimmäiseksi minulta kysyttiin, että kenen vieraana olen saarella. Kun sanoin majailevani Luotsimäellä, niin sanottiin, ettei saunavuoroja ole. Hämmästelin ääneen, että aina olen saunavuoron saanut, olin sitten asustanut Hannan vieraana tai heillä, eikä aiemmin ole edes kysytty asiaa. Tämä sai miehen sentään tarttumaan puhelimeen ja puhelinsoiton jälkeen vuoro myös minulle irtosi, mikä olisikin ollut ihme, koska saarella oli aika vähän vierailijoita vielä silloin. Harmi, jos pienellä saarella kilpailu matkailijoista alkaa käymään niin kiivaana, että menee tuohon suuntaan. Utö kuitenkin elää nykyään hyvin paljon turismista, mikä mahdollistaa taas ympärivuotisen asumisen saarella sekä kaupan ja koulun.

Illalla alkoi taas taivas repeilemään. Nyt oli aika lähteä kuvaamaan majakkaa pimeällä ja yrittää saada majakan valonsäteet myös mukaan kuvaan. Olin tuota jo aiemmin yrittänyt, mutta melko kehnoin tuloksin. Luontotuvassa olin nähnyt juuri aiemmin Kari Leon majakkakuvan, missä säteet näkyi todella selkeästi ja sainkin Karilta vielä puhelimessa viimeiset vinkit kuvauksiin, mutta silti onnistuin olla ottamatta niitä kuvia... Kiitos kuitenkin Karille neuvoista, joita avoimmesti jakeli. Ei kaikki luontokuvaajat olekkaan niin hiton kateita toisilleen!

Lauantai sujuiki jo aurinkoisissa merkeissä heti aamusta. Nautin edelleen raikkaasta meri-ilmasta kuvaillen. Missä sitä voisikaan paremmin irtautua arjen rutiineista, kuin täällä. Ei meteliä, eikä melskettä. Saaren ainoa autokin näytti olevan parkissa koko päivän. Heikko tuuli ja auringon paiste sai ilmankin tuntumaan lähes lämpimältä. Kertakaikkisen rentouttavaa!

Valitettavasti tuli myös kotiin lähdön aika eteen. Sunnuntai aamupäivä meni pakkaillessa ja majapaikkaa järkätessä lähtökuntoon. Perjantai-iltana saapuneet naapurit tiesivät kertoa, että koulun pihalla on havaittu sarvipöllö, joten kuvausreppuani raahatessa kohti lähtölaituria, poikkesin vielä sitä kautta. Siellähän Herra Pöllö nökötti aidantolpalla, ottaen päiväuniaan kaikessa rauhassa. Ja mä sain sentään reissun ainoat lintukuvat. Tai tuli sellaiset pakolliset pöllökuvat matkamuistoksi, kun halvatun korret osui suoraan pöllön naamalle, vaikka kuinka koitin kierrellä ja löytää sopivaa rakoa.

Pöllökin oli kuvattu, eikä auttanut muu, kuin lähteä astelemaan kohti laituria. Loma taas takana, mutta erittäin hyvä sellainen kuitenkin. Eiköhän tällä latauksella jaksa taas eteenpäin! Ja oikeastaan, tätä näin jälkikäteen kirjoitellessa, niin aloin jo suunnittelemaan, että pitäisiköhän käydä katsastamassa myös se Nötö... Mutta varmaa on se, Utöseen palataan vielä uudelleen.

Luontodokumentit

2009-11-26T00:12:00.002+02:00

Meikäläisen ei tule paljoa tv:tä tuijoteltua. Ei kiinnosta reality, murhapaikkojen tonkiminen tai ties jo kuinka monta kertaa nähdyt leffat. Lähes ainoastaan tälläiselle luontohippiäiselle kiinnostavia ohjelmia ovat luontodokumentit ja vastaavat muut dokumentit ja asiaohjelmat.

Vielä kun olen mieltynyt sukeltamiseen ja meren pinnanalainen elämä viehättää erityisesti, niin viime tiistai oli todella lupaava päivä tv-elämyksille. Ensin alkoi ykköseltä uusi sarja, Kiehtova maailma: Seitsemällä merellä. Odotukset olivat korkealla, sillä oli odotettavissa paljon vedenalaiskuvaa ja onhan sarja BBC:n tuottama. Ainakin ensimmäinen jakso, Kalifornian lahdelta oli aikamoinen pettymys ja tuskin tuohon parannusta paljoa ole odotettavissa, sillä sarjan formaatti ärsytti. Enimmäkseen ohjelmassa nähtiin sarjan päähenkilöitä, sekä heidän "suorituksiaan" Kaikki mitä tehtiin, oli ihmeellistä ja ainutlaatuista. Hienot visuaaliset vedenalaiskuvaukset olivat pieniä pätkiä ja informatiivinen anti melko olematon. Ehkä parempi nimi sarjalle olisi vaikka, Neljän sankarin päätähuimaavat seikkailut tai jotain...
Tuo ei ole valitettavasti ainoa esimerkki tämäntyyppisistä luontodokumenteista. Ilmeisesti tämä on jokin uusi buumi.

Mutta en aikonut lannistua! FST5:ltä alkoi melkein heti perään myös uusi sarja, Luonnon ehdoilla Skotlannissa. "Meribiologi ja sukeltaja Monty Halls ja hänen koiransa Reuben saapuvat Skotlannin länsirannikolle elääkseen puoli vuotta luonnon antimilla" kertoi telkun ohjelmatieto. Tuosta aiheesta ei mielestäni mitenkään voi tehdä huonoa sarjaa, vaikka hieman huolestuneena havaitsin, että tässäkin on tuotantoyhtiönä BBC...

Ensimmäisessä jaksossa urhea Meribiologimme Monty huristeli menemään maasturilla pitkin Skotlantia, seuranaan 10 päivää aiemmin hankittu koira. Luonnon antimilla eläminen tarkoittikin paikallisessa pubissa hengailua, merenelävät ostettiin kalastajalta ja nekin kävi mökillä valmistamassa pubin kokki. Mökin kunnosti kylästä hankittu työporukka ja toinen sakki rakensi aidan mökin ympärille, ettei saksanhirvet hypi silmille. Monty osti myös moottoriveneen, että pääsee pöristelemään merellä sekä osti kanoja, jotta voi myydä munia kyläläisille henkensä pitimiksi. Myös lampaita ja sikoja ostettiin, että saa veistellä nasusta herkullisia pekonisiivuja, kunhan nasu hieman kasvaa. Aina välillä Monty muistaa ihailla hienoa skotlantilaista auringonlaskua, kaiken uurastuksen välissä. Omatoimisesti Monty tekee sentään kasvimaan ja istuttaa salaatintaimet siihen, jotta voi sitten elellä omavaraisesti ja luonnon antimilla...

Alussa taisin todeta, että tv:stä tulee aika harvoja katseltavia ohjelmia nykyään. Tarkoitin tietenkin, että koko kapine on aivan turhanpäiväinen rumilus pilaamassa monen olohuoneen sisustusta, imee itseensä pölyä ja se hiton johtosotku siellä takana on aina tiellä siivotessa.

ÄLLiä kuvaamiseen

2009-11-25T23:10:00.003+02:00

Canonin EF 70-200mm f2.8 L IS USM antaa ensivaikutelman melko raskaasta ja uskottavasta optiikasta. Se on selkeästi tehty kovaan ammattikäyttöön, mitä ei enään tarvitse päivittää parempaan. Speksit antaa odottaa melko paljon ja sitä sietää myös toivoa sijoitettuun hintaan nähden. Kyseessä on kuitenkin polttoväliltään yksi "peruoptiikoista", minkä moni kuvaaja hankkii kuvausharrastuksen alkupäässä. Testiviikolle sattui melko umpiharmaata ja sateista säätä, joten luontokuvaaminen jäi pois ohjelmasta. Ei ehkä optiikan ominaisuuksien, vaan testaajan mukavuuden halun vuoksi. Yritin hankkiutua mahdollisimman haastaviin kuvausolosuhteisiin, jotta optiikasta saisi kaiken mahdollisen irti. Vermon raviradan loppusuora täytti mielestäni nämä olosuhteet eli hämärää ja kovaa vauhtia, 40-50km/h kohti syöksyvät hevoset täytti mielestäni haastavan kuvauspaikan ominaisuudet. Kävin myös testaamassa optiikkaa messuhallissa, vallitsevassa valossa. Jalustaa en käyttänyt lainkaan, koska ideana oli saada vakaajasta kaikki mahdollinen irti. Testirunkona toimi Canon 5D mkII.

Objektiivi vaikuttaa hyvin jämäkältä. Kaikenlainen muovisuus ja heppoisuus loistaa poissaolollaan. Ensimmäiset testaukset sisätiloissa tuntuvat lupaavilta. Tarkennus on erittäin nopea ja tarkka ja myös hyvin hiljainen, sekä toimii myös melko hämärissä olosuhteissa. Ensimmäiset koekuvat kertoo, että vakaalla otteella pystyy ottamaan terävää kuvaa 1/8 suljinajalla pisimmällä polttovälillä. Mitään moitittavaa en myös löydä kuvan laadusta millään aukolla tai polttovälillä. 200mm ja f/2.8 irroittaa kohteen hyvin taustasta ja bokeh on miellyttävää. On siis aika siirtyä testaamaan haastavampiin olosuhteisiin.

Vermon raviradan ystävällisen henkilökunnan avituksella pääsen kuvaamaan radan sisäpuolelle ja hakemaan mieluisan kuvauspaikan, eli ei mainoksia taustalle sekä ratavalaistukseen nähden vastavaloon. Näin saisi paremmin näkyviin hevosten hengitysten höyryn. Aivan radan viereen en päässyt kuvaamaan turvallisuussyistä, enkä myös voinut kuvata aivan maan rajasta, koska hevoset olisi saattanut säikkyä makaavaa kuvaajaa. Pannaaminen sujuukin helpommin seisten, joten se ei ollut ongelma.

Kuvauksissa ei ongelmia esiinny. Tarkennus toimii edelleen nöyrästi, vaikka valoa ei paljoa ole, kohteet liikkuu hyvin nopeasti ja suoraan kohti. Kuvaan sarjaa kameran AI servo asetuksella, sekä yritän ottaa sekä teräviä kuvia, että kuvia, missä liike näkyy mahdollisimman paljon. Kuvauspaikalla kaikki näyttää hyvältä, mutta tietenkin lopullisen tuloksen näkee vasta tietokoneen ruudulta.

Yleensä hämärissä olosuhteissa otetuissa kuvissa joutuu rankasti pettymään. Mikä on kuvatessa näyttänyt todella hyvältä, niin lopputulos on ollutkin jotain aivan muuta. Nyt kuvat oli melko pitkälle sitä, mitä olin hakenutkin. Liike oli taltioitunut erittäin hyvin pysäytettyyn kuvaan ja myös tarvittaessa liikkeen saa pysähtymään, mikä on tässä tapauksessa myös rungon ansiota korkeilla herkkyysarvoilla. Osassa kuvista tarkennus oli hieman takana varsinkin niissä kuvissa, missä hevoset tulivat lähes suoraan kohti, joten ihan moitteetta ei optiikan tarkennus päässyt, mutta hämäryyden huomioon ottaen niin eipä arvosanaksi voi kiitettävää huonompaa antaa.

Kaikenkaikkiaan alkuvaikutelma Canonin zoomista pysyy samana koko testin ajan. Ammattimaisuus ja jämäkkyys on sitä luokkaa, että sitä kelpaa ulkoiluttaa tuulessa ja tuiskussa. Tarkennus toimii kuin junan vessa, eikä kuvan laadussa ole moitittavaa, on sitten vastavaloa tai pimeää. Kuvaaja, joka painaa laukaisijaa, on edelleen hyvien kuvien tuottaja, mutta varsinkin haastavammissa olosuhteissa on myös välineistä apua. Siinä Canonin EF 70-200mm f2.8 L IS USM optiikka tekee tehtävänsä, ken siihen on valmis sijoittaaman. Rajalan päivän hinta näyttäisi olevan 2056 euroa.

Kiitos rohkeasta päätöksestä!

2009-11-05T19:35:00.002+02:00

Hallitus sitten painoi vihreää valoa Itämeren kaasuputkelle. Asiastahan ei ole paljoa puhuttu, mutta kaikki kommentit, mitä on viime aikoina on kuultu, antoikin ymmärtää jotain tälläistä päätöstä.

En olisi kuitenkaan heti uskonut, että vihreiden ollessa mukana hallituksessa, niin näin kakistelematta nieltiin Nord Streamin ympäristöselvitys. Ympäristökysymyshän tämä oli, ainakin kaikki niin vakuutteli. Edellisten eduskuntavaalien alla oli erittäin muodikasta olla Itämerestä ja ilmaston lämpiämisestä hyvin huolissaan. Vaalipuheita kuunnellessa vaikutti, että kaikki ehdokkaat kuuluvat ilmeisesti vihreisiin.

Missä mahtoivat olla nyt nämä Itämeren suuret ystävät? Ainoa peruste, millä olisin tuon päätöksen ymmärtänyt olisi ollut, että Venäjä olisi sitoutunut noudattamaan Helcomin suosituksia, sekä esim. nopealla aikavälillä puhdistamaan mereen laskettavat jätevedet. Kuitenkin niin huomattavat seikat Itämeren kannalta, että ne olisi varmasti kompensoineet kaasuputken rakentamisesta aiheutuneet haitat.

Kuvan ryhmässä vasemmalla näkyy myös median edustajia. Outo hiljaisuus on vallinnut myös tiedotusvälineissä. Lehdistöä tuntuu kiinnostavan enemmän puida BB-Martan ja BB-Pertin kiihkeää suhdetta. Ylen ajankohtaisohjelmat ovat myös tuntuneet täysin unohtaneen koko kaasuputken rakentamisen.

Erityiskiitos pitää antaa Elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle! Välillä hänen lausuntoja kuunnellessa ei oikein tiennyt, onko kyseessä tosiaan ministeri vai oliko Pekkarinen astunut Paavo Lipposen kenkiin kaasuputkilobbariksi. Erityisesti Pekkarista tuntui riepovan ajatus siitä, että Venäjältä voitaisiin myös vaatia jotain vastapainoksi luvalle. Hänen mielestään Nord Streamilla ja Venäjän valtiolla ei ole mitään tekemistä keskenään, eikä vaatimuksia voi/saa esittää! Venäjän valtion omistama Gazprom kuitenkin omistaa tuosta yhtiöstä huomattavan osan ja miksi ihmeessä Pääministeri Putin niin kovasti painosti Suomea antamaan rakennusluvan putkelle, jos ei Venäjän valtio mitenkään liittynyt asiaan.

Mutta loistava päätös on saatu aikaiseksi. Iso susi varmasti hykertelee. Ja varmasti naurahdellen ihmettelee lampaiden kaupantekotaitoja.

Saarenmaa

2009-10-06T21:16:00.001+03:00

Tuli tutustuttua Itämeren rannikkoon taas hieman eri näkökulmasta. Vietin viikon Saarenmaalla, Üüemöisan kartanon ratsumestarin talossa oli majapaikka ja tuolta käsin koitin saada käsitystä saaresta. Joka on isompi kuin ikinä kuvittelinkaan! Jostain on syöpynyt mieleeni fillariretket Saarenmaalla, mutta pahimmillaan, kun kiertelin saarta, kertyi päivässä auton matkamittariin 330 kilometriä. Melko iso on, jos aikoo pyörällä tutustua kaikkeen, mitä saarella löytyy.

Matka alkoi Helsingistä Viking XPRS aluksella, joka vei auton ja matkustajat kahdessa ja puolessa tunnissa Tallinnaan. Satamasta oli hyvin helppo suunnata autolla nelostielle kohti Pärnua, poikkeaminen siitä ysi-tielle kohti Haapsalua ja Haapsaluntieltä vielä yksi käännös 10-tielle kohti Virtsua.
Siellä tie päättyi satamaan ja hieman ennen satamaan ajoa oikealla puolella näkyi pieni rakennus, missä myytiin lippuja Muhuun menevälle autolautalle. Melko paljon kulki autoja ja väkeä vielä syyskuussa tuolla välillä, joten lomakaudella on varmasti hyväksi varata paikka etukäteen tuolta alukselta. Muhun saari on melko pieni ja sen läpi ajaa hetkessä. Saarenmaalle pääsee jo ilman laivayhteyksiä Muhusta, kun saarten väliin on rakennettu tie kapealle kannakselle.

Saarenmaa on kuin paluu 50-luvulle Suomessa. Ja oikeastaan ihan hyvällä tavalla. Ainoa paikka saarella, missä ilmeisesti tapahtuu yhtään mitään, on pääkaupunki Kuressaare. Muut kylät on melkoisen pieniä, muutamien talojen keskeltä löytyy kauppa tai parhaimmillaan pankki, huoltoasema ja posti.

Itse majapaikka oli jo melkoisen eksoottinen kokemus. 1700-luvun kartanon pihapiiri olkikattoisine rakennuksineen, kissat ja koirat, jotka kuului luontaisetuna majoitukseen. Itse talo puuhelloineen ja hirsiseinineen. Kaikki tuo loi outoa mieltymystä paikkaan. Jos ei huomioida melko askeettista suihku/huusi viritystä, niin täydellinen mun makuun!

Mummo kutoo sukkaa pirtin hämärässä eli matkaseurani äiti.

Hienoja luontokohteita saarelta löytyi paljon, vaikka en ehtinyt matkalla tutustua edes Vilsandin kansallispuistoon. Ninasen jyrkänteet teki vaikutuksen ja Estonian muistomerkki jyrkänteen laidalla.

Pienen matkan päässä Ninasesta oleva Pangan jyrkänne oli suurempi seinämä, parhaimmillaan reilu 21 metriä suoraa pudotusta. Molemmilla jyrkänteillä sai katsoa melko tarkkaan, minne jalkansa laittoi. Varsinkin, kun piti tietenkin päästä mahdollisimman lähelle reunaa kuvia ottamaan. Pangassa pääsi myös jyrkänteeltä alas, kun lähti kävelemään itään sen reunaa.

Saarenmaan rannikko oli aivan toisenlaista, kuin Suomessa. Jyrkänteet sijaitsi tällä yhdellä kohtaa, mutta muuten rannat oli todella matalia, kaislikkoisia ja isoja nummimaisia rantaniittyjä oli kaikkialla. Suomen rannoilta tuttuja laakeita kalliomaisemia ja luotoja ei tuolta löytynyt lainkaan.

Tuolta pohjoisesta matka jatkui kohti saaren eteläisintä kärkeä ja Sörven majakkaa. Matkalla piti tietysti käydä "ihailemassa" neuvostoaikaisia muistomerkkejä. Tämän pömpöösin tekstin tulkitsin hyvin vapaasti omasta hatusta temmaten, Saarenmaan vapauttajille 1941-1945, ylistys, ylistys...:)

Sörvessä kaikki osui kohdalleen. En tiennyt paikasta oikeastaan mitään muuta kuin, että siellä on majakka. Ympäristö oli varsinainen valokuvaajan unelma eli kaikki oli hiton huonossa kunnossa. Kun siihen yhdistetään vallinnut sää, raskaat tummat pilvet taivaalla, väleistä hieman valoa pilkahdellen, eipä olisi voinut oikein parempaa toivoa.

Paljon jäi mielenkiintoisia kohteita vielä näkemättä, joten hyvinkin mahdollista, että uudelleen tuonne tulee lähdettyä. Saarenmaasta jäi todella miellyttävä ja turvallinen vaikutelma, mutta tietenkin matkaan pitää jotain aina sattuakkin. Paluumatka Tallinnaan sujui mukavasti ja hetki jäi käytettäväksi ennen laivaan ajoa, joten vielä sataman liepeillä olevaan ostoskeskukseen shoppailemaan. Vartti poissa autolta ja takaisin tullessa ihmettelyä, kun avain ei mene millään oven lukkoon. Lukko oli yritetty tällä välin yritetty murtaa, mutta jostain ihmeen syystä vanhan Suzukin lukko ei ollut suostunut avautumaan vai oliko joku tullut pitkäkyntistä häiritsemään kesken kaiken. Hieman kylmäsi ajatus onnistumisesta, sillä autossahan oli tietysti kaiken reissukaman lisäksi kuvauskalusto, pari digirunkoa, objektiivit, läppäri, jalusta... Mutta onnellinen loppu tuli tällekkin reissulle, kun säikähdyksellä pääsi. Ja olihan tuo melko opettavainen tarina, tuskin pääsee toistumaan.

Ja mikä on hyvä huomata Viron matkalla, vaikka puhe nopeasti kuulostaa kotoisan tutulta, niin aina ei sanat tarkoita aivan samaa. Tässä risteyksessä Kuressaaressa jäin hetkeksi miettimään, minne olinkaan menossa...

Luonnon helmassa

2009-08-29T11:43:00.005+03:00

Pekka Tarvainen pyysi minua mukaan videoprojektiinsa tehdä pienimuotoinen luontodokumentti. Vietimme ensin kolme päivää Tammisaaren kansallispuiston vesillä, sekä elokuussa vielä toiset kolme päivää Hangon länsipuolen saaristossa. Asiaa tuohon tuli saaristosta, valokuvauksesta, sukeltamisesta sekä Itämeren suojelusta.

Video on kahdessa osassa, koska youtubeen ei pysty lataamaan yli kymmenen minuutin pätkiä. Näyttää rajautuvan osa kuvasta pois täällä blogin puolella, mutta tubesta voi käydä katsomassa hieman isommasta ruudusta kokonaista kuvaa.

Luonnon helmassa - osa1

Luonnon helmassa - osa2

Saaristomerellä

2009-08-16T01:23:00.000+03:00

Kesä alkaa taas olemaan loppupuoliskolla ja blogiin on tullut kirjoiteltua kesän myötä hyvin vähän Retkiä saaristoon on tullut tehtyä useampikin kumiveneellä, mikä onkin osoittautunut mainioksi kulkupeliksi. Melko nopeasti saa ajokuntoon, helppo ottaa mukaan(kun vain on tilava auto), turvallinen ja melko mainio kuvausalusta. Tarkoitan matalia laitoja, minkä ansiosta saa matalia kuvakulmia sekä kameralle saa hyvin tukea pehmeästä laidasta, kun makailee rähmällään pohjalla.

Saaristomeren kansallispuistoon suunnattiin retki pian juhannuksen jälkeen. Reissussa oltiin kolme päivää, matkaseurana oli avovaimo Tiia ja valitettavasti matkasta tuli myös meidän viimeinen yhteinen lomareissu. Matka aloitettiin ajamalla autolla Kasnäsiin, Högsåran lossirantan. Siellä laitettiin kumivene kasaan ja pakattiin kumppari matkakuntoon. Nelimetrinen vene alkaa käymään yllättävän pieneksi, kun sinne lastaa kolmen päivän tarvikkeet, eikä mulla ollut edes sukelluskamoja mukana. Ilma oli kaunis ja tuulet suotuisat, kun käännettiin veneen kokka kohti lounasta ja kun olimme melko myöhään liikkeellä, niin ajettiin suoraan yöpymispaikaksi valittua Yxskärin saarta, minne matka kesti noin tunnin.

Yxskär on yksi kansallispuiston retkeilysaarista, minne on lupa majoittua. Sieltä löytyy myös tulentekopaikka, polttopuita ja puu-cee. Saarella oli vastassa yllättävän monta purjevenettä ja muutama pienempikin paatti, mutta onhan siinä aika mainio suojaisa ankkurointipaikka myös isommille veneille. Sekaan kuitenkin mahduttiin ja löydettiin ihan kohtuullinen teltanpaikkakin vielä. Enempää ei oikein jaksanutkaan ensimmäiselle päivälle, kun pikaiset grillaukset, muutama valokuva rannasta ja telttaan nukkumaan.

Seuraava aamu valkeni hieman turhankin varhain. Ehkä sitä ei oudoksestaan saanut kunnolla teltassa nukutuksi, mutta silmät rävähti auki neljältä, eikä sitä auttanut muuta, kun napata kamera kantoon ja lähteä tutustumaan saareen. Johan sitä aurinkokin oli jo melko korkealla!

Yllättävästi aamulla alkoi kuitenkin pilvistymään ja keli muuttui tihkusateiseksi. Päätimme venyttää matkaa Borstön saarelle hieman myöhemmäksi ja odottelu kävikin mukavasti teltassa nukkuen. Seuraavan kerran, kun tajunta palasi lähempänä puolta päivää, oli keli taas muuttunut kirkkaammaksi. Pieni retkilounas ääntä kohden ja matka Borstölle alkoi mukavan sään vallitessa.

Borstö on hyvin idyllinen asuttu saari. Ylhäältä kallioilta avautui kauniit näköalat, luontopolun varrelta kaikkea mielenkiintoista nähtävää sekä pienen pieni paikallismuseo, missä mukava paikallisopas kertoi saaren elämästä ja esitteli saareen liittyviä esineistöä vuosien varrelta. Borstössä ei kannata missata saaren mielenkiintoisinta nähtävyyttä, kalliolle nostettua vanhan ruotsalaisen sotalaivan keulakuvahahmoa, Borstögummania.

Saarella ollessamme alkoi jälleen vettä tihuttaa ja myös tuuli alkoi yltymään, joten tuli aika sanoa sille hyvästit ja lähteä takaisin kohti Yxskäriä. Hetken ajettuamme, keli senkuin huononi, tuuli yltyi ja aallokko kävi yhä isommaksi. Taivaanrannalla näkyvä musta pilviverho kertoikin syyn. Ukkosrintama kulki alueen ohitse ja sai paluumatkasta varsin kostean. Vauhtia ei huvittanut paljoa pitää, koska matkanteko oli muutenkin märkää, koska aallot pärskähteli matalan laidan yli. Melko myllerrystä oli meno ja kävi sitä ihmettelemässä myös meripelastusseuran alus ihan läheltä. Ihmettelivät varmaan, kuka hiton hullu ajelee pienellä kumiveneellä tuollaisessa kelissä, mutta jatkoivat sitten matkaa, kun huomasivat ettei meillä mitään hätää ollut.

Päästiinhän sitä vihdoin takaisin Yxskärille. Veneet oli vähentyneet saarella yhteen ainoaan purjeveneeseen ja sen väki tuli ihmettelemään meidän rantautumista saarelle. Kyselivät, olimmeko tosiaan liikkellä tuolla pienellä kumivenellä... Ilta sujui varusteita kuivatellessa ja pieni patikkaretki suoritettiin myös iltagrillaamisien jälkeen.

Vaihdoimme myös teltan paikkaa hieman tasaisemmalle maalle, mutta totesimme samalla, että vaikka paikka vaikutti paremmalta niin myös kyyt viihtyivät todella hyvin samassa ympäristössä. Aina kun teltasta lähti, tuli tarkistettua, ettei saappaissa ollut ylimääräisiä asukkaita. Yxskärissä näki saariston monimuotoisuutta parhaimmillaan. Sieltä löytyy entinen umpeenkasvanut järvi, joka aikoinaan on ollut merta. Sekä myös flada, maankohoamisen myötä samaan lopputulokseen päätyvä pieni lahdenpoukama. Saarella oli myös lampaita laiduntamassa, koska aluetta oltiin kunnostamassa metsähallituksen toimesta entiseen malliinsa.

Seuraavana päivänä oli aika hiljalleen suunnata kohti Kasnäsiä. Päivä alkoikin upeana ja tyynenä. Lähdimme hieman eri reittiä paluumatkalle ja löysimme hienon "oman" hiekkarannan, minne jäimmekin paistattelemaan päivää, grillailemaan, uimaan, kuvaamaan ja kaikkea mahdollista mukavaa touhuamaan. Upea pikku saari, eikä muita ihmisiä mailla halmeilla, siis saaristoa parhaimmillaan!

Tuolta pikku paratiisista kun maltoimme lähteä, suunnattiin veneen keula kohti Vänöä. Vaikka yleensä hehkutankin useita paikkoja saaristosta, niin Vänön kohdalla siihen ei ole mitään syytä. Hieman huonokuntoista kaikki paikat vierasvenesatamasta lähtien. Joka nurkan takana ihme romuläjiä. Sellaisesta kauniista saaristoidyllistä, mihin olen monessa paikassa tottunut, ei ollut tietoakaan. Saaren visiitti jäi melko lyhyeksi ja oli aika suorittaa viimeinen etappi.

Loppumatka olikin suoraa ajoa lähtösatamaan ilman kommelluksia. Iho oli päivän paahteesta punehtunut, merellä se tapahtuu joka kerta aivan yllättäen! :-) Upeat kolme päivää upeassa saaristossa oli tältä kertaa ohi. Hieno kokemus oli tämäkin reissu, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Onneksi sinne pääsee taas uudelleen!

Museoiden yö - Tamminiemi

2009-06-10T00:10:00.008+03:00

Aikaa on päässyt jo tovi vierähtämään, mutta tietenkin on kirjoitettava ensimmäisen näyttelyni avajaistilaisuudesta. Museoiden yötä vietettiin Tamminiemessä 16.05 ja samalla siis näyttelyni avajaisia. Väkeäkin oli paikalle kertynyt ihan mukavasti myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Ainakin itse koin, että tilaisuudesta aisti leppoisan ja lämminhenkisen tunnelman, eikä edes oma pieni perhosia mahanpohjassa-fiilis liikaa haitannut. :-) Oli myös mukavaa, että keskustelua syntyi kuvista ja kuvaamisesta. Oli myös oikein mukavaa päästä kertomaan kuvista ja tarinoida niiden taustoista, sekä omista intresseistä kuvata juuri Itämeren maisemia. Toivottavasti myös kaikki paikalla olevat kokivat samankaltaisia tuntemuksia!

Iso kiitos kaikille, jotka jaksoitte saapua paikalle lauantai-iltana puolelta öin. Iso kiitos Tiialle, joka auttoi monella tavoin näyttelyn järjestelyissä ja iso kiitos Arlalle, joka mahdollisti koko näyttelyn!

Näkösyvyys Itämerellä

2009-06-07T10:25:00.005+03:00

Sukelluskausi on jatkunut jo toista kuukautta tänä vuonna. Huono näkyvyys on vaivannut lähes kaikkia sukelluksia, vaikka kohteet olen valinnut melko ulkomereltä. Kovasti ei ole valoa näköpiirissä eikä pohjassa. Kuvistakin voi jokainen tehdä omat johtopäätelmät rannikkovesien kunnosta. Ylempi kuva on otettu ulkomereltä Utöstä, alempi Inkoon edustalta Haraholm saaren lähettyviltä. Töitä on vielä paljon tehtävä ihan omien päästöjen ja valumien kanssa, jotta saataisiin rannikon rehevöityminen kuriin.

Päiväkirjamerkintöjä tämän vuoden sukelluksilta,
3.5.09 Bromarv, Sandvik näkyvyys 3 metriä. (Tuttu paikka viime kesältä useaan otteeseen. Kertaakaan ei ole näkyvyys ollut näin kehno.)
10.5.09 Helsinki, Uutela 1-3 metriä
17.5.09 Kopparnäs, Inkoo 2-4 metriä
23.5.09 Utö, Korppoo 15 metriä!!!
31.5.09 Brandöhasun, Inkoo 3-4 metriä
31.5.09 Haraholm, Inkoo 1-2 metriä

Kaikki sukellukset on tehty melko aurinkoisella kelillä ja mahdollisimman tuulensuojaisissa olosuhteissa, joten nuo näkösyvyydet ovat varmasti maksimiarvoja noilta paikoilta.
Jatkan tietojen päivittämistä blogiini ja yritän käydä samoilla paikoilla myös tulevaisuudessa, niin voi hieman seurata, mihin suuntaan ollaan menossa. Ei tämä ihan tieteellistä ole, mutta jotain sinne päin!

Kiintopiste - Itämeren äärellä

2009-05-05T19:11:00.004+03:00

Olen 43-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja. Olen harrastanut reilut kymmenen vuotta luontokuvausta. 90-luvun lopulla innostuin valokuvauksesta ja kävin useita kuvauskursseja. Olen myös osallistunut aktiivisesti kameraseuratoimintaan. Olen ollut perustamassa kotiseutuni Kangasalan kameraseuraa vuosituhannen vaihteessa. Kuviani on ollut mukana muutamissa kameraseurojen omissa näyttelyissä ja ensimmäiset kilpailuvoitot ovat myös tulleet seurojen omissa kilpailuissa.

Kiintopiste - Itämeren äärellä on ensimmäinen henkilökohtainen valokuvanäyttelyni. Näyttelyssäkin mukana olevalla "Valon pilkahdus" -kuvalla voitin Turun Sanomien 2008 järjestämän valtakunnallisen Itämeri, meidän meri -kilpailun. Voittoisa kuva otettiin Suomenlinnassa kesällä 2006. Vastavalossa kuvattu ranta näyttää kohtalokkaalta - vaaran tuntu viestittää katsojalle, että Itämeri voi huonosti, vaikka se on helppo unohtaa kauniina kesäpäivänä. Toivoa kuitenkin on vielä, ja aurinko pilkottaa pilvien takaa.

Kuvatessani pyrin luovaan sommitteluun pelkän luonnon dokumentoinnin sijaan. Rakennan kuvani pienistä elementeistä, pyrkimyksenäni luoda vähäeleisiä sommitelmia. Tärkeä elementti kuvissani on luonnollisesti valo, joka vaihtelee luonnossa loputtomasti sääolosuhteiden sekä vuoden ja vuorokauden aikojen mukaan. Siksi voin esimerkiksi mennä kuvaamaan yhä uudelleen kotikaupunginosani Lauttasaaren rannoille ja löytää aina jotain uutta. Ajan salliessa suuntaan Helsingistä länteen, vaikkapa Porkkalaan, Hankoon tai Saaristomerelle.

Meri ja saaristo merkitsevät minulle kuvauskohteiden lisäksi pakopaikkaa arjen kiireiltä. Tätä tunnetta yritän välittää myös kuvissani. Toivon, että kuvani saavat mahdollisimman monet huomaamaan, miten upea meri meillä suomalaisilla on. Sen pelastamisen eteen kannattaa tehdä töitä.

Valokuvanäyttelyni Kiintopiste - Itämeren äärellä avautuu huomenna 6.5. Tamminiemessä, Urho Kekkosen museon Café Adjutantissa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se sijaitsee osoitteessa Seurasaarentie 15, Helsinki. Avoinna 15.5. asti ke-su klo 11-17 ja 16.5.-31.8. päivittäin klo 11-17.

Suuri ja mahtava Itämeren uhka

2009-04-27T21:39:00.007+03:00

Kaikkia Itämeren rantavaltioita voi osoitella sormella meidän meremme pilaamisesta, eikä oman rannikkomme rehevöitymisestä kannata muita syytellä. Koska Nord Streamin ja Venäjän väkisin haluama kaasuputki Itämeren halki on edelleen ajankohtainen tai oikeastaan ajankohtaisempi kuin kertaakaan aiemmin, enpä malta olla kirjoittamatta aiheesta vielä lisää.

Nord Streamin ympäristöselvitys on edelleen kovin ympäripyöreä ja perustuu olettamuksiin. Miten voi olla mahdollista, että pohjan kaivaminen, räjäytystyöt ja maantäytöt vaikuttavat vain hetkellisesti veden laatuun? Operaatio on niin mittava, että kaikki ne ympäristömyrkyt, typpi ja fosfori mitkä saadaan liikkeelle kaasuputken pohjustamiseksi tulee varmasti vaikuttamaan pitkään. Johan se on koettu, mitä tuhoja dioksiini tekee ravintoketjun huipulla. Ei se dioksiini ole mihinkään sieltä merestä hävinnyt, vaan laskeutunut sedimenttiin ja odottaa siellä pöyhijäänsä. Myös typen ja fosforin sekoittuminen tulee ruokkimaan sinileväkukintoja, eikä kesän puurot tuosta ainakaan vähene.

Kaasuputki ei tosin ole ainoa uhka, mikä Itämerta uhkaa idästä. Yleisestä piittaamattomuudesta viime aikoina on osoituksena Helcomin päätöslausuman laivojen septisäiliöiden tyhjennyksen kieltämiseksi torpedointi viime metreillä.

Krasnyj borin kemikaalien hautausmaa on todellinen aikapommi. Avovesialtaisiin on kuljetettu yli 800 ooo tonnia ympäristömyrkkyjä ja lisää kertyy 30-40 000 tonnia vuodessa lisää. Altaan täydyttyä se peitellään savella. Mikään ei estä sadeveden pääsyä täyttetyihin altaisiin ja vain savinen maaperä toimii esteenä, ettei kemikaalit pääse pohjavesiin. Myös tästä on tehty venäläinen ympäristöselvitys, eikä lähiseudun asukkaille ole kaatopaikasta mitään vaaraa...

Yhä kiihtyvät öljy- sekä uraanijätteen kuljetukset saattaa aiheuttaa katastrofin milloin vaan. Valitettavasti tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Jos kaasuputki kuitenkin jostain syystä rakennetaan, ei pidä unohtaa, miten herkästi Venäjällä on tapana "puolustaa" omia etujaan. Heppoisin perustein on perusteltua lähettää sotalaivasto paikalle turvaamaan maan etuja ja omaisuutta. Ei ihme ettei Viro missään nimessä halunnut putkea omille vesilleen.

Vaikka päätöksen teko kaasuputken rakentamisesta on juuri käsillä, meillä ollaan oudon hiljaa asiasta. Niin poliitikot kuin media tuntuu unohtaneen asian. Ei voi kuin toivoa, että päättäjillä olisi tällä kertaa riittävästi selkärankaa vastustaa putken rakentamista. Kekkosen aikaan oli syytä varoa isoa naapuria, mutta nykyään turhaan hyssyttelyyn ei ole mitään syytä.

Utössä jälleen

2009-03-28T15:09:00.008+02:00

Toinen kuvausretki ulkosaarille tuli tehtyä 20.-23.3. Alunperin haaveena oli päästä kuvaamaan lumista saaristoa, mutta työkiireet siirsi matkan niin myöhäiseksi, ettei lumesta paljoa ollut tietoa. Tosin heti seuraavana päivänä kun olin palannut saarelta, siellä satoi 38 senttiä lunta vuorokauden aikana! No, toisella kertaa sitten...

Perjantaina yhteysalus lähtikin vasta kuuden jälkeen illalla, joten nyt ei tarvinnut ihailla maisemia kuin ihan alkumatkasta. Onneksi Eivorin ravintolassa oli erittäin maukasta Jägermeisteriä, niin matka sujui rattoisasti! Ja ainahan tuolta löytyy samanhenkistä juttukaveria, ettei tarvitse yksin murjottaa. Lintukuvaajia ja bongareita tais olla suurin osa matkustajista, jos ei saaren asukkaita lasketa.

Kuvauskelit ei tällä kertaa niin suosineet. Aurinko porotti taivaan täydeltä koko lauantain ja myös sunnuntai alkoi samoissa merkeissä. Kylmä pohjoistuuli piti huolen, ettei tullut kamerakalustoa kanniskellessa liian kova hiki... Jägerin maku tuntui vielä suussa, mutta siitähän voi syyttää vain itseään.

Ensimmäisellä reissulla tuli kuvattua paljon kylää ja yleisilmettä. Nyt oli ideana löytää hieman tiukempia yksityiskohtia. Uuden kameran ja fisuoptiikan kanssa oli hauska leikkiä päivällä, kun ei keli muuten oikein kuvaukseen kelvannut. Suunnittelin samalla seuraavan aamun kuvauskohteita valmiiksi, että pystyin hyödyntämään aamun valojen lyhyen hetken mahdollisimman tehokkaasti. Muuttolinnutkin oli hieman hukassa, siitä piti navakka pohjoistuuli huolen. Vuoden ensimmäiset tyllit ja töyhtöhyypät tuli kuitenkin bongattua.

Pääsin myös tutustumaan majakkaan. Hanna Kovanen kertoili myös muuten saaren historiasta sekä kuuluisimmista hylyistä Utön vesillä. Pienellä saarella on mielenkiintoinen ja rikas historiikki! Yövyin tällä kertaa Merihotellin puolella, joten saunamatkakin oli mukavan lyhyt. Tällä kertaa illan viihdykkeeksi vain kipakat löylyt ja pari saunaolutta. Kello herättämään puoli kuudelta ja punkkaan!

Olisi pitänyt hieman paremmin selvittää aamuauringon nousu. Jo herätessä yllätyin, miten valoisaa oli. Aamukahvien jälkeen ehdin kuudeksi ulos ja ihan hyvin ehdin vielä kuvaamaan. Aurinko nousi vasta puolen tunnin päästä ja edellispäivän suunnittelutyöstä oli hyötynsä. Tuossa aamun aikana tuli kuvattua varmaan yhtä paljon kuin edellispäivänä yhteensä.

Lähtö koitti jo 11.15 ja oli aika jättää hyvästit Utölle. Stressi ja kiire oli teillä tietämättömillä parin päivän ajan. Vain tuulen huminaa, upeita maisemia ja raikasta meri-ilmaa. Vielä laiturilla jaksoin ihmetellä vettä. Yhteysaluksen laiturin vieressä oli syvyyttä kuitenkin useita metrejä, mutta siitä huolimatta pohja näkyi aivan selkeästi. Vielä pari kuukautta ja tänne palataan sukellusvälineiden kanssa...

Uusi kalusto vedenalaiskuvaukseen

2009-03-28T13:36:00.009+02:00

Yhden kauden jälkeen pahasti puraisemaan päässyt va-kuvauskärpänen pitää saada tyydytettyä myös ensi kesänä ja aiemmin olin jo päättänyt, että jos oikein innostun asiasta, niin järkkäri on saatava pinnan alle! Eka kausi opetti sen verran, että Itämeren melko heikossa näkyvyydessä mahdollisimman laajakulmainen kalusto toimii parhaiten eli mahdollisimman lähelle kohdetta ja mahdollisimman vähän vettä väliin. Tarkoitus oli myös päivittää kerralla sellainen kalusto, ettei huomenna tee mieli vaihtaa kamoja. Ainakin digirunkojen hinnat tulee niin vauhdikkaasti alas uusien mallien myötä, että ei ainakaan mulla ole varaa vaihtaa kameraa vuosittain. Nykyään tulee kuvattua pääasiassa maisemakuvia, joten isokennoinen runko tuntui itsestäänselvyydeltä palvellen mainiosti molempia kohteita.

Päädyin hankkimaan Canonin 5D mkII rungon vielä parin muunkin seikan johdosta. Veden alla kun ei liikaa valoa ole, niin tällä hetkellä markkinoiden kovimmat käyttökelpoiset iso-herkkyyslukemat tulee olemaan kovaa valuuttaa kesällä hieman hämärimmissäkin olosuhteissa. Myös videointi mahdollisuus tuntui mielenkiintoiselta, joten ensi kesänä olisi odotettavissa myös UW-videota. Julkaisukelpoisuudesta en tiedä mitään, koska pitäis jossain välissä varmaan opetella myös editoimaan...

Ensikokemukset rungosta on lähes pelkästään positiiviset. Ainoa yllätys on kuvatiedostojen koko. Tietenkin olisi pitänyt heti tajuta, että 21 megapikselisen kameran kuvat on ISOJA! Ensimmäisellä kuvausreissulla Utöseen oli pakko kaivella vanhat 512 kortitkin esiin, kun 8 gigan kortti tuli hetkessä täyteen. Pystyyhän kameralla ottamaan myös pienempää raw-kuvaa, mutta kun on tuollaiseen runkoon sijoittanut, niin ei vain huvita alkaa pienentään kuvia... Onneksi tietokone on melko tuore ja tehokas, sillä kuvien käsittely vanhemmalla koneella on aivan varmasti silkkaa tuskaa.

Toistaiseksi ainoaksi optiikaksi vedenalaiskuvaukseen tulee Sigman 15mm/2.8 diagonal fisheye. Tuosta laajemmaksi on kuvaa melko vaikeaa saada, jos ei oteta huomioon aitoja panoraamakameroita. Kuvakulma tuolla yhdistelmällä 180 astetta, joten saa ihan oikeasti katsoa, missä käsiään pitää kuvatessa, jos ei halua niitä kuvaan mukaan. Myös erittäin lyhyt tarkennusetäisyys on hyvä seikka, eikä kohteen tarvitse olla kuin puolentoista sentin päässä kotelosta, kun sen saa tarkaksi. Varo vaan ahven, joka tulit naputtelemaan kamerakoteloa viime kesänä. Ensi kerralla otan susta kuvan! Vaikka optiikka kuinka on diagonal fisheye, niin hirmuiset vääristymät se aiheuttaa, kun hieman kallistaa kameraa, mutta luulen ettei se niin haittaa tuolla vedenalaiskuvaamisessa. Tuosta voin kirjoitella lisää jahka tositoimiin päästään!

Tammikuun alkupuolella sai Ikelite jo kyseiseen kameraan kotelon valmiiksi. Siis paljon aiemmin, kun Canon pystyi runkoja toimittamaan kaikille halukkaille! :) Laitoin heti kotelon tilaukseen lontoolaisesta Cameras Underwaterista, mistä saa hyvää palvelua ihan silkalla suomenkielellä Jussi Hokkaselta. Samalla tietysti tilaukseen myös Sigmaan sopiva port ja dome. Domesta joutuu poistamaan sen alkuperäisen vastavalosuojan tuon optiikan kanssa. Paketti saapuikin jo helmikuun puolella, hieman ennen, kuin sain rungon hommattua.

Käyttökokemusta ei kotelosta oikeassa elementissään vielä ole, mutta muuten vaikuttaa hyvältä. Kaikki oleelliset napit on vivuilla tuotu sormien ulottuville, jotta ei kuvatessa tarvitse irroittaa otetta kahvoista. Aivan joka ikistä nappia ei varmasti kuvatessa tarvitse, eikä kuvia tule vedenalla selailtua, niin kotelon yksinkertaistamiseksi olisi voinut huoletta Ikelite jättää muutaman painikkeen pois. Nyt on hyvää aikaa treenata painikkeiden sijaintia omassa olohuoneessa, ettei tarvitse räpeltää sitten, kun on mahdollisuus kuvata.

Kommentoin lisää asiasta, kunhan käyttökokemusta karttuu.
Jos talvi tästä suostuu helpottamaan.

Pinnan alla part II

2009-01-25T23:10:00.003+02:00

Sama paikka viikoa myöhemmin jälleen Jyrkin kuvaamana.
Meduusat ja ilmeisesti siloneula mun lisäksi pääosissa!:)

Pinnan alla

2009-01-24T23:08:00.007+02:00

Tässä hieman muisteloita viime syksyn sukelluksista eli Kanervan Jyrkin kanssa Bromarvin Sandvikissa. Paikka on mainio autolla saavutettava sukelluskohde, tosin aika suppea alaltaan. Näkyvyys oli hyvä koko kesän 2008, myöhemmin syksyllä ihan erinomainen.
Videon on kuvannut Jyrki Fujin pokkarilla!
Ei tässä auta, kuin yrittää malttaa mielensä. Tulee se kevätkin vielä...
Halutessa saa multa lisätietoja paikasta.

Ernst Haas

2009-01-17T16:17:00.006+02:00

Aivan pakko on kirjoittaa edes pieni juttu Ernst Haasista. Niin suuren vaikutuksen on tehnyt tuo Magnumin kuvaaja minuun!
Vaikka Haas on ehkä tunnettu enemmän mainoskuvistaan, esim. Marlboro-mies on häneen luoma hahmo sekä elokuvafilmatisointien kuvaajana, ehkä parhaat kuvat Marilyn Monroesta mitä olen nähnyt, niin miehen tuotannosta löytyy aivan huikean upeita kuvia luonnosta.
Ja eniten minuun vaikutuksen tehneet liike-tutkielmat!
Kuvat rodeosta ja härkätaisteluista ovat aivan mahtavia.
Haas tuli minulle tutuksi oikeastaan vasta muutama vuosi sitten. Käsiini osui Leppävaaran kirjastossa hänen Color photography-kirja. Hetken selailtuani kirja oli tietysti pakko lainata ja yritin etsiä lisää miehen teoksia laihoin tuloksin.
Myöhemmin olen huomannut,että kirjoja on huonosti tarjolla missään ja jos jossain olisi myynnissä, niin hinnat hipoo sellaista luokkaa, ettei edes minun fanitus ole sitä tasoa, että suostuisin pulittamaan tuollaisia summia! Joten pitänee odotella, jos kirjoista olisi tulossa uusia painoksia.
Kesällä -07 VB-valokuvakeskus järjesti Haasin Retrospektiivi-näyttelyn, eikä siinä muu auttanut, kun suunnata auton keula stadista Kuopioon.
Eikä tuota ole tarvinnut katua!

Mikä Haasin kuvista tekee niin erinomaisia?
Ehkä jotkin aiheet onkin jo nyt kulutettu loppuun, mutta edelläkävijä hän on monessa asiassa.
Tuon ajan ja tietysti myöhemminkin itseään kunnioittavat "taidekuvaajat" ovat kuvanneet mustavalkokuvia ja Haasin kuvien vahvuus selittyykin osittain hänen värikuvilla.
Löytyyhän häneltä paljonkin mustavalkoista tuotantoa jo 40-luvulta, mutta tuo 50-luvun ja myöhempienkin vuosien värikuvien sävymaailma on yksi asia, mikä tekee Haasin kuvista hienoja.
Hänen "näkökykynsä" pienistä yksityiskohdista, esim. repeytyneiden julisteiden abstraktit kuvat tai yliajetusta alumiinitölkistä on ihailtavaa.
Aiemmin mainitsin jo yhdeksi suureksi suosikikseni liiketutkielmat ja ei voi kuin ihastella tuota kameran liikuttelutekniikkaa, mitä hän on käyttänyt. Kuvissa ei taatusti löydy ainuttakaan terävää kohtaa, mutta kuvista selkeästi erottaa kohteen ja noissa tummanpuhuvissa kuvissa on aivan uskomaton tunnelma!

Haasilla on pitkä ura kuvaajana ja hän on ollut todella monipuolinen kuvaajana. Jotta ei nyt menisi ihan mahdottomaksi ylistykseksi, niin löytyy uralta myös vähemmän meikäläiseen kolahtavaa materiaalia. Kukkamakrot lukeutuu tähän kastiin.

Ihmettelen myös hieman perikunnan panttaavaa toimintaa juuri noiden kirjojen uusintapainoksien suhteen. Näin antoi ainakin VB-keskuksen virkailija ymmärtää, että materiaalin "pimitys" on juuri heistä kiinni. Olisin halunnut myös hankkia näyttelystä mieluisia julisteita, mutta piti tyytyä niihin muutamaan harvaan, mitä tarjolla oli.
Eikä tietenkään niitä minun suosikkeja.
Ehkä tuo pitää yllä kuitenkin mielenkiintoa, kun ei voi ahmia kaikkea kerralla!

Tekijänoikeuksien vuoksi en liitä tähän Haasin ottamaa kuvaa, vaan joudutte tyytymään tähän!
Haasin kuvia löytyy: http://www.ernst-haas.com/

Ympäristö on POP!

2009-01-06T18:57:00.003+02:00

Erittäin hieno asia, että huoli ympäristöstä on herättänyt monet ihmiset. Sen ovat tietysti huomanneet myös markkinoijat, eikä siinäkään ole mitään pahaa.
Päin vastoin. Varmasti edistää entistäkin ympäristöystävällisempien tuotteiden markkinoille tuloa ja ne on helpompi löytää.
Välillä tämän teeman hyödyntäminen menee vaan yli äyräiden.
Mistä hitosta lähtien autot ja polttoaineet ovat olleet ympäristöystävällisiä? Jos mainoksiin uskoo, niin ekodieselautoon kun tankkaa puhdasta biodieseliä, niin pakoputkesta taitaa tulla enään pelkkää happea?
Muutenkin autoteollisuus tuntuu laahaavan jotenkin aikaansa jäljessä. Kumma asia, kun ei edes yritetä kehittää muuta vaihtoehtoa 1800-luvulla keksitylle polttomoottorille.
Liekö öljyntuottajamailla hallussaan kovasti autoteollisuuden osakkeita...
Nyt olisi kuitenkin otollinen aika tuoda todella ekologisia vaihtoehtoja markkinoille!
Sähköauto olisi muuten jo varteenotettava vaihtoehto, mutta riittävän tehokkaita akkuja ei osata tehdä jostain syystä. Vaikka kuussa käveltiin 40 vuotta sitten.

Hauskaa Joulua!

2008-12-17T20:01:00.002+02:00

Joulumieltä kaikille tutuille ja tuntemattomille blogini lukijoille!
Joulun jälkeen taasen "Teemulla on asiaa!" :)

Itämeri-meidän meri

2008-11-15T14:20:00.004+02:00

Kymmenen vuotta melko aktiivisesti kuvanneena tuli keväällä mieleen, että voisihan noilla kuvillaan koittaa jotenkin hyötyä. Osallistuin ensimmäistä kertaa kilpailuihin, jos ei kameraseuran sisäisiä lasketa mukaan.
Odottelen muuten edelleen muutaman vuoden takaista palkintoani Tampereen valokuvausseuran kilpailusta, mitä ei lupauksista huolimatta mulle ikinä toimitettu. En valitettavasti voinut jatkaa seuran jäsenenä, koska muutin töiden perässä Helsinkiin, mutta ei se pitäisi olla syynä, ettei jo ansaittua palkintoa anneta...
Takaisin asiaan. Osallistuin siis Canonin järjestämään sekä Itämeri-meidän meri kilpailuihin.
Ja yllätys oli aikamoinen, kun sain Utön matkallani puhelun, että myös menestystä on tullut ja toivoteltiin tervetulleeksi Turun konserttitaloon noutamaan palkintoa.
Erityisen tyytyväinen olen, että juuri tästä kisasta tuli ykköspokaali. Itämeri ja sen hyvinvointi on kovin lähellä sydäntä.
Kiitokset erittäin asiantuntevalle tuomaristolle!;D
Lisää aiheesta:
http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2008-11-11,104:7:575822,1:0:0:0:0:0:

Utö

2008-11-15T13:04:00.004+02:00

Pitkäaikainen suunnitelma on nyt toteutettu. Neljä päivää Utön saarella vierähti aivan turhankin nopeasti. Moni saattaa kuvitella, että eihän tuolla voi saada aikaansa kulumaan, mutta mun luonteella varustettu ihminen jäi kovin nälkäiseksi...
Marraskuussa saari oli jo melko hiljainen. Kesäturistit oli jo kaikonneet samoin kuin lintubongarit oli vähissä. Onneksi kauppa toimii myös sesongin ulkopuolella ja on kaiken lisäksi yllättävän hyvä valikoima tavaraa, joten ensikerralla ei tarvitse raijata lähes kaikkea ruokatavaraa mantereelta.
Vaihteleva keli toi mukavaa vaihtelua valokuvaukseen. Kolmannen päivän tuhruinen sumusää harmitti alkuun, mutta syntyi siinäkin kelissä ihan mukavia kuvia. Ehkä juuri nuo kuvat kertookin enemmän saaren ilmeestä. Samalla syttyi kipinä, että olisi mukava päästä saarelle myös talvella. Luminen Utö voisi olla eksoottinen kokemus! Jos lunta vielä talvisin tulee...

Hampaankoloonkin jäi reissulta. Alunperin oli tarkoitus päästä myös sukeltamaan, mutta kun en saanut ketään kaveriksi matkalle, niin välineet jäi kotiin.
Voi hitto, kun näin sen veden. En ole vielä niin kirkasta vettä Suomessa nähnyt!
Joten senkin puolesta pitää päästä sinne vielä uusiksi.
Sain selville, että saarelta löytyisi ilmakompura, joten ei ole pakko vuokrata monen pullon arsenaalia mukaansa. Pitää kuitenkin varmistaa, että tieto pitää paikkansa.
Ne paikalliset, joihin ehdin pikaisesti tutustua, vaikuttivat mukavan välittömiltä. Nauratti jälkikäteen, kun paikallisen koiranulkoiluttajan kanssa ensi kertaa törmättyä, hän kertoi elämänkertansa noin parissakymmenessä minuutissa.
Moinen juttutuokio Mannerheimintiellä johtaisi todennäköisesti pikaiseen ambulanssin paikalle tuloon.
Katon pään päälle vuokrasi Hanna Kovanen. Luotsimäen talo oli oikein siisti ja hyvin varusteltu. Oli pesukone, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Mutta ei onneksi telkkaria!
Aluksi hieman arvellutti, että samoihin tiloihin tulee muitakin asukkaita. Siis keittiö, olohuone ja wc/kylppäri yhteiskäytössä, mutta onneksi sain oikein mukavaa seuraa pimeisiin iltoihin.(kiitokset Eeva-Leenalle ja Timolle!) Uuden korttipelin säännöistä en tosin muista enään mitään. Lienee Vina Maipolla osuutta asiaan.:)
Saunakin järjestyi Merihotellilta kohtuulliseen kahdeksan euron hintaan. Pieni reippailu saunaan tuntui mukavalta. Etäisyydet saarella ei ole suuria.

Kaikkiaan jäi matkasta tosi positiivinen kuva.
Saari on uskommattoman kaunis kanervikkoineen, kivikkoineen puhumattakaan kylämiljööstä!
Ympärillä ärjyvä meri tuo oman tunnelmansa. Ehkä olikin väärin sanoa hiljaisesta saaresta. Meri pitää huolen, ettei saarella ole kaiketi koskaan kovin hiljaista.

Vedenalaiskuvausta

2008-10-20T22:22:00.003+03:00

Ensimmäinen kausi vedenalaiskuvauksessa alkaa olemaan valitettavasti takana päin. Tai katsotaan nyt, mutta sää on estänyt sukellukset viimeisiltä parilta viikonlopulta, eikä oikein parempaakaan ole luvassa.
Aika monta asiaa on oppinut ekana kautena.
Kuvattavaa on aika hankalaa mereltä löytää. Pääasiassa pohja on tasaista mutaa.
Näkyvyys on myös ainakin kesällä melko heikko. Rehevöityminen valitettavasti näkyy. Parhaiten sen huomaa, kun yrittää käyttää kameran omaa salamaa. Metrin päässä olevasta kohteesta ei näy kuvassa yhtään mitään, vain vedessä leijuvaa huttua.
Mitä ulommas suuntaa merelle, sitä varmemmin näkyvyys paranee. Sisälahtiin ei kannata lähteä edes yrittämään.
Paras sesonki alkaa elokuun lopulta ja jatkuu edelleen lokakuussa. Jossain vaiheessa vesien kylmetessä tulee piilevää veteen, mikä muuttaa sen ruskeaksi ja näkyvyys taas huononee.
Valoa riittää kuvaamiseen n. viiden metrin syvyyteen hyvissä olosuhteissa ilman salamaa. Parhaat kuvat tuli noin parin metrin syvyydessä ja silloinkin aurinkoisella kelillä.
Tärähtäneitä kuvia tuli myös huomattavan paljon. Säädin kameraa käsin ja yritin kuvata vain suurilla aukoilla, mutta en parannusta asiaan oikein löytänyt. Canon powershotin herkkyyden ehdoton katto oli ASA 200, sen jälkeen alkoi syntyä liikaa kohinaa, joten senkään kautta ei suljinaikoja saanut enään lyhyemmiksi.
Syynä voi olla tietysti se, että en ole tottunut pokkarin laukaisuviiveeseen ja saatoin liikuttaa kameraa liian aikaisin. Vedenalaiskotelon istuvuus käteen ei ole ihan paras mahdollinen ja se, ettei tukea voi ottaa kuvatessa mistään(pohja pölähtää, eikä kuvaamisesta tule mitään) ei ainakaan helpottanut yhtään.
Lähelle pitää myös päästä kohdetta, jos aikoo teräviä kuvia ottaa. Sen verran vedessä leijuu tavaraa, että näkyy heti kuvassa pehmeytenä, jos kuvaa kovin kaukaa. Tuosta johtuu myös se, että vedenalla alkaa kaipaamaan hyvin nopeasti laajakulmaa. Siis ihan oikeaa laajista, powershotin laajis tuntui ihan teleltä!
Jotain on siis opittu(muka) ja innolla odottelen jo seuraavaa kautta.
Hieman viisastuneena ja paremmalla kalustolla kuvien ainakin pitäisi parantua.
Isokennoinen 5D mkII ja 15mm/2.8 saattaa alkaa riittää ainakin laajakulman puolesta...

Kuvaaminen veden alla on avannut mulle ihan uudenlaisen maailman. Jo itse sukeltaminen hiljaisuudessa ja painottomuuden tunne on todella rentouttavaa! Vedenalainen luonto on mielenkiintoista ja ainakin osa kaloista uskomattoman kesyjä. Manipulointi on helppoa, kun voi kädellä siirtää kalan mukavamman näköiseen paikkaan!:D

Vuoden luontokuva ja hieman fotofinlandiaakin

2008-10-20T21:47:00.003+03:00

Joopa, taas se on valittu. Ja niinkuin aina, niin kohun saattelemana.
Mies sateenvarjonsa kera kaupungin kadulla on aika vaikeaa mieltää luontokuvaksi. Eikä edes vetinen ja lämmin talvi siitä luontokuvaa tee. Ilmastonmuutos on sääilmiö, aika kaukaa haettua on liittää tuo luontoon.
Kuva sinänsä on oikein hieno!
Oikeastaan hyvä, että VLK selkeästi koittaa uudistua. Ei perinteisissä luontokuvissakaan mitään vikaa ole, mutta selkeästi muista palkituista kuvista huomaa, että taiteellisuutta on alettu arvostamaan enemmän. Samaa oli nähtävissä jo edellisenä vuonna.
Mitä kansa sitten haluaa? Yleisön suosikki korpimetsoista on tuota "vanhaa kunnon" luontokuvaa, valitettavasti vain melko tylsä sellainen, vaikka harvinaisesta linnusta kyse onkin.
Nykyään, kun näkee yllin kyllin toinen toistaan hienompia lintukuvia, niin kuvana ei jaksa oikein säväyttää...

Fotofinlandia ehdokkaat on myös julkaistu.
Ainakin palkinnoltaan Suomen valokuvauksen ykköspokaalin tavoittelijoita löytyy laidasta laitaan. Tarkoitan siis kuvien aiheita, en kuvaajien taitoja.
En haluaisi kuulua tuohon tuomaristoon. En ymmärrä, millä hiton perusteella nuo kuvat voi laittaa paremmuusjärjestykseen.
No enpä voi muuta, kuin toivottaa onnea!
Asko Kallosen kuulumisesta tuomaristoon voi olla montaa mieltä. Varmasti pätevä mies Idols-tuomarina, mutta perustelut valokuvan arvioitsijana on mielestäni hieman kaukaa haettua...
http://www.finnfoto.fi/fotofinlandia2008/tuomaristo.html

Kaasua, Komissario Lipponen

2008-08-25T22:32:00.002+03:00

Kovasti ihmetellen olen seurannut Nord Stream kaasuputkihankkeen etenemistä. Putkia on kuljetettu jo ympäriinsä valmiina asennukseen ja putkiyhtiön varmuus putken valmistumisesta määräaikaan mennessä alkaa menemään jo röyhkeyden puolelle.
Kun siihen vielä palkataan tunnetusti kaikkien hienovaraisten neuvottelijoiden isä, Lobbari-Paavo jyräämään, niin nythän pitäisi alkaa tapahtuun!
En varsinaisesti edes vastusta koko putkihanketta, mutta kyllä tuon hankkeen ympäristövaikutukset pitäisi selvittää juurta jaksaen ja puolueettomasti, ennenkuin sen rakentamista puolletaan.
Nord Streamin pääomistaja on Gazprom, mikä on taasen Venäjän valtion omistuksessa.
Venäjän intresseissä ei näytä tällä hetkellä olevan muuta, kuin ottaa maan luonnonvaroista kaikki mahdollinen hyöty irti. Ympäristönsuojeluhallinto ja ympäristölainsäädännön
kehittäminen on Venäjällä melko tuntemattomia käsitteitä. Viiden miljoonan asukkaan Pietarin jätevesien puhdistamisen aloittamiseksi on tarvittu ulkopuolista apua.
Muiden Itämeren maiden haluamaa ekologisesti erityisen haavoittuvan alueen PSSA-statusta Venäjä on vastustanut jyrkästi. Luonnonresurssien varaministerin Irina Osokinan mielestä hanke vahingoittaa Venäjän taloudellisia etuja, rajoittaa öljykuljetuksia ja Suomenlahden satamien kasvua.
Ja lopettaisi yksirunkoisten tankkerien liikenteen samantien.

Jotenkin sitä suhtautuu varauksella näihin touhuihin.
Tuota Nord Streamin ympäristövaikutusten arviointia kun selailin, niin muutama aika oleellinen seikka siitä on unohdettu tyystin.
Miten tuo pohjan tonkiminen vaikuttaa todella vedenlaatuun lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?
Tietenkin vesi samenee, mutta kuinka pitkäksi aikaa?
Itämeren pohjan sedimenttiin on vuosisatojen ajan varastoitunut valtava määrä eloperäisen aineen sisältämiä ravinteita, mm fosforia, mikä taasen ruokkii sinileviä. Muuttuuko Suomenlahti vuosiksi sinileväpuuroksi?
Mikä vaikutus on mereen aikoinaan upotetuilla kemikaaleilla?
Kovin paljon on mielestäni riskitekijöitä tuolla putkella, eikä näillä selvityksillä ole mitään syytä aloittaa asennustöitä.
Vai mitä, Ulkoministeri Stubb?
Niin ja toinen putkihan on jo päätetty vetää tämän ensimmäisen rinnalle pari vuotta myöhemmin.
Päätetään tämä kuitenkin muutaamaan lohdulliseen sanaan, Gatzpromin pääjohtajan, Aleksei Millerin sanoihin:
"Putken rakentamisessa noudatetaan korkeimpia ympäristömääräyksiä. Tehdyissä tutkimuksissa ei ole havaittu ympäristöriskejä"

Energiaa

2008-08-09T17:34:00.001+03:00

Yksi Högsåran tuulivoimaloista, minkä alla yövyin retkelläni kaksi yötä. Jopa eduskunnassa vauhkottu kaamea ääni ei ainakaan minun uniani häirinnyt. Myöskään paikallisia ääni ei häiritse mukavan lossikuskin mukaan, mutta ainakin osalle kesäasukkaista ääni on aivan liikaa. Sinänsä kummallista, kun myllyt on rakennettu melko kauaksi mökeistä saaren keskiosan korkeille paikoille.
Kokoomuksen kansanedustajaa, Sirpa Asko-Seljavaaraa lainaten:
"piirtyy taivaanrantaan kauhea näky rääkätystä maisemasta: saaren "selkä" ja sen ulkopuolella olevat matalikot ovat täynnä ulvovia teräsrakenteita."
Ja lisää faktoja:
"Paitsi että tuulivoima on tehotonta ja pilaa maisemaa, se vaikuttaa myös ympäröivään luontoon. Linnut vaihtavat muuttoreittejään eivätkä lennä voimalapuistojen yli. Vesilinnut lentävät matalalla, joten ne murskaantuvat roottoreihin. Porot ja hylkeet pelkäävät ulisevaa ääntä. Matalikoille rakennetut tuulivoimalayksiköt vaikuttavat kalojen elämään. Mahdollisesti silli, ankerias ja lohi muuttavat vaellusreittejään. Kalat ovat erityisen herkkiä matalille äänille, jotka syntyvät roottoreista."
No nyt löytyi kotoisesta Lauttasaaresta sellaista tietoa, että oksat pois!
Uskomatonta, että Espanja tuottaa jo 10 prosenttia energiastaan tehottomalla tuulivoimalla.
Lintujen muuttoreittien muuttuminen on myös minulle ihan uutta tietoa, mutta hienoa, jos linnut osaavat väistää voimaloita, eivätkä lennä suoraan roottoreihin.
Högsåran porojen pelkoihin en ota kantaa, mutta alueen ammattikalastajat ovat taatusti mielissään hylkeiden joukkopaosta.
En myöskään tiedä, mistä "mahdollinen" tieto kalojen vaellusreittien muuttumisesta on, mutta uskon ankeriaiden edelleen löytävän Sargassomeren, vaikka ulvovat teräsrakenteet rannoilla lisääntyisikin. Tuskin ne löytävät nytkään perille, koska Tanskan rannoillahan noita on jo hieman reilumminkin.
Maiseman pilaamisesta voi olla tietysti montaa mieltä. Eipä tämä Helsinki mitenkään kovin kauniilta mereltä päin näytä lähestyttäessä mistä ilmansuunnasta vaan.
Eikö olisi vähintäänkin reilua, että kun meidät stadilaiset on tänne pienelle alueelle sullottu ja sähköäkin tarvitaan, niin myös tuotetaan se itse. Ja olisi se jonkinlainen merkki sivistyneestä yhteiskunnasta, että tuotetaan se sähkö puhtaalla tuulienergialla, kuin kivihiilellä.
Tuskin tuo ilmanlaatukaan tuosta ainakaan huononisi.

Alussa loi Jumala taivaan...

2008-08-09T16:53:00.002+03:00

Yritin keksiä vähemmän mahtipontisen otsikon vaatimattoman blogini aloitussanoiksi.
Vaikka kaikki mielipiteeni ovat oikeita!!! ja perustuu faktoihin???, olisi mukavaa saada myös kommentteja niihin. Jos näitä joku jaksaa lukea ja yleensä löytää bittimerestä.
Juuri nyt tuntuu, ettei paljoa ole ajatuksia päässä kun kesäkin tai ainakin kesäloma on reilu vuorokauden päästä ohitse. Luvassa siis masentuneen duunarin vuodatuksia, kuinka elämä kohtelee kaltoin ja miten muilla on asiat paljon paremmin.
Siitä huolimatta, tervetuloa seuraamaan blogiani!